Kansainvälisten konsernien suomalaisten tytäryhtiöiden ja ulkomaisten yhtiöiden Suomessa toimivien sivuliikkeiden verotettava tulos lasketaan soveltaen samoja säännöksiä kuin kotimaisessa omistuksessa olevien yhtiöiden verotettavaa tulosta laskettaessa.
Veroparatiisien hyödyntämisen ja aggressiivisen verosuunnittelun torjuminen vaativat aktiivista toimenpiteiden valmistelua sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Hallituksen kansainvälisen veronkierron vastainen toimintaohjelma valmistui 12.3.2014. Ohjelmaan on koottu keskeisiä kansallisia ja kansainvälisiä toimenpiteitä, joilla voidaan puuttua kansainväliseen verojen välttämiseen ja veronkiertoon. Toimenpiteet on ryhmitelty viiteen painopistealueeseen, jotka ovat veropohjan turvaaminen ja haitallinen verokilpailu, verovalvonta ja verotustietojen vaihto, tietojen julkisuus, julkiset hankinnat ja veroasiat kehitysyhteistyössä. Osa toimenpiteistä on jo toteutettu. Toimintaohjelmassa on valtiovarainministeriön toimialan lisäksi toimenpiteitä muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön sekä ulkoasiainministeriön toimialoilla.
Suomen voimassa olevassa lainsäädännössä on jo säännöksiä, joilla estetään veronkiertoa ja turvataan veropohjaa. Esimerkkeinä lainsäädännöstä voidaan mainita verotusmenettelylain (1558/1995) säännökset yleisestä veronkiertämisestä, siirtohinnoitteludokumentoinnista ja siirtohinnoitteluoikaisusta sekä tietojenvaihdosta veroasioissa, laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta (1217/1994) ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) säännös, jolla rajoitetaan yhteisöjen, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden oikeutta vähentää korkomenoja. Lisäksi voidaan mainita Verohallinnon vuonna 2012 aloittama hanke, jolla tehostetaan siirtohinnoittelun valvontaa ja ohjausta.
Myös kansainvälinen yhteistoiminta veroasioissa on aktiivista erityisesti OECD:ssä ja EU:ssa. Suomi on muun muassa aktiivisesti mukana Euroopan unionin ja OECD:n hankkeissa, joilla pyritään estämään veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoa matalan verotuksen valtioihin. OECD:ssä aloitettiin vuonna 2013 niin sanottu BEPS-hanke (Base Erosion and Profit Shifting) veropohjan rapautumisen ja voitonsiirron estämiseksi. BEPS-hankkeessa on 15 toimenpidettä, jotka liittyvät muun muassa siirtohinnoitteluun, verosopimuksiin ja aggressiiviseen verosuunnitteluun. Suomi on aktiivisesti mukana keskeisissä BEPS-hankkeen toimenpiteitä valmistelevissa ryhmissä. Esimerkiksi kirjallisessa kysymyksessä esiin nostettua korkojen hyväksikäyttöä tarkastellaan BEPS-hankkeessa.
Saatavien perinnästä annetun lain (513/1999) eli perintälain 12 §:n mukaan kuluttaja-asiamies valvoo kuluttajasaatavien perintää. Laissa perinnällä tarkoitetaan kaikkia toimia, joiden tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti maksamaan erääntynyt velkojan saatava. Kuluttajasaatavia koskevia säännöksiä sovelletaan elinkeinonharjoittajien saataviin, jotka perustuvat kulutushyödykkeen luovuttamiseen tai luottoon kuluttajalle, sekä julkisoikeudellisen oikeushenkilön saataviin tai julkisen tehtävän hoitamiseen liittyviin saataviin silloin, kun velallinen on yksityishenkilö.
Julkisyhteisöt eivät voi perintälain 9 §:n rajoituksen mukaisesti antaa perintätoimistojen perittäviksi julkisoikeudellisia maksuseuraamuksia, kuten veroja, sakkoja tai valtion viranomaisten suoritteista perittäviä maksuja. Myöskään esimerkiksi pysäköintivirhemaksuja ja julkisen liikenteen tarkastusmaksuja ei voi siirtää perintätoimistojen perittäviksi.
Suomen Kuntaliitto on vuonna 2013 tehnyt kyselyn kuntien käyttämistä perintäpalveluista (Suomen Kuntaliitto, Kysely kuntien käyttämistä perintäpalveluista 1.11.2013). Kyselyyn vastasi 137 kuntaa, joista valtaosassa eli 119 kunnassa oli käytetty perintätoimistojen palveluja joissain toiminnoissa. Kyselyn perusteella perintätoimistoja käytetään yleisimmin päivähoitomaksujen, vesi- ja jätevesimaksujen sekä huoneenvuokrien perintään.
Saatavien perinnässä on noudatettava perintälain 4 §:n mukaisesti hyvää perintätapaa, eikä perinnästä saa siten aiheutua velalliselle kohtuuttomia seuraamuksia. Velallinen vastaa maksuviivästyksestään, mutta seurausten tulee olla suhteessa viivästyksen laatuun. Kuluttajasaatavan velallisella on myös oikeus pyytää perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään. Pyynnön esittämisen jälkeen perintäkuluja voidaan vaatia vain velkojan oikeuden säilyttämisen, velkojan vanhentumisen katkaisemisen tai maksuhäiriötiedon ilmoittamisen kannalta tarpeellisen perintäkirjeen lähettämisen kustannuksista. Velalliselle on ilmoitettava mahdollisuudesta pyytää asian siirtämistä oikeudelliseen perintään viimeistään ammattimaisen perijän lähettämässä maksuvaatimuksessa.
Perintälain 10 b §:n aikarajoituksilla varmistetaan, että velallisella on ollut riittävästi aikaa maksujärjestelyihin, laskun maksamiseen ja mahdollisen huomautuksen tekemiseen. Velalliselle tulee lähettää 14 päivää ennen eräpäivää normaali lasku. Maksullisen muistutuksen voi puolestaan lähettää aikaisintaan 14 päivän kuluttua eräpäivästä. Jos on sovittu, ettei erillistä laskua lähetetä, maksumuistutuksesta voi periä kuluja, jos se lähetetään aikaisintaan 14 päivän kuluttua sovitusta eräpäivästä. Uudesta maksumuistutuksesta voi periä kuluja vain, jos edellisen maksumuistutuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää.
Velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Korvausvelvollisuus voi perustua sekä velkojan omista perintätoimista aiheutuviin kuluihin että kuluihin, joita velkojalle aiheutuu sen johdosta, että velkojan on suoritettava toimeksisaajalle korvausta perinnän suorittamisesta. Perintäkulujen tulee olla velkojan todellisia kustannuksia. Velalliselta saa vaatia toimeksisaajan suorittamasta perinnästä aiheutuneina kuluina enintään sitä rahamäärää, jonka velkoja on sen ja toimeksisaajan välisen sopimuksen perusteella toimeksiannosta velvollinen suorittamaan. Velkojalla on viime kädessä näyttövelvollisuus siitä, että se on suorittanut tai on velvollinen suorittamaan sen rahamäärän, jota velalliselta vaaditaan perintäkuluina. Perintälain 10 d §:ssä on säädetty kuluttajasaatavan perimiskulujen enimmäismääristä, jotka on mahdollista ylittää vain, jos periminen on ollut poikkeuksellisen vaikeaa eikä perimiskuluja voida pitää suhteettomina ottaen huomioon erityisesti perittävän saatavan pääoma. Tällöin velalliselle on esitettävä erittely kuluista ja niiden perusteista.
Koska perintälain muutoksen (31/2013) jälkeen velallinen voi olla vastuussa perintäkulujen korvaamisesta vain velkojalle, toimeksisaaja ei voi enää vaatia perintäkuluja itsenäisesti. Tämän seurauksena esimerkiksi velkojana oleva kunta voi aiempaa paremmin valvoa, miten sen antamia perintätoimeksiantoja hoidetaan.