Hallituksen esityksen tavoitteena on keventää edunvalvojien valvontaa koskevia säännöksiä siten, että edunvalvonnassa olevien oikeusturvaa ei vaaranneta, ja kohdentaa vapautuvia voimavaroja edunvalvonnassa olevien päämiesten kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla eli itse asiassa parantaa oikeusturvaa mutta myös mielekkyyttä siinä, että se, mikä tarkastetaan, tarkastetaan vielä paremmin kuin nykyään. Keskeiset ehdotukset ovat:
Ensinnäkin, lisätään maistraattien mahdollisuuksia myöntää poikkeuksia ja helpotuksia edunvalvojien vuositilivelvollisuuteen tietyillä tavoilla.
Seuraavaksi, täsmennetään maistraattien tilintarkastusvelvollisuutta kehittämällä hyvää tarkastustapaa koskevaa sääntelyä ja käytäntöjä.
Kolmanneksi, täsmennetään päämiehen kuulemista koskevia säännöksiä edunvalvonnan tarvetta koskevien määräaikaisselvitysten ja lupa-asioiden käsittelyssä.
Neljänneksi — ja tämä on monissa perheissä todella tärkeä asia — alaikäisten edunvalvonnan rekisteröintiä koskevaa varallisuusrajaa nostetaan 15 000:sta 20 000 euroon. Lisäksi säädetään erityisesti siitä, milloin rekisteröinti voidaan poistaa.
Viidenneksi, edunvalvontapalkkiosta vapautumisen tulo- ja varallisuusrajoista ehdotetaan säädettäväksi lailla.
Kuudenneksi, holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain yleisen edunvalvonnan esteellisyyttä koskevat säännökset muutetaan ja niistä tulee moderneja.
Ehdotukset vaikuttaisivat holhousviranomaisina toimivien maistraattien sekä yleisten edunvalvojien ja läheisedunvalvojien toimintaan. Läheisedunvalvojista ehdotukset kohdentuisivat erityisesti alaikäisen edunvalvojina toimiville vanhemmille. Alaikäisten rekisteröityjen edunvalvontojen määrä vähentyisi noin 2 000—3 000:lla, muiden vuositilien tarkastukseen vaadittava työmäärä vähentyisi noin 10 prosentilla, ja määräaikaisselvityksiin vaadittava työmäärä vähenisi noin 40—50 prosenttiin. Tältä osin on siis kysymys paitsi järkevästä uudistuksesta myös uudistuksesta, joka edistää tehokasta ja tuottavaa hallintoa.
Tässä viimeisessä, alaikäisasiassa, kysymys on, että siis, jos tapahtuu niin kauhea asia, että perheen toinen vanhempi kuolee, toinen jää leskeksi ja lapset perivät kuolleen, niin se raskas rutiini, jonka monet lesket ovat kokeneet paitsi kohtuuttomaksi myös jossain määrin sellaiseksi, että se saattaisi heidät epäilyksenalaisiksi surun keskellä, se prosessi kevenee monilta osin varsinkin niissä tilanteissa, jos pystytään käyttämään lain mahdollistamaa niin sanottua sulkutiliä tästä eteenpäin, jolloin lesken ei tarvitse lasten täysi-ikäisyyteen asti vuosittain tilittää erittäin raskaasti perheen normaalimenoihinkin liittyviä menoja.