Ensin täällä käytiin vähän sellaista keskustelua, että Ihmisoikeuskeskuksesta ei ole mitään hyötyä, koska se voi reagoida. Minä nyt vielä toistan sen, että Suomessahan toimii huomattavan paljon kansallisjärjestöjä, ja monet teistä saattavat olla jäseninä niissä. Koko ideahan tässä on se, että ne kokoontuisivat tähän valtuuskuntaan ja yrittäisivät etsiä semmoisia ihmisoikeusongelmia, joissa ne voisivat tehdä yhteisiä aloitteita tai pyytää jotain yliopistoa tutkimaan ja tällä tavalla toimia. Siinä ei ole tarkoitus nyt rakentaa mitään uutta byrokratiaa, ja kun ed. Zyskowicz nyt pyrkii uudelleen eduskuntaan enkä minä, niin jospa minä annan hänelle tehtäväksi nyt valvoa, että sinne ei tule hirveän paljon herrojen paikkoja, se ei ole siis tarkoitus lainkaan. Mutta jos siellä sitten löytyy tämmöinen todellinen rikos ja kupla, niin sen voi aina siirtää eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka voi siihen puuttua ja joka voi panna syytteeseen, että ihan mikään tehoton järjestelmä se minusta ei ole.
Sitten kun ed. Jokinen puhui näistä pitkistä ajoista, niin perustuslakivaliokunnassa me olemme näitä tuomioita nyt katsoneet, joita Suomelle tulee kasapäin. Ja siinähän on ongelma ollut se, että Suomessa ei aikoinaan havaittu, että ihmisoikeustuomioistuin laskee ajan siitä, kun poliisi aloittaa tutkinnan, kun ihminen siis tietää olevansa epäilty, siihen asti, kun viimeinen tuomio tulee. Siinä valitettavasti on siis tämä poliisin tutkinta-aika ja syytteeseenpanoaika se, joka kestää nykyään eniten, ja tämä koskee talousrikoksia, joissa ei suinkaan johdu poliisista, että tutkinta viipyy. Se on hankalaa, ja usein tämä tutkittava ei ollenkaan koe olevansa rikollinen, päinvastoin menestyksellinen bisnesmies, jolla on hyvä asianajaja.
Nythän ajatuksena on ollut valiokunnassa se, että sisäministeri ja oikeusministeri yhdessä pohtisivat, miten ne ajat saataisiin lyhenemään, että syyttäjä olisi mukana aikaisemmin ja vähän ratkaisisi poliisin kannalta hankalia asioita, kannattaako tuota tutkia ollenkaan, ja tällä tavalla saataisiin se tehokkaaksi. Ministeri Brax on sisäministerin kanssa yhteistyössä asettanut toimikunnan, joka tekee tätä työtä, ja luultavasti tämä tulee huomattavasti nopeuttamaan tätä menettelyä. Mutta edelleen minä väitän, että pitäisi koko ajan etsiä sekä poliisissa, syyttäjissä että tuomioistuimessa sitä, onko semmoisia menettelyjä ja työtapoja, jotta voidaan yksinkertaistaa ja voitetaan aikaa, koska tällä hetkellä tuomioistuimessa etenkin on työtapoja ja menettelyjä, jotka hidastavat. Korkeimmassa oikeudessa esimerkiksi on semmoinen tapa, että akti kiertää näillä tuomareilla ilman mitään määräaikaa vieläkään. Se on varmaan 1700-luvulta tullut. Jos joku unohtaa aktin kesämökille, niin juttu ratkeaa vähän myöhemmin, niin että hirveän paljon on varmaan semmoista ja varmaan paljon semmoista, joista tuomarit itse huomauttaisivat.
No, sitten meillä on sananvapausjutut, joita tulee roppakaupalla. Ensin sanottiin, että tuomioistuimen pitäisi perustella niitä niin, että ihmisoikeustuomioistuin hyväksyy, ja punnita vastakkain näitä eri arvoja. Ministeri Brax sitten asetti Päivi Tiilikan selvittämään tätä, ja hän nyt totesi, että oikeastaan lainsäädännössä ei ole vikaa, mutta siinä sitten hänellä oli pieni sellainen ”mutta”, että hän sanoi, että se, että se on syyttäjävetoinen järjestelmä, on sellainen, josta ei itse pidä. Tätä keskustelua on käyty viimeksi tänään. Pauliine Koskelo, korkeimman oikeuden presidentti, kiinnitti tähän huomiota.
Nyt on monessa maassa sillä tavalla, että kunniaa ei haeta poliisilta, vaan jos kunniaa on loukattu, niin nostetaan siviilikanne tätä loukkaajaa vastaan, haetaan sillä tavalla korvausta. Eli poliisi ja syyttäjä eivät ole ollenkaan siinä mukana. Minusta olisi kyllä hyvä harkita tätä Suomessa, koska tämä on sekä poliisille että syyttäjälle turhaa puuhaa. Ja oikeastaan, kun syyttäjät Suomessa ovat aika hyviä ja pystyvät vakuuttamaan tuomioistuimen eivätkä välttämättä tunne ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, niin he ovat saaneet läpi semmoisia tuomioita, jotka eivät kestä Euroopassa.
Sitten minulla on tunne, että meillä on ed. Zyskowiczin kanssa ikuinen väittely menossa. Silloin, kun minä olin täällä viimeksi 1979, niin nuori, lahjakas, pirteä lakimies, maltillinen ed. Zyskowicz tuli peruslakivaliokuntaan ja minä olin silloin hyvin kiivas ja innostunut, mutta nyt meillä ovat tainneet roolit muuttua, niin että minä olen maltillinen ja hän on kiivaampi. Minusta on nyt hyvin tärkeätä, ed. Ben Zyskowicz, että te huomaatte, että tämä länsimainen ihmisoikeuskäsitys voitti. Ne, jotka 1970-luvulla puhuivat ihmisoikeuksista hiukan ketunhäntä kainalossa, ovat hävinneet. Ja jos mietitään tätä ihmisoikeuksien kehitystä maailmassa, niin sehän on koko ajan ikään kuin ollut vapaan maailman puolustus totalitäärisiä valtioita vastaan. Otetaan nyt esimerkiksi se, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettiin Ilo, Kansainvälinen työjärjestö, koska katsottiin, että jos työoloja kehitetään yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa, niin pystytään kommunismi kitkemään pois ja pystytään edistämään rauhaa. Se oli siis hyvin. Euroopan neuvosto taas perustettiin toisen maailmansodan jälkeen, ja ajatuksena oli, että ei koskaan enää pääsisi tapahtumaan niitä hirvittäviä asioita, kuin oli tapahtunut. Aluksihan siinä oli Churchillin ajatus, että luodaan tämmöinen federaalinen Euroopan valtioiden liitto. Tosin britit itse meinasivat jäädä sinne saarelleen; heidän ei ollut tarkoitus olla mukana. Siihenhän liittyi sitten vähitellen muita valtioita, ja nythän se toimii hyvin laajasti ja kyllä edistää ihmisoikeuksia hyvin pitkälle näissä entisissä kommunistimaissa, niin että siinäkin on siis tämä länsimainen ajattelu voittanut. Siltä kannalta tämä teidän haavanne sielussa voisi umpeutua.
Sitten nämä ”ihmisoikeusprofeetat” ja mitä kaikkia pilkkanimiä te keksitte. Minä olen varmaan yksi niistä, mutta minä en usko, että niillä asianomaisilla on mitään muuta ajatusta kuin estää se, että syntyy totalitaarinen valtio. Kyllä poliisitkin sen hyvin tietävät, että vallan pitää heilläkin olla rajattu ja valvottu. Siinä minä olen ed. Zyskowiczin kanssa samaa mieltä, että kun tämä Uotin tapaus sai korkeimman oikeuden muuttamaan päätöstä ja sitähän juhlittiin ihmisoikeusvoittona, niin se oli nyt vähän liikaa kyllä. Mutta se kai kuitenkin nyt sillä tavalla, että ihmisoikeus kuuluu kaikille, niin kuin professorit minulle sanoivat, että meidän kai pitää sekin keksiä. Mutta kuten sanottu, minusta nämä ihmisoikeudet ovat siksi hirveän tärkeitä, että ne puolustavat kuitenkin vapaata ja demokraattista elämänmenoa.
Mitä näihin romaneihin, mustalaisiin, tulee, niin minusta ydin on nyt siinä se, että kun Euroopan unioni väittää, että se on yhteisö, joka perustuu lakiin, ja että siellä lakia valvotaan ja Euroopan komissiolla on hyvin laajat oikeudet puuttua näihin asioihin, niin ei voi suvaita sitä, että muutamat valtiot eivät välitä tästä ja ikään kuin eksportoivat sosiaaliset ongelmansa muualle eivätkä viitsi edes hakea raha-avustuksia, jotka ne EU:lta saisivat romaniongelman poistamiseen, joka kestää siis pitkiä aikoja. Suomessahan kuitenkin siinä on menestytty erinomaisen hyvin. Ja sen vuoksi me kaksi vanhaa viisasta, hiukan kiukkuista miestä, minä ja Eero Akaan-Penttilä, teimme virallisen esityksen komissiolle, (Ed. Zyskowicz: Se oli oikein!) että nyt tämä pitää tehdä. Minä olen huomannut myös, että Stubb on ollut siinä ponnekas, mutta minun pitää sanoa se, että näitä 300:aa kerjäläistä, jotka nyt täällä ovat, minulla on nyt lähinnä sääli. Sitä paitsi meillähän on lakikeinoja nyt jo: leiriytyminen toisen maalle on rikoslain mukaan kielletty, (Ed. Zyskowicz: Hallitus päätti tiukentaa sitä!) aggressiivinen esiintyminen yleisellä paikalla, esimerkiksi estämällä kerjäämällä jonkun kävelyn, on järjestyslain vastaista. Ei täällä Suomessa tarvitse pitää ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta elämiseen. Mutta on selvää, että jos ottaa tämän yksinomaan teemaksi, että näille ihmisille pitää nyt tehdä jotain pahaa, että heidät väkisin kärrättäisiin sinne kotimaahan, niin se on minusta rasismia. Ja se on rasismia — se ei ole vain minusta rasismia, se on rasismia. Minä haluaisin keskittyä siihen, että EU hoitaisi omat velvollisuutensa kunnolla ja päästäisiin tästä ongelmasta.