Arvoisat edustajat! Kyllä täytyy sanoa, että oman eduskuntakauteni erikoisin prosessi on kyllä ollut tämän toimeentulotukilain kohdalla sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Jotenkin pidän erikoisena sitä, että ensin tämä lakiesitys lähtee yksimielisenä Sata-komiteasta, jossa kuitenkin on esimerkiksi palkansaajajärjestöjen edustajat, siellä on vahva oppositiopuolueiden edustus, niin kuin hyvin tiedätte, ja sitten sen jälkeen … (Välihuutoja — Puhemies koputtaa) — Kuunnelkaa, mitä minä sanon. — Sen jälkeen perustuslakivaliokunta käsittelee tätä lakiesitystä, ja siellä koko oppositio on tämän lakiesityksen kannalla, (Ed. Arhinmäki: Ei ole!) ja kyse ei ole ainoastaan perustuslaista nyt tässä. — Kuuntelepas, Paavo. — Täällä sanotaan: ”Valiokunta ei sinänsä pidä täysin asianmukaisena, että yhden etuuden epääminen aiheuttaa samalla toisen, tarkoitukseltaan erilaisen etuuden alentamisen varsinkin kun on kysymys viimesijaisesta toimeentulon turvasta. Sääntelyn tavoite, nuoren henkilön aktivoiminen työelämään ja yhteiskuntaan yleisemminkin, on kuitenkin perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä etenkin, kun otetaan huomioon perustuslain 18 §:n 2 momentti, joka koskee julkisen vallan velvollisuutta edistää työllisyyttä ja pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.”
Nyt jos, Paavo, katselet tätä kappaletta ja luet sen oikein ajatuksella, niin tässähän sanotaan, että perustuslakivaliokunta tulkitsee tätä esitystä sillä tavalla, että se auttaa nuorta pääsemään työhön kiinni ja sillä tavalla valtiovalta huolehtii omista velvollisuuksistaan, ja näin on. (Ed. Asko-Seljavaara: Nimenomaan!) Eli, Paavo, te, vasemmistoliitto, olette kannattaneet tätä esitystä. Oletteko keskustelleet ryhmässä tästä, että ollaanko vasemmistoliitossa yhtenäisesti tämän esityksen kannalla? Eli kun, Paavo, uhoat täällä ja kysyt, tietävätkö vihreät, mitä he kannattavat, niin täytyy ihan esittää sinulle vastakysymys, että tiedättekö te, seuraatko sinä, Paavo, mitä tapahtuu eri valiokunnissa ja mitä teidän ihmiset siellä kannattavat.
Toisekseen tämä prosessi on ollut sillä tavalla hirmuisen ikävä, että kaikki nämä asiantuntijat, joita me sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kuuntelimme ja jotka ovat meidän kaikkien arvostamia — oli Soininvaara, oli Jaana Walldén opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Wrede, oli etsivän työn tekijöitä, työttömien yhdistys — nostivat hyvin kriittisiä näkökohtia esiin koskien tätä lakia, ja kaikki asiantuntijat toivat esille nimenomaan sen, vaikka tässä tarkoitus on hyvä — oltiin siis samaa mieltä kuin perustuslakivaliokunnassa — nämä asiantuntijat, jotka nimenomaan työskentelevät nuorten parissa ja tuntevat nuorten todellisuuden, olivat sitä mieltä, että tämän lain toimenpide on väärä, koska tässä on kyse nimenomaan sellaisista nuorista, jotka eivät kykene sitä perustelemaan, miksi he jättävät hakematta jotakin opiskelupaikkaa tai kieltäytyvät siitä. Eli tässä on kyse juuri niistä moniongelmaisista nuorista, joiden kanssa tehdään työpajoilla töitä ja joita on löydetty etsivän työn avulla. Ja kiitos siitä hallitukselle! Hallitus on panostanut joka vuosi budjetissaan enemmän rahaa siihen, että meillä on etsivää työtä ja voidaan auttaa näitä nuoria.
Täytyy sanoa, että minun diagnoosini tästä tilanteesta on ehkä se, että samaan aikaan, kun eduskunnassa on säädetty aivan erinomainen uusi nuorisolaki, joka velvoittaa kuntien viranomaiset tekemään moniammatillista yhteistyötä sen eteen, että yksikään nuori ei putoa palveluiden ulkopuolelle vaan otetaan kiinni ja katsotaan, missä hän tarvitsee sen avun ja autetaan häntä, niin toisessa kabinetissa tehdään tämmöinen laki, jossa ei oteta huomioon näitä nuorisolain hyviä keinoja ja tavoitteita ja sitä, mitä me ihan oikeasti voimme tehdä näiden nuorten auttamiseksi.
Jos me toimimme sillä tavalla, että me emme vain sanktioi ja rankaise nuoria, vaan otamme nuoren esimerkiksi sinne työpajalle ja teemme diagnoosin hänen elämäntilanteestaan ja tutkimme, onko siellä koulukiusaamista, onko siellä paniikkihäiriötä, onko siellä päihdeongelmaa, mitkä ovat ne sosiaaliset ongelmat, jotka estävät sitä nuorta aktivoitumasta yhteiskunnassa, nimenomaan työpajoilla meillä on se kokemus, että kun nämä nuoret saadaan kiinni ja saadaan analysoitua nuoren elämäntilanne, niin kaikki nämä nuoret osaavat loppupeleissä vastata kysymykseen, miksi et ole aktiivinen yhteiskunnan jäsen. Mutta se nuori tarvitsee siihen sen avun. Tästä on kysymys.
Toisekseen, kun kysyttiin, miksi sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ole puuttunut tähän työmarkkinatukilakiin, jonka mukaan siis nuorelta voidaan periä takaisin tai evätä työmarkkinatuki sillä perusteella, että hän on kieltäytynyt opiskelupaikasta tai työpaikasta tai ei ole hakenut mitään, niin sehän tietenkin johtuu siitä, että meillä ei ole semmoista esitystä siellä ollut. Mutta kun meillä oli ministeri Risikko valiokunnassa kuultavana, niin minä esitin hänelle kaksi ratkaisua tähän tilanteeseen.
Kun meillä on nyt käsillä laki, jota kukaan asiantuntijoista meidän valiokunnassamme ei kannattanut, niin ehdotin, että voitaisiinko tehdä sillä tavalla, että odotetaan sitä selvitystä, mikä on aivan erinomainen selvitys, mitä nyt Temmissä ollaan tekemässä siitä, miten pakkohaku vaikuttaa nuorten tilanteeseen, auttaako se nuoria yhtään ja miten se ohjaa väärille opiskelupoluille. Tätä ehdotin ministerille, että odotetaan, kun se selvitys valmistuu, ja odotetaan, kun työelämä- ja tasa-arvovaliokunta saa oman pakkohakua ja työmarkkinatukea koskevan selvityksensä valmiiksi, odotetaan niitä, ja sitten kun saadaan ne selvitykset, niin rinnan niiden selvitysten tarkastelemisen kanssa otetaan kantaa tähän toimeentulotuen leikkaamista esittävään lakiin. Tämä olisi ollut minusta aivan erinomainen ratkaisu, mutta ei kelvannut.
Toinen ratkaisuehdotus, jota esitin valiokunnassa, oli se, että estetään ikään kuin tämän automaattisen leikkurin toteutuminen sillä tavalla, että — nythän tämän lain perusteluissa sanotaan, että pitää tehdä kokonaistarkastelu, mutta me kaikki tiedämme, mikä se todellisuus kunnissa on: sosiaalitoimeen on puolen vuoden jono, esimerkiksi etsivän työn nuori joutuu Helsingissä odottamaan puoli vuotta päästäkseen sosiaalivirkailijan puheille (Ed. Lahtela: Nyt puhut asiaa!) — olisi kytketty tähän lakiin esimerkiksi se nuorten yhteiskuntatakuun ajatus, joka on nyt se, että nuorelle tarjotaan 3 kuukauden sisällä opiskelupaikkaa, työpaikkaa tai harjoittelupaikkaa. Olisi otettu koppi tästä nuoresta eikä vain rangaistu; olisi toimittu toisinpäin. Jos havaitaan, että leikkuri uhkaa kohdistua nuoreen, velvoitetaan kunnat ottamaan se nuori esimerkiksi sinne työpajalle, jossa hänen elämäntilanteestaan tehdään kokonaistarkastelu, ja sen jälkeen, jos nuori kieltäytyisi aivan absoluuttisesti, että en ota työpajapaikkaa, niin sitten tehtäisiin se leikkaus. Ei kelvannut ministerille.
Mutta toivon, että nyt kun tämä laki täällä hyväksytään, tähän palataan todellakin. Kun se selvitys työmarkkinatuesta ja pakkohausta tulee, niin sitten puututaan tähän. Olen paljon pohtinut ja seurannut tätä asiaa, ja minun näkemykseni on se, että tässä on ihan oikeasti tapahtunut se vahinko, että ei ole ymmärretty ennen kuin nyt vasta tuolla sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä, mitkä tämän lain riskit ovat. Tämä voidaan korjata. Kaikki me tiedämme, että lakeja voidaan korjata.