Suomessa on tehty paljon kuntaliitoksia ja niitä ilmeisesti tehdään yhä edelleenkin. Vuonna 2007 on esitetty, että kuntalakia muutettaisiin siten, että Ruotsin mallin mukainen kunnanosahallinto voitaisiin toteuttaa myös Suomessa. Tällöin todettiin, että laillisesti kunnanosavaltuustojen perustamiselle ei ole estettä, mutta Ruotsin mallin mukainen laaja määräysvalta koskien jopa muun muassa kansanterveyttä ei ole mahdollinen.
Laillista estettä ei siis ole kunnanosavaltuustoille, mutta henkilökohtaisesti pelkään lähidemokratian vaarantuvan suurten kuntayksiköitten myötä. Esimerkiksi Jyväskylässä on käyty voimakasta keskustelua kirjastoverkon harvenemisesta. Ne kaupunginosien asukkaat, jotka asuvat siellä, mistä lähikirjastot ovat katoamassa, vastustavat sitä, ja tähän ei virallista paikallista hallintoelintä ole. Jos sattuu olemaan tuolta osa-alueelta lautakunnan jäsen, valtuutettu tai kaupunginhallituksen jäsen, hän tietysti voi välittää tämän kaupunginosan mielipiteen, mutta jonkunlainen puute on siinä, että selkeään lähidemokratiaan ei välttämättä ole kanavia. On tietysti yhdistyksiä, mutta virallista kunnallista elintä ei ole.
Keuruulla, edistyksellisessä kunnassa, 1960-luvulla syntyi kunnan kakkostaajamaan — ja monessa suhteessa aiemmin vireämpään taajamaan kuin Keuruun kirkonkylä — Haapamäen-jaosto. Se oli kunnanhallituksen Haapamäen-jaosto, mutta sen jäsenet eivät välttämättä olleet kunnanhallituksessa. Kun sitten tuli 1977 uusi kuntalaki, niin silloin kunnanhallituksen jaostolta olisi edellytetty, että sen jäsenet ovat kunnanhallituksen jäseniä. Silloin tämä muutettiin virallisesti Haapamäen-jaostoksi. Itsekin olen aikoinaan ollut siellä kunnalliselämää opettelemassa.
Näkisin, että nyt kuntaliitosten myötä lähidemokratian säilyttäminen, sen turvaaminen, on tarpeen. Hallintorakenteita yksinkertaistettaessa, kustannuksia vähennettäessä on käynyt osaltaan niin, että tuo Keuruun Haapamäen-jaosto lakkautettiin, mikä on näkynyt taajaman kielteisenä kehityksenä. Mutta tässä on monissa muissakin kunnissa käynyt vastaavaa kehitystä. Lähidemokratia on vaarassa. Nyt yhdentyneissä kunnissa, joissa kuntaliitoksia on tehty, on perustettu kuitenkin omatoimisesti eri nimillä toimivia aluehallintoelimiä. Se on minusta hyvin merkittävä asia, ja toivon näille menestystä. Lakialoitteellani haluan kannustaa tähän.
Näen paitsi lähiyhteisön vaikuttamisen ja lähidemokratian myös perinteet ja tunnesiteet tärkeinä. On arvokasta, että vaikka ihmiset tänä aikana muuttavat hyvin paljon, monella on joku paikkakunta, mistä hän itse on kotoisin tai mistä suku on kotoisin, ja vaikka näitä paikkakuntia olisi useampia, ne ovat elämässä kuitenkin tärkeitä kiinnekohtia.
Osaltaan kun 1970-luvulla toteutettiin ja 1960-luvulla alkoi tämä aiempi kuntaliitosbuumi, joka ei kovin suuri ollut, niin silloin pidettiin keskeisenä periaatteena, että evankelisluterilaisen kirkon seurakunnat jäävät perinteitten vaalijoiksi ja ne ovat itsenäisiä kirkkoherrakuntia, tosin yhteistaloudessa. Nyt sitten vuosikymmenten saatossa nämä seurakunnat ovat osaksi sulautuneet emäseurakuntiin. Näin on käynyt Keuruun naapureissa: Pohjaslahti on sulautunut Vilppulaan, joka nyt on Mänttä-Vilppulaa. Pihlajavesi, joka liittyi Keuruuseen, on kappeliseurakunnan hallintoyksikkö. Koskenpää, joka liittyi ensiksi Jämsänkoskeen ja nyt kuuluu Jämsään, on kadottanut itsenäistä identiteettiään. Nämä ovat osaltaan menetyksiä siellä asuvien ihmisten kokemuksissa.
Haluan tällä lakialoitteella herättää keskustelua siitä, mitenkä turvataan myös tämä aiempi perinne, joka on liittynyt paikallisseurakuntiin. Tämähän on tietysti kirkkolain asia ja kuuluu enemmän sille puolelle, mutta toivon, että myös tässä talossa nähdään se, että paikallisia perinteitä, paikallista identiteettiä on vaarassa kadota kuntaliitosten myötä ja pitäisi löytää keinoja, millä näitä vaalittaisiin. Sen vuoksi kuntalain 27 §:ään olen ehdottamassa a §:ää, jossa olen tuomassa esille aluelautakunnan muodostamisen. Se on yksi vaihtoehto. Parempia vaihtoehtoja voi olla, mutta haluan tällä herättää keskustelua ja toivon, että mikäli kuntaliitoksia tehdään, niin suunniteltaisiin tätä siinä vaiheessa ja myös näitten usein pitkän perinteen ja historian omaavien liitettävien kuntien alueitten kysymyksiä vakavasti pohdittaisiin.
Aloitteen tavoite on, että aluelautakunnan perustamista käsitellään siinä yhteydessä kunnanvaltuustoissa, kun yhdistyminen on ajankohtaista, ja sitten paikallisesti voidaan tietysti nähdä olosuhteet ja päättää, mitä nämä aluelautakunnat tekevät, päättää niitten toimivallasta, päättää niitten kokoonpanosta. Lakialoitteellani haluan sitä, että kuntaliitoksen yhteydessä pohditaan sitä, että ei vain katoa kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihin. Helposti käy niin, että yhdistyneessä suurkunnassa valittavat ovat keskustaajamasta, ja kun me tiedämme puoluekurikäytännöt ja monet muut seikat, niin helposti se lähidemokratian toteuttaminen sitten voi vaarantua. Ehkä sieltä sivummalta olevasta kunnasta oleva edustaja voidaan kokea jonkunlaisena häirikkönä suuressa kuntayksikössä — jos vähän kuvaannollista ilmaisua käytän — silloin kun hän pitää sen lähiyhteisönsä puolta. Toivoisin, että tämän lähiyhteisön puolestapuhujana, ajatuksien esilletuojana voisi olla vaikkapa lakialoitteessani esittämä aluelautakunta tai mikä tahansa muu yksikkö, mikä paremmaksi katsottaisiin.