Mielelläni kommentoin tätä ed. Cronbergin lakialoitetta ammattitautilain muuttamisesta, niin että otettaisiin huomioon nämä kosteusvauriohomeet ja niistä aiheutuneet ongelmat.
Tämä on ollut Suomessa, sanoisin, ihmeellinen ongelma. Se on edelleen ongelma, ja se taitaa olla myös monelta osin pysyvä ongelma, vaikka sen lähtökohta oikeastaan on rakennustekninen. Aika outo juttu. Suurin osahan näistä on syntynyt niin, että on selvästi ihmisen, meidän suomalaisten, rakentamissa taloissa tullut vesivahinkoja, joita ei ole huomattu tai ymmärretty, mikä on niiden aiheuttama aikapommi vähitellen. Siitä se on kaikki lähtenyt käyntiin.
Kymmenen vuotta sitten ei ymmärretty ihmisten oireita, ei työyhteisöjen oireita, joissa näitä tuli. Tavallisestihan ne olivat hengityselinten oireita, nieluoireita, nenäoireita, yskää, nuhaa. Täytyy vaan toivoa, ettei meidän puhemiehellämme ole mitään tähän liittyvää altistusta, kun on yskä. Toivotaan, että se tulee jostain muualta ja on pois häipyvää.
Mutta tämä ongelma on tällä lailla laajoissa piireissä tullut esille. Sitä selvästi aina vähätellään eikä tahdota oikein uskoa, mutta onneksi tässä on ammattikunta ryhdistäytynyt vähitellen ja nyt on selkeät kyselykaavakkeet olemassa ja varsinkin työterveyshuollon kautta valmiudet ovat kyllä suhteellisen hyvät jo tämän asian selvittämiseen. Myös Työterveyslaitos aika hyvin tietää, miten tässä edetään.
Keskimäärinhän on niin, että meillä altistuneita Suomen kansasta voi olla vaikka kuinka paljon. Jotkut väittävät, että kaikki olemme altistuneet homeelle jossain vaiheessa vaikka vanhoissa maakellareissa ja sillä ei sen kummempaa merkitystä olisikaan. Sieltä on ehkä jotain vasta-aineitakin tullut ja muuta vastaavaa, mutta sillä kai ei ole sairastumisen kanssa minkäänlaista merkitystä. Ne, jotka ovat joutuneet tämän massiivin altistuksen alaisiksi esimerkiksi työpaikoilla tai vastaavissa tiloissa, niin siitä joukosta onneksi vain joku, onkohan se nelisen prosenttia tai yksi prosentti, mutta se on hyvin pieni prosentti, altistuu niin vakavasti, että saa pysyvän sairauden siitä itseensä. Ne ovat silloin allergisia nuhia tai erilaisia keuhko-oireita. Astman lisäksi on alveoliitteja ja muita tämmöisiä vastaavia. Eli tämä tarkoittaa sitä, että suurimmalle osalle muusta väestöstä ei jää pysyvää haittaa, jos se altistus poistuu. Tämä kannattaa muistaa, ettei väärällä lailla huolestuta tästä asiasta.
Mutta tässä vaiheessa, ennen kuin menen näihin muihin puoliin, sanoisin, että kaikissa työyhteisöissä se, että koko henkilöstö tai yli puolet rupeaa reagoimaan jatkuvalla flunssamaisella oireilulla, on tyypillisin signaali siihen, että näitä vesivahinkoja pitäisi etsiä, ja jos ne löydetään, niin pitää se veden vuotokohta löytää. Se on ainoa tapa hoitaa se asia. Siinä ei paljon auta, että maalipinnat hiotaan ja maalataan uudestaan, niin kuin aluksi tehtiin. Se altistushan vaan silloin jatkuu.
Ja sitten rakennustekninen on se toinen puoli, joka ei taida olla vieläkään Suomessa palautunut entiselleen. Edelleenkin ehkä rakennetaan liian lyhyitä räystäitä ja liian matalia perustuksia ja sitten kaikenlaisia tiivisteitä seiniin, kosteussuojat on väärällä tavalla laitettu. Ihan uskomattomia tapahtumia olen omassa ammatissani nähnyt tämän ympärillä ja sen takia näin yleisesti haluan tästä puhua.
Mutta sitten jos menen tähän lakialoitteeseen takaisin, niin yksittäistapauksissa tiedän, että on käynyt juuri näin, niin kuin ed. Cronberg sanoo, että on jääty vaille sosiaaliturvaa, ja kuitenkin tuntuu siltä, että varsinainen haitta on tosi suuri tästä altistuksesta ja sen jälkeisestä tilanteesta. Mutta kyllähän Suomessa nykyisin on niin, että jos tehdään selvä diagnoosi ja selvä työperäisyys on siinä mukana, ei sen nykyään välttämättä tarvitse enää olla ammattitauti eikä ammattitautilainsäädännön mukaisesta agenssista kysymys, vaan selkeä työperäinen sairaus, ja todetaan myöskin, että tietyissä tiloissa ei enää voi työskennellä, niin ammatillinen kuntoutus on kyllä siihen ihan selvä keino. Muutamia tapauksia olen itse tavannut, joissa on käynyt sillä lailla ikävästi, että tämä ammatillisen kuntoutuksen polku tai tie ei ole kohdannut näitä ihmisiä. Ei ole osattu paikallisessa työterveyshuollossa neuvoa oikein tätä jatkohakemista, ja siitä varmaan johtuvat useimmissa tapauksissa nämä työkyvyttömyysasiat, jotka ovat jääneet vuoteen tai kahteen vuoteen, ja sen jälkeen tuntuu, ettei ole minkäänlaista suojaa, vaikka ei ole valmiutta mihinkään muuhun työhön vielä mennä. Näin voimakkaasti altistuneet nimittäin eivät voi samassa työssä jatkaa, mutta kysymyksessähän on ammatillinen työkyvyttömyys ja oikeastaan tiettyihin olosuhteisiin sidottu työkyvyttömyys eikä täydellinen, pysyvä työkyvyttömyys. Tämä käsitteistö kaikkinensa on se, jossa ammattihenkilöiden pitäisi olla vähän huolellisempia, jotta kaikki menisi kohdalleen.
Yksi kohta täällä — vahinko, että edustaja joutui lähtemään pois, olisin häneltä ihan kysynyt tätä, kun hän sanoo, että vakuutusoikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen päätyy näitä vakuutusyhtiöiden omien lääkäreiden lausuntoja ja huomiotta jäävät niiden taustana olevat asiantuntijalääkäreiden diagnoosit. Näinhän ei pitäisi käydä. Itse asiassa minä sanoisin, että niin ei saisi käydä, koska niiden kaikkien pitäisi olla liitteenä näissä kertomuksissa, jotka menevät eteenpäin koko tässä valitusportaikossa. Jos ne eivät ole siellä mukana, niin sehän on valitusperuste, se on ilman muuta selvää. Siltä osin jään ihmettelemään tätä lausuntoa kaikkinensa. Tässä mielessä tämä on enemmän ehkä keskustelualoitteen paikka, kuin että selkeästi lakia pelkästään muutettaisiin tältä pohjalta niin, että Kela olisi automaattisesti se vastuuviranomainen tästä eteenpäin. Semmoinen kuntoutuksellinen aspekti tästä puuttuu. Sen takia en voi allekirjoittaa tätä lakialoitetta, mutta muuten kannatan, että asiaa näinpäin puhutaan ja viedään eteenpäin.