En malta Saimaan kanavaa 20 vuotta käyttäneenä olla muutamaa sanaa sanomatta.
Viime keväänähän kirjoitettiin valtiosopimus kanavan yläjuoksulla Lappeenrannassa Saimaan kanavan Venäjälle kuuluvan osan vuokraamisesta Suomelle. Sopimusta hierottiin pitkään ja hartaasti, ja monelta kanavan käyttäjältä meinasi loppua usko kesken. Teollisuus- ja vesiliikenneyrittäjät ovat joutuneet lykkäämään investointejaan kanavaliikenteen osalta pitkän epävarmuuden aikana.
Neuvoteltu lopputulos on kuitenkin mielestäni kohtuullisen onnistunut, ja kannatan tietysti sopimuksen hyväksymistä. Tällä varmistamme kanavaliikenteen jatkumisen seuraavaksi 50 vuodeksi. Tietysti tässä on mahdollisuus molemmilla osapuolilla sanoa se kanavaliikenne vuoden irtisanomisajalla poikki.
Vuokra ei ole halpa mutta minusta siedettävä. Se mahdollistaa monenlaisen kanavaliikenteeseen liittyvän yritystoiminnan jatkamisen ja kehittämisen edelleen. On olemassa riski, että vuokrankorotukset kuitenkin yritetään ottaa kanavan liikennöitsijöiden taskuista. Tältä osin on tärkeää, että valtion rahoitus pysyy jatkossakin samassa mittaluokassa. Saimaan kanavan vuokrasopimus on tehty Suomen ja Venäjän valtioiden välille, ja näin ollen valtion kuuluu kyllä myös maksaa tuo korotettu osa vuokraa budjetistaan ainakin alkuvaiheessaan.
Vesiliikenne on kovassa kilpailutilanteessa muun liikenteen kanssa. Nykyisellä valtion kompensaatiolla on käytännössä mahdollistettu tavaraliikenteen jatkuminen kanavan kautta Eurooppaan ja myös tietysti Saimaalle ja sen moneen satamaan. Väylä- ja luotsausmaksujen huomattava korotus veisi pohjan toiminnan kannattavuudelta ja johtaisi tavaraliikenteen siirtymiseen vesiltä kumipyörille pomminvarmasti.
On tärkeää muistaa kanavan tuomat edut ja hyödyt. Kanavan vaikutuspiirissä on noin 7 000 työpaikkaa. Normaalilla käyttöasteella kanavan kautta kulkee reilut 2 miljoonaa tonnia tavaraa vuosittain. Tästä näkövinkkelistä katsottunakin kanavan työllistävä vaikutus korvaa monin verroin siitä maksettavan vuokran.
Sopimus uudistaa kanavan hallinnointia sekä linjaa käytön ja liikenteen ehdot. Uudistusten myötä metsäteollisuus voi tehdä omat arvionsa kanavaliikenteen hyödyistä. Viime vuosina metsäteollisuuden osuus Saimaan kanavan liikenteestä on ollut 25—40 prosentin luokkaa riippuen hivenen aina vuosista. Aika suunnitelmille on kypsä myös siinä mielessä, että biopolttoaineiden kuljetuksissa Saimaan alueella on kasvupotentiaalia. Biopolttolaitosten raaka-aineelle tutkitusti paras kuljetusmuoto on vesikuljetus. Tältä osin tarvitaan nopeita päätöksiä, sillä kerran maalla aloitetut kuljetukset eivät tahdo enää siirtyä valitettavasti vesille.
Saimaan kanava on tärkeä osa laajaa vesistökokonaisuutta, johon kuuluvat rajan takana Viipurinlahti ja Laatokka. Tämän alueen logistiikkaa tulisi kehittää ennakkoluulottomasti venäläisten ja suomalaisten virkamiesten ja yritysten keskuudessa.
Yksi iso huolenaihe vuokra-alueella on ylikuormitettu huoltotie, joka ennen kaikkea talviliikenteen osalta on hengenvaarallinen nykyisillä liikennemäärillä. Sen saaminen alkuperäiseen käyttöön mahdollistuisi vain sillä, että Nuijamaalta Viipuriin saataisiin kunnollinen valtatie.
Vielä, herra puhemies, lyhyesti: Ympärivuotisen liikenteen mahdollisuudesta kanavassa on tehty useita tutkimuksia. Liikennöinnin järjestäminen vaatisi arviolta noin 40—50 miljoonan euron investoinnit. Lämmitys onnistuisi Kaukaan tehtaan puhdistetuilla lauhdevesillä. Iso ongelma ja este kanavaliikenteen ympärivuotisessa liikenteessä on kuitenkin Viipurinlahden syvä jäätyminen. Väylän pitäminen ahtojäistä puhtaana olisi iso haaste, ja vastuu siitä todennäköisesti olisi vain meidän piikissämme.
Kanavan merkitys Kaakkois-Suomelle logistiikkaketjussa on aiemmin ollut huomattavan suuri, ja näin sen toivoisi olevan jatkossakin. Vesistöjen käyttäminen kulkureitteinä matkailu- ja virkistyskäytössä tulee myös tulevaisuudessa lisääntymään.
