Vielä muutama vuosikymmen sitten valkoposkihanhi pesi vain arktisilla alueilla Grönlannissa, Huippuvuorilla ja Novaja Zemljalla, mutta 1970-luvun alusta lähtien laji on pesinyt myös Itämeren ympäristössä. Pohjoisesta tulevat valkoposkihanhet ryhtyivät käyttämään 1900-luvun alussa Gotlannin ja Öölannin niittyjä Ruotsissa muutonaikaisina levähdys- ja ruokailualueinaan. Ensimmäinen pesintä todettiin Gotlannissa 1971. Pesivä kanta kasvoi nopeasti, sillä siihen liittyi alueella kevätmuutolla levähtäviä lintuja. Sittemmin laji on levinnyt useisiin Itämeren maihin ja Itämeren pesimäkannaksi on arvioitu vuonna 2009 noin 11 000 paria.
Suomessa ensimmäinen valkoposkihanhipari pesi Inkoon saaristossa 1980-luvun alussa. Kesällä 1985 todettiin pesintä Turussa ja vuonna 1989 Helsingissä. Kanta kasvoi ensin hitaasti ja 2000-luvulta lähtien kasvu on ollut nopeaa. Nyt valkoposkihanhi pesii koko rannikolla itärajalta Perämerelle. Sisämaassa valkoposkihanhi on pesinyt useilla suurilla järvillä, kuten Vesijärvellä, Päijänteellä, Oulujärvellä ja Kallavedellä sekä lisäksi Iitissä ja Etelä-Karjalassa.
Suomen ympäristökeskus, Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto ja BirdLife Suomi seuraavat valkoposkihanhia laskemalla pesivät parit ja poikastuoton kesäisin ja syyskannan syksyisin ennen kuin hanhet muuttavat talvehtimisalueilleen. Seurannalla kerätään perustietoa valkoposkihanhen ekologiasta ja levittäytymisestä Suomessa. Tätä tietoa voidaan käyttää muun muassa lajin aiheuttamien haittojen ennakointiin ja torjuntakeinojen kehittelyyn.
Suomen pesimäkannan arvioidaan olevan 3 500—5 000 paria ja kanta luultavasti kasvaa vielä lähivuodet. Vuonna 2013 valkoposkihanhien syyslaskennassa havaittiin 21 700 hanhiyksilöä, luvussa ovat mukana saman kesän poikaset ja pesimättömät nuoret yksilöt. Kasvua oli kahdeksan prosenttia vuodesta 2012. Voimakkainta kasvu oli itäisellä Suomenlahdella ja kanta kasvoi myös Pohjanlahdella ja sisämaassa. Sen sijaan Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla kanta pysyi vakaana.
Pääkaupunkiseudun syyskanta on vuosina 2009—2013 vaihdellut 8 300 ja 8 700 yksilön välillä. Syksyllä 2013 laskettiin 8 540 valkoposkihanhea. Suurimmat määrät olivat Helsingin Viikissä, 4 700 yksilöä. Myös pesimäkannan koko on vakiintunut ja on ollut kolmen viimeisen aikana noin 1 300 paria.
Valkoposkihanhi on sopeutunut Suomen luontoon. Hanhet saapuvat huhtikuun puolivälissä. Ne hakeutuvat pesimään saariin ja luodoille, joilla ne saavat olla rauhassa maapedoilta. Valkoposkihanhen poikaset kuoriutuvat toukokuun lopun ja heinäkuun alun välisenä aikana. Poikaset ja aikuiset linnut käyttävät ravinnokseen vihreää kasvillisuutta, jota linnut laiduntavat rannoilla. Kaupunkiseuduilla valkoposkihanhilla on poikkeuksellisen hyvät laidunolot, mikä on myös edesauttanut lajin lisääntymistä. Taajamien nurmikenttien kasvustot pidetään leikkaamalla jatkuvasti nuorina, joten vihreää versoa on tarjolla pitkälle syksyyn. Hanhet ovat nurmikoilla keväällä ja kesällä. Ne suosivat rannan läheisiä nurmikenttiä, koska vedessä ne ovat maapedoilta turvassa. Tällöin ne lepäilevät myös uimarannoilla.
Elokuun lopulta alkaen hanhet kerääntyvät viljelysmaille, joilta ne hakevat ravintoa syysmuuttoa ja talvehtimista varten. Syyskuun lopussa ja lokakuussa Etelä-Suomen pelloilla lepäilee ja ruokailee kotimaisten valkoposkihanhien lisäksi Venäjän arktisilla alueilla pesiviä hanhia. Niiden yksilömäärät vaihtelevat muutonaikaisten sääolosuhteiden mukaan. Viime vuosina Suomessa levähtävien valkoposkihanhien määrä on ollut kymmeniä tuhansia yksilöitä ja syksyllä 2012 Suomessa levähti poikkeuksellisesti satoja tuhansia arktisia valkoposkihanhia.
Suurista valkoposkihanhen yksilömääristä aiheutuu ihmisille paikallisesti myös haittoja ja tällä perusteella on aika ajoin vaadittu pienentämään Suomen valkoposkihanhikantaa. Valkoposkihanhi on kuitenkin luonnonsuojelulailla rauhoitettu lintulaji, jota koskevat lain 39 §:n rauhoitusmääräykset. Ne kieltävät EU:n lintudirektiivin edellyttämällä tavalla lajin yksilöiden tahallisen tappamisen ja pyydystämisen.
Valkoposkihanhen rauhoitus ei kuitenkaan ole ehdoton. Jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole, ja jokin lintudirektiivin (2009/147/ETY) 9 artiklan 1 kohdan perusteista täyttyy, voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myöntää hakijalle luvan poiketa valkoposkihanhea koskevista 39 §:n rauhoitussäännöksistä. Näitä perusteita ovat muun muassa kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden turvaaminen sekä viljelmille, kotieläimille, metsille, kalavesille ja vesistöille koituvan vakavan vahingon estäminen. Muita tyydyttäviä ratkaisuja voivat olla tehokkaat vahinkojen ennaltaehkäisyn keinot.
Lupaviranomaiset voivat siten tapauskohtaisesti myöntää lupia valkoposkihanhien tappamiseen ja häirintään. Lupaharkinnan keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa, onko ongelman ehkäisyyn olemassa muita tyydyttäviä ratkaisuja, onko esimerkiksi lintujen ulosteisiin mahdollisesti liittyvien terveysriskien torjuminen kansanterveyden turvaamisen kannalta tarpeellista tai ovatko esimerkiksi viljelmille aiheutuvat haitat vakavia. Valitustilanteissa luvan saannin edellytykset ratkaistaan hallintotuomioistuimissa. Lupaharkinta on tapauskohtaista ja laissa määriteltyjen edellytysten täyttyessä kantaa säätelevin toimenpiteiden salliminen poikkeusluvin on siis täysin mahdollista. Tähän mennessä on kansanterveyden turvaamiseksi ja viljelyksille aiheutuvien vakavien vahinkojen torjumiseksi annettu muutamia poikkeuslupia valkoposkihanhen häirintään. Lajin tappamiseen on toistaiseksi annettu poikkeuslupia vain lentokentille lentoturvallisuuden varmistamiseksi.
Mikäli valkoposkihanhi aiheuttaa merkittäviä satovahinkoja, voidaan niistä hakea korvausta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta. Ympäristöministeriön päätöksen (1626/1991) mukaan voidaan maksaa avustuksia luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista. Maksettava avustus tulisi mahdollisuuksien mukaan käyttää vahinkojen ennaltaehkäisyyn.