Tähän asti käydyn keskustelun perusteella saattaa olla tarpeellista tähdentää, mitä lakialoite ei tarkoita.
Lailla avioliitosta ei tietenkään ratkaista sitä, onko joku ihminen homo vai ei. Ihmisen kiinnostuksen toiseen tai omaan sukupuoleen ratkaisevat aika paljon järeämmät asiat ja tekijät kuin yksi tässä talossa säädetty laki. Suomeen ei tule yhtään uutta homoa tai lesboa avioliittolain muutoksella; sen sijaan sillä lailla voidaan taata ihmisille lain edessä yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Lailla ei myöskään päätetä siitä, elävätkö nämä ihmiset parisuhteessa vai eivät. Meillä jo nykyisellään yli 2 000 ihmistä on rekisteröinyt parisuhteensa, huomattavasti runsaslukuisempi joukko samaa sukupuolta olevia pareja elää joko avoliitossa tai jonkinasteisessa seurustelusuhteessa. Nämä ihmiset eivät muutu sillä, säädetäänkö tällainen laki vai ei. Sen sijaan tällä lailla voidaan vaikuttaa siihen, millaisia mahdollisuuksia virallistaa suhteensa näillä pareilla on tulevaisuudessa Suomessa.
Lailla ei myöskään päätetä siitä, onko samaa sukupuolta olevilla pareilla lapsia vai ei, ja tämä on myös osittain vastaus edustaja Östmanin pohdiskeluun edellä. Kahden äidin tai kahden isän perheessä elää Suomessa jo nykyään satoja lapsia. He ovat hankkineet lapsensa ennen avioliittolain muutosta, ja tällaisissa perheissä tulee syntymään ja kasvamaan lapsia avioliittolain kohtalosta riippumatta. Avioliittolaki ei vaikuta siihen, onko lapsilla tulevaisuudessa kaksi isää, kaksi äitiä tai yksi isä ja yksi äiti. Sen sijaan sillä vaikutetaan siihen, onko samaa sukupuolta olevien parien perheillä lain edessä sellainen yhteiskunnan tunnustus, jota monet pitävät lasten kasvamisen kannalta hyödyllisenä ja tarpeellisena. Jos ajattelette niin — niin kuin edustaja Östmanin veikkaan ajattelevan — että avioliitto on lapselle hyvä kasvuympäristö, silloin kai helposti tulee mieleen ajatella, että myös niissä perheissä, joissa on kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa ja lapsia, avioliitto voisi tukea lasten kasvua.
Itse asiassa lailla ei tarkalleen ottaen myöskään edes tavoitella oikeutta adoptioon — yksinkertaisesti sen takia, että mitään automaattista adoptio-oikeutta ei Suomen laissa ole olemassa. Sen sijaan tasa-arvoinen avioliittolaki takaisi sen, että samaa sukupuolta olevat parit olisivat adoptioprosessissa samalla viivalla ja kävisivät saman pitkän, perusteellisen, monivaiheisen prosessin kuin eri sukupuolta olevat parit. Ruotsin kokemusten perusteella tiedämme, että todennäköisesti tästä lainmuutoksesta huolimatta Suomessa ei tulevinakaan vuosina juuri lainkaan päätettäisi antaa adoptiolapsia samaa sukupuolta oleville pareille. Voimme olla eri mieltä siitä, onko se hyvä vai huono asia, mutta todennäköisesti juuri yksikään pari ei tämän lain takia Suomessa lähivuosina saisi ulkopuolelta adoptoitua lasta.
Lakialoite julkistettiin viime syyskuussa, ja jo sen jälkeisen puolen vuoden aikana kansainvälinen kehitys on mennyt vinhaa vauhtia eteenpäin. Viime kuussa tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Tämän kuun alussa laki meni läpi Marylandin osavaltiossa. Tasa-arvoinen avioliittolaki on nyt voimassa paitsi kymmenessä maassa eri puolilla maailmaa myös kahdeksassa osavaltiossa Yhdysvalloissa ja sen lisäksi vielä Washington DC:n alueella. Eikä kehitys suinkaan ole pysähtymässä tähän. Tanskan tuorehko hallitus on ilmoittanut antavansa piakkoin esityksen tasa-arvoisesta avioliittolaista Tanskassa. Isossa-Britanniassa niin ikään hallitus on ilmoittanut, että tällaista hallituksen esitystä valmistellaan ja se on tarkoitus antaa ennen seuraavia vaaleja. Jos ja kun tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksytään mahdollisesti piakkoin Tanskassa, se tarkoittaa sitä, että Suomi olisi ainoa Pohjoismaa, jossa tällaista lakia ei olisi voimassa. Jos laki menee sen päälle vielä läpi Isossa-Britanniassa, Suomi alkaa olla ylipäätään harvoja Pohjois-Euroopan maita, jotka edelleen ylläpitävät kahta erillistä parisuhdeinstituutiota puolison sukupuolen perusteella. Itse toivon, että Suomi ei jää samaan kategoriaan esimerkiksi monien Itä-Euroopan maiden kanssa, vaan hakee oman, luonnollisen viiteryhmänsä pikemminkin muista Pohjoismaista ja muista Pohjois-Euroopan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävistä avoimista yhteiskunnista.
Monissa puheenvuoroissa on argumentoitu nykyisen avioliittolain rajauksen puolesta suunnilleen sillä tavalla, että avioliitto kuuluu rajata vain miehen ja naisen välille, koska avioliitto kuuluu rajata vain miehen ja naisen välille. Siinä on käytetty hieman kauniimpia sanamuotoja ja pitempiä virkkeitä, mutta kun raaputtaa sieltä ne ylimääräiset klumeluurit päältä, jäljelle jää tämä ydinviesti. Tätä kutsutaan kehäpäätelmäksi, eli ensin määritellään, mistä avioliitossa on kyse, ja sitten perustellaan avioliiton määritelmää aiemmin esitetyllä määritelmällä. Tällaista mieltä vapaassa yhteiskunnassa saa olla. Jokaisella on oikeus puolustaa omaa kantaansa kehäpäätelmällä, mutta jos haluaa vakuuttaa meitä kollegoita tässä salissa oman näkemyksensä järkevyydestä, kannattaa pyrkiä esittämään muunkinlaisia perusteluita kuin tämä edellä mainittu kehäpäätelmä.
Muun muassa edustajat Hirvisaari ja Mäkipää esittivät sellaisen ajatuksen, että jos nyt hyväksytään avioliitto samaa sukupuolta oleville pareille, niin sitten piakkoin meillä on edessä yhtä sun toista muuta, ehkä kohta hyväksytään moniavioisuus. Edustaja Mäkipää meni niin pitkälle, että spekuloi täällä insestillä, joka onneksi oli ainoastaan hänen puheenvuorossaan, muut pidättäytyivät tällaisesta ajatuksesta. Yksinkertaisin vastaus tähän pohdiskeluun on pyytää teitä lukemaan uudelleen lakialoitteen sisältö. Lakialoitteen allekirjoittajat eivät esitä mitään muuta kuin sitä, mitä lakialoitteessa lukee, eli sitä, että Suomessa saisi tulevaisuudessa mennä naimisiin kaksi ihmistä, kaksi aikuista, täysivaltaista ihmistä sukupuolestaan riippumatta. Kukaan tässä salissa — ja korostan: kukaan tässä salissa — ei ole esittänyt moniavioisuuden sallimista, ja taatusti — näin uskallan väittää, vaikka ihan jokaiselta en ole kysynyt — kukaan tässä salissa ei edes kuvittele eikä edes kehtaisi esittää insestin sallimista. Kun me täällä vakaan harkinnan jälkeen jätämme lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista, niin toivoisin, että keskityttäisiin keskustelemaan siitä, onko tämä lakialoite perusteltu vai ei, eikä tuotaisi tähän joitakin aika erikoisia pelkoja insestistä, josta kukaan muu tässä salissa ei tunnu kyllä olevan kiinnostunut kuin edellä mainittu edustaja Mäkipää.
Tätä argumenttia, että jos nyt tehdään A, niin siitä seuraa B, kutsutaan niin sanotuksi kaltevan pinnan argumentiksi. Sen looginen pätevyys on kovin hutera. Voimme ottaa esimerkin toisaalta politiikasta: Ajatellaan vaikka, että hallitus päätyisi keskustelun jälkeen esittämään, että arvonlisäveroa tulee korottaa 1 prosenttiyksiköllä. Jos hyväksyy tämän edustaja Mäkipään ja edustaja Hirvisaaren käyttämän kaltevan pinnan argumentin, silloinhan varmaankin seuraa, että arvonlisäveroa kohta korotetaan 2:lla, 3:lla, 5:llä, 10:llä ja ehkä lopulta useammallakin prosenttiyksiköllä, kunnes arvonlisävero on ehkä suuruudeltaan 100. No, näinhän politiikka ei toimi. Jos me päätämme korottaa arvonlisäveroa 1 prosenttiyksiköllä, me päätämme korottaa arvonlisäveroa 1 prosenttiyksiköllä, ja kaikki muut päätökset tehdään aikanaan ja ne aina punnitaan erikseen. Kun me esitämme avioliittolain muuttamista tasa-arvoiseksi puolison sukupuolesta riippumatta, me esitämme vain ja ainoastaan sitä. Jos joku jotain muuta esittää, hän saakoon perustella omia näkemyksiään ja esityksiään sitten erikseen.
Edustaja Halla-aho minusta hyvin avoimessa ja ansiokkaassa ja rehellisessä puheenvuorossaan esitti hyvän kysymyksen siitä, mihin vedetään raja. Jos hyväksytään se, että avioliitto kuuluu myös samaa sukupuolta oleville pareille, missä sitten on lopulta raja, ja tähänkin on esitetty vastaus meidän lakialoitteen tekijöiden puolesta lakialoitteessa. Me vedämme rajan tähän. Me esitämme, että avioliitto on mahdollinen kahdelle aikuiselle, täysivaltaiselle ihmiselle, emmekä esitä mitään muuta. Mutta miksi sitten avioliitto olisi perusteltua rajata kahdelle aikuiselle ihmiselle, mutta ei vaikka kolmelle ihmiselle, mikä logiikka siinä sitten on? Nykyinen avioliittolakihan ei aseta ihmisiä eriarvoiseen asemaan puolison kielen tai ihonvärin tai syntyperän tai edes kansallisuuden perusteella. Eri maistakin tulevat ihmiset saavat mennä naimisiin Suomen kansalaisten kanssa. Tällaisia rajoituksia avioliittolaki ei aseta, mutta sen sijaan avioliittolaki eriskummallisista historiallisista syistä johtuen estää menemästä naimisiin, jos puoliso sattuu olemaan tiettyä sukupuolta. Tämä asettaa ihmiset selvästi eriarvoiseen asemaan, ja sen takia tämä on juuri se perusteltu rajaus, minkä takia esitämme tasa-arvoista avioliittolakia.
Edustaja Östman — myöskin mielestäni hyvässä, tasapainoisessa ja rauhallisessa puheenvuorossaan — toi esiin sen, että lapsella pitää olla isä ja äiti. Me voimme olla eri mieltä siitä, pitääkö lapsella olla isä ja äiti, tai voimme olla siitä samaa mieltä, mutta jälleen tällä lailla ei päätetä siitä, onko lapsella isä ja äiti. Tällä lailla päätetään ainoastaan siitä, voiko kaksi ihmistä mennä naimisiin keskenään. Tällä lailla ei myöskään päätetä siitä, että jos sattuu olemaan avioliitossa, niin silloin automaattisesti myönnetään oikeus adoptioon, niin kuin edellä toin esille. Tällä lailla päätetään ainoastaan siitä, millaisessa ympäristössä monet suomalaiset lapset kasvavat — ne lapset, jotka jo nykyään elävät samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä — ja siinä, uskon, minun ja edustaja Östmanin yhteinen intressi on turvata näille lapsille mahdollisimman hyvä ja vakaa kasvuympäristö.