Tässä lakialoitteessani esitän, että rikosoikeudellisen vastuun alaikäraja kokonaan poistettaisiin. Tällöin tuomioistuimessa voitaisiin henkilön iästä riippumatta jokaisen oikeuskäsittelyn aikana aina erikseen harkita, minkälainen seuraamus rikoksesta tulee tuomita, ottaen huomioon rikokseen syyllistyneen henkinen kehitystaso.
Nykyinen lainsäädäntöhän on nuorisorikollisuuden erityis- ja yleisestävän vaikutuksen osalta siinä mielessä epäonnistunut, että rikosoikeudellinen vastuu omista teoista alkaa kaavamaisesti 15-vuotispäivänä täysin riippumatta nuoren henkisestä kypsyydestä ja kyvystä hahmottaa tekonsa seurauksia. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan erityisesti huumausainerikoksissa rikollisen ura alkaa varsin nuorena. Valtaosalle huumerikollisista ensimmäiset tuomiot tulevat yleensä pian rikosoikeudellisen vastuun alaikärajan 15 vuoden iän saavuttamisen jälkeen. Ei ole kovinkaan uskottavaa, että nämä henkilöt olisivat aloittaneet rikollisen toimintansa vasta 15 vuotta täytettyään. Alle 15-vuotiaana tehdyt rikokset, olivatpa ne kuinka törkeitä tai ammattimaisia hyvänsä, kuuluvat nyt lastensuojeluviranomaisille, eivät tuomioistuinlaitoksen tuomiovallan piiriin. Iältään lapsenkengissä kulkevat henkilöt kuitenkin tekevät aikuisten rikoksia eikä vanhemmilla tai yhteiskunnalla ole muuta keinoa kuin lastensuojelun tukitoimet. Pelkillä lastensuojelun keinoilla on valitettavan vaikeaa, usein jopa mahdotonta, erottaa nuorta rikollisesta kaveripiiristään ja saada alkanutta rikosputkea katkaistua.
Pitkästä poliisikokemuksesta tiedän, että moni isä ja äiti on tosiaan huolissaan alle 15-vuotiaan lapsensa tekemisistä ja aivan vilpittömästi toivovat, että edes poliisi voisi tehdä muuta kuin tuoda lapsen kotiin ja ilmoittaa lastensuojeluviranomaisille. Vanhemmat monesti toivovat, että yhteiskunta puuttuisi nuoren alkaneeseen rikoskierteeseen mahdollisimman jämäkästi, koska heidän omat keinonsa ovat yleensä lopussa. Ääritapauksissa jopa nuorisovankila voi olla esimerkiksi 13-vuotiaalle huumeriippuvaiselle ammattivarkaalle huomattavasti turvallisempi ja parempi paikka kuin se tietty kaveriporukka kadulla. Uusi järjestyslaki on selkeyttänyt katuturvallisuuden valvontaa täysi-ikäisten henkilöiden osalta, mutta alle 15-vuotiaiden osalta laissa on edelleen aukko. Poliisi kyllä voi sakottaa yli 15-vuotiasta henkilöä alkoholirikkomuksesta, mutta alle 15-vuotiaaseen juopottelijaan ei rikosoikeudellista seuraamusta voi ulottaa. Kuitenkin ennalta estävät toimet ovat sitä tärkeämpiä mitä nuorempi henkilö on syyllistymässä rikoksiin tai rikkeisiin.
Yhä nuoremmat henkilöt tekevät vakavia rikoksia. Viime vuosina on paljastunut useita raakoja ja julmia rikoksia, joiden tekijöiksi ovat osoittautuneet alaikäiset henkilöt, useimmiten kuitenkin 15 vuotta täyttäneet näissä tapauksissa. Tosiasia on kuitenkin se, että jos lapsi kykenee suunnitelmallisesti tekemään vakavan rikoksen, esimerkiksi henkirikoksen, hänen on myös kyettävä kohtaamaan tekonsa oikeudelliset seuraamukset. Kysymys on nimenomaan siitä, että ensin on olemassa rikollinen teko, johon henkilö on todettu syylliseksi, vasta sen jälkeen aletaan keskustella rangaistuksen mittaamisesta ja sen suorittamistavasta. On muistettava, että olipa kyse sitten lapsesta tai aikuisesta, Suomessa ei todellakaan kevein perustein tuomita ketään ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja ehdollinenkin vankeustuomio edellyttää jo enemmän ja vakavampaa kuin vähäistä rikosta.
Kun olen keskustellut tähän asiaan kriittisesti suhtautuvien kanssa, he perustelevat usein vastustavaa kantaansa sillä, että heillä itsellään on varhaisnuorisoiässä olevia lapsia. He ovat heti näkemässä omat lapsensa tai heidän luokkakaverinsa telkien takana, jos rikosvastuun alaikärajaa muutetaan. En kuitenkaan jaksa uskoa, että syynä olisi heidän lastensa rikollinen toiminta vaan pelkästään täysin kuvitteellinen ajatus siitä, että joku oman lapsen ikäinen voisi joutua vankilaan. Henkilökohtaisesti omat nuorimmat lapseni ovat myös siinä iässä, että rikosoikeudellisen vastuun alaikärajan poisto koskettaisi heitäkin. Siitä huolimatta olen tehnyt aloitteen, jossa esitän tuomioistuimelle, nimenomaan tuomioistuimelle, valtaa tutkia jokaisen rikoksen syyllisyyskysymystä ja päättää soveltuvasta rangaistuksesta riippumatta rikokseen syyllistyneen iästä.
On oikeastaan suomalaisen oikeuslaitoksen halventamista, jos suhtaudumme rikosoikeudelliseen vastuuseen siten, että lapsia on varjeltava joutumasta kehitystasonsa edellyttämään vastuuseen teoistaan. Avainasemassa pitäisi olla nimenomaan tapauskohtainen rikosten suunnitelmallisuuden ja ammattimaisuuden arviointi sen sijaan, että yksi kalenteripäivä, 15. syntymäpäivä, tekee yhtäkkiä henkilöstä rikosoikeudellisesti vastuullisen.