Vuoden 2003 alusta toteutetun ajoneuvolainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä myös pakettiauton ja henkilöauton välistä rajanvetoa koskevat säännökset muuttuivat. Ennen tätä uudistusta henkilöauton määritelmästä säädettiin ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetussa asetuksessa ( 1256/1992). Asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan henkilöautolla (M1-luokka) tarkoitettiin henkilöiden kuljetukseen tarkoitettua autoa, jossa oli kuljettajan lisäksi tilaa enintään kahdeksalle henkilölle. Asetuksen 3 §:n 4 momentin mukaan pakettiauto (N1-luokka) oli tavaran kuljetukseen tarkoitettu auto, jonka kokonaismassa oli enintään 3,5 tonnia. Asetuksen 21 b §:ssä määriteltiin pakettiautojen alaryhmänä kaksikäyttöauto. Kaksikäyttöauto oli N1-luokan auto, jossa oli kuljettajan istuimen lisäksi istumapaikat enintään kuudelle henkilölle. Kaksikäyttöauton suurimmasta sallitusta kokonaismassasta auton tavarakuorman massan tuli olla suurempi kuin 68 kg:n massaa vastaaviksi katsottujen matkustajapaikkojen (ilman kuljettajaa) yhteen laskettu massa. Asetuksen 63 §:n mukaan kaksikäyttöauton tavaratilaan asennettavat istuimet saattoivat kiinnitykseltään ja turvavyövarustukseltaan ja turvavöiden kiinnityspisteiden sekä pääntukien osalta vastata henkilöautojen eli M1-luokan ajoneuvojen istuimia.
Kun mainitut kaksikäyttöautoa koskevat säännökset tulivat voimaan 30.9.1998, verolainsäädäntöä muutettiin lähes välittömästi siten, että kaksikäyttöauto rinnastettiin niin moottoriajoneuvoverotuksessa kuin arvonlisäverotuksen vähennysoikeuksia koskevissa säännöksissäkin henkilöautoon.
Ajoneuvolainsäädännön uudistuksen yhteydessä tuli voimaan uusi ajoneuvolaki ( 1090/2002) sekä uusi autojen ja perävaunujen rakenteesta ja varusteista annettu liikenne- ja viestintäministeriön asetus ( 1248/2002). Lain ja asetuksen säännökset vastaavat pääsääntöisesti sisällöltään aikaisemmin voimassa olleita säännöksiä. Aikaisemmin käytössä ollut termi kaksikäyttöauto korvattiin termillä monikäyttöajoneuvo. Tästä ja Ajoneuvohallintokeskuksen huhtikuussa 2004 annetuista uusista soveltamisohjeista seurasi, että eräillä tahoilla muodostui käsitys, että kaksikäyttöautoa koskevilla verosäännöksillä ei olisi ollut enää samaa merkitystä kuin aikaisemmin. Kuitenkin vuoden 2004 alusta voimaan tulleen uuden ajoneuvoverolain 11 §:ssä ja arvonlisäverolain 114 §:ssä edelleen käytettiin kaksikäyttöauton käsitettä, kuten ennenkin. Verohallinnon ohjeissa katsottiin, että samat tunnusmerkit täyttävät ajoneuvot on edelleen katsottava kaksikäyttöautoiksi. Ajoneuvoverotus kuitenkin toimitettiin soveltaen näihin ajoneuvoihin pakettiautoa koskevia käyttövoimaveroperusteita.
Tilanteen selkiyttämiseksi hallitus ehdotti ajoneuvoverolakia ja arvonlisäverolakia täydennettäväksi kaksikäyttöauton määritelmällä, joka vastasi asiallisesti ennen ajoneuvolainsäädännössä ollutta kaksikäyttöauton määritelmää. Ehdotus tarkoitti ajoneuvoverotuksessa käytännössä paluuta vuoden 2003 loppuun asti voimassa olleeseen tilanteeseen. Melko yleisesti ymmärrettiin, että kysymys oli lakiin ikään kuin vahingossa ilmestyneestä aukosta, kuten oli ollut vastaavassa tilanteessa muutamaa vuotta aikaisemminkin.
Hallituksen esitykset ajoneuvoverolain ja arvonlisäverolain muuttamisesta ( HE 190/2004 vpja HE 189/2004 vp) annettiin eduskunnalle 8.10.2004, siis suhteellisen nopeasti sen jälkeen, kun Ajoneuvohallintokeskuksen samana keväänä annetuista ohjeista seurannut vilkas veroedun käyttö oli tullut yleisesti tietoon. Heinäkuun alkupäivinä 2004 tulevasta lainmuutoksesta oli jo mainintoja ainakin joissakin merkittävissä tiedotusvälineissä, joten asiaa seuranneille lainmuutos tuskin tuli varsinaisena yllätyksenä. Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykset lähes sellaisinaan.
Kysymyksen perusteluissa mainittu vaihtoehto, että muutos olisi koskenut vain lainmuutoksen jälkeen hankittuja autoja, ei ollut mahdollinen, koska silloin olisi ollut kahdella tapaa verotettuja autoja, joista ennen lakimuutosten voimaantuloa hankituilla olisi ollut edullisempi verotuskohtelu kuin sen jälkeen hankituilla. Tällainen laki olisi ollut selvästi näitä myöhemmin hankittuja autoja syrjivä. Laki olisi ollut EU:n perustamissopimuksen 90 artiklan vastainen, eikä siis olisi ollut mahdollista pitää voimassa vain myöhemmin hankittuja ajoneuvoja koskevaa kireämpää verokohtelua. Tälläkään hetkellä ei ole paluuta suhteellisen pienen ajoneuvojen osaryhmän kohdalla verokohtelun muutosta edeltäneeseen tilanteeseen tai tapahtuneen korvaamiseen jossain muodossa.