Eduskunta on 7 päivänä helmikuuta 2013 lähettänyt ulkoasiainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi valtioneuvoston selonteon Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta 2012 (VNS 6/2012 vp).
Eduskunnan päätöksen mukaisesti valtioneuvoston selonteosta VNS 6/2012 vp lausuntonsa ovat antaneet valtiovarainvaliokunta (VaVL 2/2013 vp), puolustusvaliokunta (PuVL 4/2013 vp) ja hallintovaliokunta (HaVL 3/2013 vp), jotka on otettu tämän mietinnön liitteiksi. Ulkoasiainvaliokunta on käsitellyt tässä yhteydessä myös asiaa UTP 2/2013 vp valtioneuvoston periaatepäätöksestä Suomen kyberturvallisuusstrategiasta. Hallintovaliokunta (HaVL 3/2013 vp), liikenne- ja viestintävaliokunta (LiVL 7/2013 vp) ja tulevaisuusvaliokunta (TuVL 1/2013 vp) ovat antaneet asiasta lausunnon.
Valiokunnassa ovat olleet kuultavina
Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet
Ulkoasiainvaliokunta on kuullut selontekoon liittyen asiantuntijoita valiokunnan Moskovan vierailulla 5.-6.3.2013. Valiokunta on tässä yhteydessä käsitellyt myös Euroopan unionin kyberturvallisuusstrategiaa (E 16/2013 vp) ja ehdotusta yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanojärjestelyistä unionissa (E 12/2013 vp).
Selontekojen merkitys
Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko muodostaa perustan Suomen politiikan ohjaamiselle maan etujen ja tavoitteiden edistämiseksi. Laajan turvallisuuskäsityksen toteuttaminen edellyttää, että turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen ohjausvaikutus ulottuu kaikille asianomaisille hallinnonaloille. Näin on jossain määrin tapahtunut ulkoasiain- ja sisäasiainministeriön osalta. Ulkoasiainvaliokunta korostaa aiempaa kantaansa, että selontekojen tulisi laajan turvallisuuskäsityksen omaksumisen johdosta ohjata kaikkien turvallisuuden alalla toimivien hallinnonalojen kehittämistä (UaVM 5/2009 vp). Käsittelyssä oleva selonteko on tältä osin edelleen puutteellinen. Toimintaympäristön kuvaus, joka on sinällään ansiokas, ei ole tehtyjen linjausten kanssa johdonmukainen. Esimerkiksi esitettyjen keskeisten globaalien turvallisuusuhkien torjumiseen, kuten ilmasto, energiaturvallisuus tai väestönkasvu, ei esitetä konkreettisia toimintalinjauksia.
Ulkoasiainvaliokunta korostaa toiminnan ja voimavarojen välistä keskinäisriippuvuutta ja pitää ongelmallisena selonteon resurssilinjausten yleisluonteisuutta. Valiokunta viittaa kannanottoonsa, jonka mukaan selontekojen tulisi painottaa valtioneuvoston toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi (UaVM 5/2009 vp). Selonteko ei nykyisellään mahdollista turvallisuuteen kohdistettavien taloudellisten voimavarojen käsittelyä kokonaisuutena. Puolustusvaliokunnan lausuntoon (PuVL 4/2013 vp) viitaten ulkoasiainvaliokunta toteaa, että puolustuksen kehittäminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja seuraaville vuosikymmenille ulottuvaa tarkastelua. Vastaisuudessa myös kokonaisturvallisuuteen liittyvien kysymysten kehittämistä on voitava tarkastella pitemmällä ajanjaksolla. Esimerkiksi kyberturvallisuuden, energiaturvallisuuden ja huoltovarmuuden johdonmukainen kehittäminen ja voimavarojen huomioonottaminen pitkällä aikavälillä on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Kyberturvallisuus ja huoltovarmuus ovat kansalaisten ja veronmaksajien kannalta ehkä konkreettisinta toimintaa turvallisuuden lisäämiseksi. Niiden näkyvyys ja suunnitelmallisuuden kehittäminen selonteossa voi osaltaan vahvistaa maanpuolustustahtoa, jonka merkitys Suomen turvallisuuspolitiikassa säilyy keskeisenä.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selontekomenettelyn tavoitteena on laajapohjaisen parlamentaarisen tuen varmistaminen Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan jatkuvuuden varmistamiseksi. Valiokunta pitää oikeana valtioneuvoston kokonaisturvallisuutta koskevan periaatepäätöksen kirjausta, jonka mukaan selonteon valmistelu tapahtuu vuorovaikutuksessa parlamentaarisen seurantaryhmän kanssa.
Nykymuotoisia turvallisuus- ja puolustuspoliittisia selontekoja on annettu vuosina 1995, 1997, 2001, 2004 ja 2009. Selontekomenettelystä on tullut keskeinen Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan poliittisen ohjauksen väline. Parlamentaaristen seurantaryhmien (2004, 2009) ja parlamentaarisen kontaktiryhmän (2012) toiminta sekä selontekojen eduskuntakäsittely on edistänyt turvallisuus- ja puolustuspoliittisista linjauksista käytävää avointa yhteiskunnallista keskustelua. Valiokunta toteaa, että puolustusvoimauudistuksen valmistelun osalta tämä tavoite ei toteutunut.
Valtioneuvoston joulukuussa 2012 hyväksymä periaatepäätös kokonaisturvallisuudesta vahvistaa, että turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen käytäntöä jatketaan tulevaisuudessa. Periaatepäätöksen mukaan tavoitteena on, että selonteko toimisi nykyistä paremmin perustana muiden ohjausasiakirjojen laatimiselle ja selkiyttäisi niiden keskinäisiä suhteita. Tätä edellytti myös ulkoasiainvaliokunta mietinnössään vuoden 2009 selonteosta (UaVM 5/2009 vp). Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon linjausten toimeenpanoa ohjaavien alemman asteisten ohjausasiakirjojen muodostama kokonaisuus tulisi pitää riittävän yksinkertaisena. Keskeisten ohjausasiakirjojen laatiminen tulisi loogisesti ajoittaa selonteon valmistumisen jälkeen. Valiokunta korostaa, että turvallisuusympäristössä tapahtuvaa kehitystä on seurattava ja muutoksiin sekä äkillisiin häiriötiloihin on kyettävä reagoimaan nopeasti. Tämä edellyttää säännönmukaista selvitysmenettelyä hallituksen toimesta perustuslain 97 § mukaisesti.
Valiokunta pitää kerran hallituskaudessa annettavaa selontekoa sinällään hyvänä lähtökohtana, mutta katsoo, että nykyisen selontekomenettelyn sitovuuden kehittämistä tulisi tarkastella jo tällä hallituskaudella yhdessä eduskunnan kanssa. Valiokunta pitää tärkeänä, että eduskunnassa käydään säännöllistä ajankohtaiskeskustelua turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta olemassa olevan keinovalikoiman puitteissa.
Uhkakuvat ovat monimutkaistuneet ja epävarmuustekijät lisääntyneet. Perinteinen sotilaallinen uhka Euroopassa on tällä hetkellä vähäinen ja laajan turvallisuuden merkitys on keskeistä. Todennäköisimpinä uhkina pidetään mm. tietoverkkojen ja energiaturvallisuuden haavoittuvuutta. Langattoman tiedonsiirron yleistyessä ja järjestelmien verkottuessa yhteiskuntaan laajasti vaikuttavien häiriöiden riski muodostuu yhä vakavammaksi. Informaatioteknologian kehitys on talouskasvun edellytys, ja avoimet yhteiskunnat ovat riippuvaisia nopeista verkkopalveluista. Teknologian tuottajia ovat etupäässä yritykset. Talouskasvun, yksityisyyden suojan ja yhteiskunnan turvallisuuden yhteensovittaminen on haastava mutta välttämätön prosessi.
Talous on yhä merkittävämpi tekijä turvallisuuspolitiikassa. Talouden ja politiikan välinen vuorovaikutus ei ole uutta, mutta nykyisessä uhka- ja sodankäyntiympäristössä sekä kilpailtaessa vähenevistä luonnonvaroista se korostuu. Talouskriisi ja nousevien maiden nopea talouskasvu on korostanut vuorovaikutusta. Nousevien talouksien ja geopolitiikan vahvistuminen ohjaavat globaalia muutosta. Aktivoituminen globaaleissa kysymyksissä on ollut näiden maiden taloudellisen vallankäytön jatke.
Taloudellisten valtasuhteiden muutos vaikuttaa merkittävästi turvallisuuspolitiikkaan. Kansainvälisen järjestyksen moninapaistumisen ja epävirallisten ja ei-valtiollisten toimijoiden merkityksen lisääntyminen hajauttaa valtaa eri tasoille ja toimijoille. Sosiaalinen media on näistä yksi. Eräät alueelliset yhteistyönäkymät erityisesti Itä-Aasiassa ovat merkkejä muutoksesta. Alueen talouskasvun kanssa ne ovat merkinneet valtatasapainon siirtymistä Aasian suuntaan.
Globaalitalous ja turvallisuus edellyttävät nykyistä tehokkaampaa globaalihallintaa. YK- järjestelmään, monenvälisyyteen, sitoviin sopimuksiin, vahvoihin alueellisiin ja globaaleihin instituutioihin sekä kansainväliseen oikeuteen perustava maailmanjärjestys on pienten maiden, kuten Suomen, etu. Valiokunta katsoo, että yhteisten arvojen vahvistaminen Etyjin ja Euroopan neuvoston kautta edistää turvallisuusyhteisön kehittymistä Euroopassa. YK:n erityisasemaa ei kiistetä, mutta sen legitimiteettiä murentaa tarvittavien uudistusten, erityisesti turvallisuusneuvoston reformin lykkääntyminen. Epävirallisten ryhmien muodostumista on pidetty suurvaltapolitiikan paluuna ja YK:n ohittamisena. Toisaalta esimerkiksi G20 oli erityisesti talouskriisin alkuaikoina taloutta vakauttava toimija. On sinällään edistystä, että G20-ryhmä, joka kattaa 85 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta, 80 prosenttia maailmankaupasta ja 75 prosenttia väestöstä, on ottanut vahvemman roolin globaalihallinnassa. On tärkeää, että Suomi edistää EU:n puhevallan yhtenäistä käyttöä niin G20:ssa kuin YK:n turvallisuusneuvostossa.
Talouskriisin jatkuessa useat kehittyneet taloudet ovat ylivelkaantuneet, mikä on johtanut mm. menoleikkauksiin julkisen talouden tasapainottamiseksi. Tällä on useita turvallisuuspoliittisia seurauksia. Taloudellisesti heikot valtiot nähdään perinteisesti epävarmoina turvallisuuden tuottajina. Poliittinen tahto kohdentaa resursseja kansainväliseen toimintaan, esimerkiksi kehitykseen tai kriisienhallintaan, vähenee. EU- maiden puolustusmenojen supistamisen arvioidaan johtavan epätasapainoon niin Naton toiminnassa kuin suhteessa Venäjään. Myönteisenä seikkana voidaan pitää, että leikkaukset ovat johtamassa EU:n puolustusyhteistyön vahvistumispyrkimykseen, vaikka EU:n yhtenäisyys ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole edennyt odotusten mukaisesti.
Kehitysmaiden integroituminen maailmantalouteen vahvistuu. Talouskasvu ja kehitysmaiden välisen kaupan ja investointien lisääntyminen luovat uusia kasvun edellytyksiä. Taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntymisen haasteet ovat kuitenkin merkittäviä. Äärimmäisessä köyhyydessä (alle 1,25 US-dollaria päivässä) elää lähes 25 prosenttia maailman väestöstä – suurin osa keskitulon kehitysmaissa. Afrikan merkitys taloudellisena ja poliittisena toimijana vahvistuu. Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että Afrikan kehityksen tukeminen ja suhteiden monipuolistaminen on Suomen ja EU:n kannalta jatkossa yhä tärkeämpää. Uhkakuvien monimuotoisuus ja valtioiden keskinäisriippuvuus lisää Afrikan merkitystä Euroopan turvallisuudelle. Valiokunta on arvioinut Afrikan tilanteen kehitystä (mm. UaVM 13/2012 vp) ja todennut, että ns. arabikevät on osoittanut, että Pohjois-Afrikan tilanne heijastuu yhä välittömämmin Euroopan kehitykseen. Kokonaisvaltaisen turvallisuuden vahvistaminen edellyttää mm. demokratian, naisten oikeuksien ja aseman ja kestävän kehityksen vahvistamista, ml. miljoonien uusien työpaikkojen luomista, erityisesti nuorisolle, ja väestönkasvun hallintaa. Valiokunta painottaa, että ruokaturvan parantaminen edellyttää kokonaisvaltaista politiikkaa, johon kuuluvat johdonmukainen ja kestävä maatalous‐, kauppa-, investointi- ja kehityspolitiikka. Valiokunta on säännönmukaisesti kiinnittänyt huomiota johdonmukaisuuden lisäämisen niin Suomen kuin EU:n toiminnassa, viimeksi taloudellisten kumppanuussopimusneuvottelujen (EPA) yhteydessä (UaVX 4/2013 vp). Kehityksen ja turvallisuuden välistä yhteyttä tulisi edistää myös Post-2015 toimintaohjelmaa valmisteltaessa.
Selonteon mukaan ilmastonmuutos, väestönkasvu sekä vesivarojen niukkuus ovat keskeisiä globaalitason turvallisuustekijöitä. Asiantuntijoiden mukaan liuskekaasun ja biopolttoaineiden tuotanto lisää vedenkulutusta merkittävästi, mikä tekee vedestä entistäkin strategisemman hyödykkeen tulevaisuudessa. Erityisesti Suomea koskevat arktiseen alueeseen, Itämereen ja lähialueiden ydinvoimatuotantoon liittyvät riskit. Ympäristönsuojelun ja luonnonvarojen kestävän käytön ennakoiva huomioon ottaminen yhdessä taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten kanssa ovat osa turvallisuuspolitiikkaa. Valiokunta pitää perusteltuna, että selonteossa asetetaan tavoitteeksi kestävän kehityksen vahvistaminen. Selkeää toimintalinjausta tämän tavoitteen toimeenpanemiseksi Suomen toiminnassa ei kuitenkaan aseteta.
Energiaturvallisuus on kasvava globaali haaste. Arvioiden mukaan energiankulutus kasvaa ja sähkön suhteellinen osuus kokonaisenergiasta lisääntyy. Fossiilisten polttoaineiden osuus pysyy korkeana, mikä heijastuu ilmastopolitiikkaan ja päästötavoitteiden saavuttamiseen. Energiaturvallisuus edellyttää ilmaston ja energian toimitusvarmuus- ja kilpailukykytavoitteiden yhteensovittamista. Energiariippuvuus liittyy suoraan huoltovarmuuden haavoittuvuuden lisääntymiseen.
Euroopan unioni on vahvasti riippuvainen tuontienergiasta. EU tuo kuluttamastaan energiasta yli puolet, ja tuontienergian suhteellinen osuus kasvaa edelleen. Venäjä on noussut johtavaksi toimittajaksi sekä raakaöljyssä, kivihiilessä että maakaasussa. Lissabonin sopimus vahvisti ensimmäistä kertaa eurooppalaiset energiatavoitteet, joiden keskeisenä osana ovat toimivat energiamarkkinat ja energiaverkkojen yhteen liittäminen. EU:n energiapolitiikka ei kuitenkaan ole kehittynyt odotetusti ja jäsenmaat etenevät markkinoilla ja toimitusvarmuuden lisäämisessä kansallisten ratkaisujen pohjalta.
Riippuvuus energia- ja raaka-ainetuonnista määrittää pitkälti Kiinan ulkopoliittisten painopisteiden valinnan. Yhdysvaltojen kasvava omavaraisuus muuttaa Yhdysvaltojen näkemystä omasta turvallisuudesta. Sen arvioidaan vähentävän myös läntisen Euroopan riippuvuutta Venäjältä tuotavasta kaasusta, mahdollisesti aikanaan myös öljystä. Venäjä onkin aiempaa kiinnostuneempi energiapoliittisesta yhteistyöstä, se on joustavoittanut kaasun hintapolitiikkaa ja pyrkii kaasuputkien rakentamisen avulla integroitumaan paremmin EU:n energiamarkkinoille ja keskustelut energiaperuskirjasta on aloitettu uudelleen.
Liuskekaasun kaupallinen hyödyntäminen on laskenut maakaasun hintaa ja purkanut kaasun ja öljyn hinnan historiallisen sidoksen. Nesteytetty maakaasu (LNG) on tehnyt kaasusta globaalin tuotteen ja mullistanut energiamarkkinat. Yhdysvalloille halpa energia (kaasunhinta on noin kolmannes Euroopan hinnasta) on merkittävä uusi kilpailuetu ja energiapolitiikka, ml. liusketeknologian vienti, on strateginen kysymys. Kehityksellä on vaikutus myös ilmastopolitiikkaan. Yhdysvaltojen halukkuus nesteytetyn kaasun vientiin on arvioiden mukaan hiipunut – tai ainakin aikataulua on myöhennetty. Kiinalla on suurimmat liuskekaasuvarannot ja niiden hyödyntäminen vaikuttaisi oleellisesti tilanteeseen. Myös Euroopassa on mahdollisuuksia liuskekaasun hyödyntämiseen esimerkiksi Puolassa, Liettuassa, Itävallassa ja Alankomaissa. Liuskekaasun tuotantoon liittyvät ympäristöhaitat ovat edelleen selvitystyön alla. Tulosten selvittyä ne saattavat vaikuttaa tuotantomenetelmiin ja kustannuksiin sekä aikatauluun.
Kiinan turvallisuuspoliittinen merkitys on kasvanut sen talouden myötä, ja omien etujen ajaminen vahvistuu. Asevoimien merkitys on vahvistumassa, esimerkiksi toiminta merellä on lisääntynyt ja puolustusmenoja kasvatetaan voimakkaasti. Itä-Aasiassa globalisaation seurauksena syntynyt taloudellinen integraatio ja keskinäisriippuvuus. Tämä on alueen turvallisuutta vakauttava tekijä. Toisaalta Itä-Aasiassa toisen maailmansodan perintöä ei ole vielä täysin purettu, ja tämä merkitsee geopoliittisten jännitteiden säilymistä alueella, ml. Korean niemimaan tilanne. Valiokunta käsittelee laajemmin Kiinan kehitystä kohdassa 6 maan globaalin merkittävyyden vuoksi.
Selonteon mukaan Yhdysvallat säilyy maailmanpolitiikan johtavana valtiona, ja sen merkitys globaalien ongelmien ratkaisemisessa on keskeinen. Valiokunta yhtyy näkemykseen, että Yhdysvaltojen sitoutuminen monenväliseen järjestelmään sekä kansainväliseen oikeuteen ja yhteistyöhön on tärkeää sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän toimivuuden kannalta. Yhdysvaltojen huomio kiinnittyy yhä enemmän Aasiaan ja Kiinan kasvavaan taloudelliseen ja poliittiseen vaikutusvaltaan sekä sotilaalliseen varustautumiseen ja siihen liittyviin jännitteisiin erityisesti Tyynenmeren alueella. Yhdysvalloilla ja Kiinalla on suuret yhteiset taloudelliset intressit. Tämä vaikuttaa suhteisiin vakauttavasti. Yhdysvaltojen sisäpoliittinen tilanne ja talousleikkaukset voivat arvioiden mukaan vaikuttaa maan ulkopoliittisen aktiivisuuden heikentymiseen.
Energiapolitiikka on aina ollut osa Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikkaa. Keskeinen muutos on johdonmukainen toiminta energia-omavaraisuuden vahvistamiseksi. Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) mukaan Yhdysvallat tulee saavuttamaan lähes 100-prosenttisen omavaraisuusasteen vuoteen 2035 mennessä. Yhdysvallat ohittaa vuonna 2015 Venäjän maailman suurimpana maakaasuntuottajana ja vuoteen 2020 mennessä Yhdysvalloista voi tulla maailman suurin öljyntuottaja. Pohjois-Amerikasta voi eräiden arvioiden mukaan tulla energiassa omavarainen jopa kymmenessä vuodessa. Yhdysvaltojen tilanne on jo vaikuttanut energiamarkkinoiden kehittymiseen globaalitasolla. Persianlahden öljyä viedään jatkossa pääsääntöisesti Aasiaan, erityisesti Kiinaan ja Intiaan. Tämä vaikuttaa arvioiden mukaan voimatasapainoon Lähi-idässä. Kansainvälisen ilmastopolitiikan kannalta tilanne on moniulotteinen.
Kaukasian ja Keski-Aasian yhtenäistymiskehityksen jatkamiseksi on olennaista, että pitkittyneet konfliktit saataisiin ratkaistuiksi, asevalvontajärjestelyt uudistetuiksi ja sitoutumista yhteisiin normeihin vahvistetuksi. Venäjän rooli on keskeinen, jotta näissä kysymyksissä voidaan edetä. Venäjän merkitystä Suomen turvallisuudelle käsitellään laajemmin kohdassa 5.
Valiokunta viittaa aikaisempaan kantaansa (UaVM 7/2010 vp) ja korostaa Turkin kasvavaa taloudellista ja poliittista asemaa. EU- jäsenyysperspektiivin etääntyessä Suomen ja EU:n tulisi kehittää ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä Turkin kanssa.
EU:n kehitystä ja sen vaikutusvaltaa globaalissa turvallisuusympäristössä käsitellään kohdassa 7.
Ulkoasiainvaliokunta on korostanut (UaVM 7/2010 vp) kahdenvälisten suhteiden ja alueellisen yhteistyön keskeistä roolia lähivuosien ja vuosikymmenten eurooppalaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella turvallisuuspolitiikassa korostuvat yhä enemmän geopoliittiset tavoitteet ja valtioiden yhteiset alueelliset intressit, eikä niinkään se, mihin liittoumiin kukin maa kuuluu. Valiokunta katsoo, että kansallisten intressien varmistamiseksi yhteistyötä tulisi lisätä johdonmukaisesti erityisesti Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Kahdenvälisissä suhteissa Suomella on esimerkiksi Venäjän suhteen taloudellisia intressejä, joita tulisi edistää aktiivisesti samanmielisten maiden kanssa, mikäli EU ei kykene yhteiseen toimintaan. Toisaalta Itämeren alueen kehittäminen ja arktinen alue vaativat alueiden valtioiden yhteistä toimintaa, ml. kysymysten saaminen vahvemmin myös EU:n prioriteetteihin. Arktisen alueen merkityksen kasvaessa tiiviimpi yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa korostuu.
Hallitusohjelman mukaan Suomen turvallisuus, hyvinvointi ja menestyksen edellytykset perustuvat laaja-alaiseen yhteistyöhön muiden valtioiden ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Tämä ns. pehmeän voiman käyttö on vahvistunut mm. Yhdysvalloissa (ns. 3Ds ”Development, Diplomacy and Defence” vuonna 2009) ja tänä vuonna se kirjattiin myös Venäjän ulkopolitiikan välineeksi. Taustalla on havainto, että turvallisuuden vahvistamisessa ennaltaehkäisy ja dialogi ovat tehokkaampia kuin voimapolitiikkaan turvautuminen. Valiokunta korostaa, että Suomen keskeinen väline ulkopolitiikan hoitamisessa on ulkoasiainministeriön kautta toimiva diplomatia. Ulkopolitiikan voimavarojen painopisteitä olisi vastaisuudessa tarkasteltava yksityiskohtaisemmin selonteon linjauksissa. Valiokunta on kannanotoissaan (UaVL 4/2012 vp) korostanut, että ulkoasiainministeriön voimavarat tulee mitoittaa niin, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteet voidaan hoitaa.
Suomen sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kuuluvat yhä tiiviimmin yhteen. Kriittisen infrastruktuurin lyhytaikainenkin häiriö voi aiheuttaa vakavaa haittaa yhteiskunnan toiminnalle. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta korostaa, että yhteiskunnan lähes kaikkien toimintojen riippuvuus sähköstä on ehkä keskeisin konkreettinen riskitekijä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa. Asiantuntijakuulemisten perusteella on selvää, että riskien vähentämiseksi on parannettava huomattavasti varautumista, jatkuvuussuunnitelmia ja toipumisjärjestelmiä tasapainoisesti koko maassa. Tämä korostaa alueellisen tason osallistumista laadittaessa kokonaisturvallisuuteen liittyviä asiakirjoja.
Yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja pyritään turvaamaan yhdessä viranomaisten, elinkeinoelämän sekä järjestöjen ja kansalaisten kanssa. Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (Vnp 2010) muodostaa varautumisen ja kriisijohtamisen yhteisen perustan yhteiskunnan kaikille toimijoille. Sitä täydentävät eri hallinnonalojen valmistelemat muut varautumiseen ja häiriötilanteiden hallintaan liittyvät strategiat ja ohjausasiakirjat.
Valiokunta korostaa lausuntovaliokuntien tavoin, että valtioiden rajat ylittävien uhkien ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan on tärkeää varautua osana pohjoismaisia, eurooppalaisia ja maailmanlaajuisia yhteistyörakenteita. Viranomaisten välistä yhteistyötä tulisi syventää häiriöiden ja uhkien luonteen vuoksi sekä yhteiskunnan voimavarojen tehokkaan käytön mahdollistamiseksi. Samalla elinkeinoelämän ja kansalaisjärjestöjen rooli kasvaa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa. Valiokunta katsoo, että kansalaisten saaminen mukaan turvallisuustyöhön ja väestön osaamisen kehittäminen mutta myös häiriöiden sietokyvyn nostaminen on yhä tärkeämpää.
Osana kokonaisturvallisuutta koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen toimeenpanoa perustettiin Turvallisuuskomitea, joka on ennakoivan varautumisen pysyvä ja laajapohjainen yhteistoimintaelin. Samalla Turvallisuus- ja puolustusasiain komitean toiminta päättyi. Turvallisuuskomitea toimii puolustusministeriön yhteydessä ja sen tehtävänä on avustaa valtioneuvostoa ja ministeriöitä. Turvallisuuskomitea toimii tarvittaessa yhteiskunnan eri häiriötilanteissa asiantuntijaelimenä. Lausuntovaliokuntien tavoin ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että komitean kokoonpanoa laajennettiin kattamaan myös järjestöjen, elinkeinoelämän ja tutkimuksen asiantuntijoita. Saadun selvityksen perusteella valiokunta korostaa laaja-alaisen asiantuntemuksen merkitystä ja katsoo, että olisi perusteltua harkita myös Onnettomuustutkintakeskuksen kutsumista komitean pysyväksi asiantuntijaksi.
Selonteon mukaan turvallisuuspolitiikassa huomioidaan rajat ylittävien uhkien merkitys ja osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön niiden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy hallintovaliokunnan kantaan (HaVL 3/2013 vp), että sisäisen turvallisuuden käsittely selonteossa jää verrattain vähälle painopisteen ollessa puolustuspolitiikassa. Laajan turvallisuuskäsityksen omaksumisen myötä sotilaallisilta uhilta suojautumisen ohella kokonaisuuteen kuuluu olennaisena osana suojautuminen esimerkiksi rikollisuudelta ja onnettomuuksilta.
Hallintovaliokunnan mukaan sisäisen turvallisuuden toimilla on lukuisia yhtymäkohtia ulkoiseen turvallisuuteen ja Suomen turvallisuusympäristön yleiseen parantamiseen. Sisäisen turvallisuuden kannalta keskeisiä asiakokonaisuuksia ovat muun muassa terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta, rajaturvallisuuden vahvistaminen, muuttoliikkeiden hallinta ja kansainvälinen pelastusyhteistyö sekä muu kriisiapu. Näiltä osin Euroopan unioni on Suomen kannalta keskeinen viitekehys. Suomen osallistumisella eurooppalaiseen yhteistoimintaan voidaan edistää myös unionin lähialueen turvallisuusympäristön myönteistä kehitystä.
Kansainvälinen terrorismi on organisoitua ja monitahoista. Teknologia luo terroriteoille yhä tehokkaammat toimintamahdollisuudet. Selonteon mukaan ääriliikkeiden vaikutus kasvaa. Europolin tilastojen mukaan määrällisesti terroriteot ovat Euroopassa laskussa. Taustalla on terrorismin suuntautuminen Pohjois-Afrikkaan. Lisäksi terrorismin vastainen toiminta ja parantunut tiedonvaihto ovat osaltaan vähentäneet terrorismia. Terrorismin ehkäisyä ja kyberuhkien seurantaa vahvistetaan. Asiantuntija-arvioiden mukaan kansainvälisen terrorismin uhka Suomessa on edelleen alhainen. Terrorismiin potentiaalisesti kytköksissä olevien henkilöiden määrän kasvun ja lähialueiden lisääntyneen terroriuhan vuoksi terrorismin uhkaa arvioidaan kuitenkin aktiivisesti. Saadun selvityksen mukaan Suomeen palaa esimerkiksi Syyrian konfliktialueelta väkivaltaiseen toimintaan osallistuneita henkilöitä. Valiokunta pitää tärkeänä, että toisen maahanmuuttajasukupolven integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan pyritään vahvistamaan. Saadun selvityksen perusteella valiokunta korostaa median ja kansalaisyhteiskunnan roolia ääriliikkeiden ja militantin radikalisoitumisen vastaisessa toiminnassa.
Valiokunta korostaa, että kriiseistä selviytymiselle huoltovarmuustoiminta on ratkaisevan tärkeää. Huoltovarmuuden perustavoitteena on pitää yllä väestön elinmahdollisuuksien ja toimintakyvyn sekä yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämätön infrastruktuuri ja kriittinen tuotanto normaaliolojen vakavissa häiriötiloissa ja poikkeusoloissa.
Hallintovaliokunta kiinnittää aiheellisesti huomiota elinkeinoelämän ja kuntien merkitykseen huoltovarmuuden turvaamisessa alueellisella ja paikallisella tasolla. Yhä suurempi osuus yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta on siirtynyt yksityisen sektorin hoidettavaksi. Elinkeinoelämän roolia ja huoltovarmuustoimintaa käsitellään selonteossa varsin vähän. Parlamentaarinen kontaktiryhmä oli pyytänyt konkreettisempia esityksiä tältä osin.
Elintarvikehuoltovarmuus on enenevässä määrin riippuvainen kansainvälisistä tekijöistä. Elintarvikehuollon tuontiriippuvuus on 25 prosenttia. Saadun selvityksen mukaan Suomen ruokaturvan taso on kuitenkin korkea. Se perustuu korkeaan alkutuotannon omavaraisuuteen keskeisissä tuoteryhmissä, kotimaiseen jalostuskapasiteettiin ja keskeisten sektoreiden hyvään toimintakykyyn. Saadun selvityksen perusteella tämän valmiuden säilyttäminen edellyttää elintarvikesektorin kannattavuuden ja kilpailukyvyn säilymistä.
Selonteon mukaan valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista on tarkoitus uusia kevään 2013 kuluessa. Päätöksessä määritellään lähivuosien painopistealueet ottaen huomioon verkostoituneen yhteiskunnan keskinäisriippuvuuden tuomat haasteet. Hallintovaliokunnan tavoin ulkoasiainvaliokunta pitää tarpeellisena, että alue- ja paikallistason varautumiseen kohdistetaan aikaisempaa enemmän huomiota. Rajat ylittävät vakavat terveysuhkat on otettava huomioon valmiussuunnittelussa.
Ulkoasiainvaliokunta tukee puolustusvaliokunnan (PuVL 4/2013 vp) kantaa, jonka mukaan kokonaisturvallisuuden käsitteen omaksumisen myötä huoltovarmuuskysymyksiä tulisi tarkastella seuraavissa turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa perusteellisemmin, koska huoltovarmuus on yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen kannalta kriittinen edellytys.
Sotilasliittoon kuulumattomana maana Suomi asettaa sotilaalliselle huoltovarmuudelle edelleen korkeat vaatimukset. Keskeinen rooli sotilaallisen huoltovarmuuden turvaamisessa on ollut teollisen yhteistyön järjestelyillä. Puolustusvaliokunta on käsitellyt perusteellisesti kotimaisen puolustusteollisuuden roolia huoltovarmuudessa. Ulkoasiainvaliokunnalla ei ole siihen huomautettavaa. Ulkoasiainvaliokunta korostaa osaltaan, että kotimainen puolustusteollisuus tuottaa puolustukselle tärkeitä tuotteita, järjestelmiä ja palveluja. Ulkoasiainvaliokunta viittaa puolustusvaliokunnan lausuntoon ja pitää tärkeänä, että kotimaisen puolustus- ja turvallisuusteollisuuden kykyä integroida, huoltaa, korjata ja päivittää sekä kriisiajan vaurionkorjauskykyä ylläpidetään ottaen huomioon sotilaallisen huoltovarmuuden näkökohdat.
Kyberympäristö ja -turvallisuus koskettavat yhä konkreettisemmin kansalaisten jokapäiväistä elämää. Turvallinen tietojärjestelmä on myös taloudellisen kasvun edellytys. Turvallisuuspoliittisesti kyberuhkan luonne on muuttunut kahdella merkittävällä tavalla. Kansainvälinen ammattirikollisuus hyväksikäyttää ”vapaata tietojärjestelmää” yhä laajemmin, ja valtiot ovat enenevässä määrin kyberhyökkäysten taustalla. Kyberuhkat merkitsevät siten uudenlaisen sodankäynnin mahdollisuutta ja toimintaympäristöä. Kyberturvallisuuden ajankohtaisuutta ilmentävät mm. Kiinan ja Venäjän laatimat kyberstrategiat. Yhdysvallat perusti kyberkomentokeskuksen vuonna 2010. Kyberhyökkäyksistä on myös käytännön esimerkkejä. Iranin ydinlaitoksessa käytetyn Stuxnetin taustalla olivat asiantuntija-arvioiden mukaan Yhdysvallat ja Israel ja Georgian sodan yhteydessä käytettiin mitä todennäköisimmin verkkohyökkäyksiä.
Kyberturvallisuus on olennainen osa Suomen kokonaisturvallisuutta ja sen kehittäminen liittyy vuoden 2010 Yhteiskunnan turvallisuusstrategian toimeenpanoon. Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa kyberturvallisuus on ensimmäistä kertaa omana – joskin hyvin suppeana – osiona. Valiokunta käsittelee kyberturvallisuutta laajemmin selonteon yhteydessä arvioiden hallituksen tammikuussa 2013 hyväksymää kansallista kyberturvallisuusstrategiaa (UTP 2/2013 vp). Aiheen moniulotteisuuden vuoksi valiokunta pyysi strategiasta lausunnot hallinto-, liikenne- ja viestintä, – puolustus-, ja tulevaisuusvaliokunnalta. Myös valtiovarainvaliokunta (VaVL 2/2013 vp) antoi asiasta kannanoton.
Arvioiden mukaan Suomen kyky ennaltaehkäistä ja torjua kokonaisvaltaisesti kyberuhkaa tai vakavaa häiriötilaa on puutteellinen. Ulkoasiainvaliokunta pitääkin kyberturvallisuusstrategian laatimista tärkeänä ja perusteltuna. Strategian tehokas toimeenpano vahvistaisi olennaisesti Suomen kokonaisturvallisuutta ja lisäisi kybertoimintaympäristöä kohtaan tunnettua luottamusta.
Ohjausasiakirjana kyberstrategia sisältää vision, yleiset toimintamallit ja strategiset linjaukset. Strategiassa ei esitetä kyberturvallisuustyössä käytettävissä oleviin resursseihin muutoksia tai tuoda esille kustannusarvioita. Asiantuntijat korostavat, että kyberturvallisuudesta huolehtiminen on kallista, mutta siihen panostamalla saatetaan välttyä vielä suuremmilta kustannuksilta.
Tietojärjestelmien ja viestintäverkkojen hyödyntäminen on osa modernin yhteiskunnan kasvun perustaa. Yhteiskunnan riippuvuus kyberympäristöstä lisääntyy ja haavoittuvaisuus kasvaa. Täysin toimintavarmaa kyberympäristöä ei ole. KybertoimintaympäristönKybertoimintaympäristöllä tarkoitetaan sähköisessä muodossa olevan informaation käsittelyyn tarkoitettua, yhdestä tai useammasta tietojärjestelmästä muodostuvaa ympäristöä. Kybertoimintaympäristö ja sen turvallisuus on Suomessa kokonaisvaltainen käsite, joka kattaa mm. tietoturvallisuuden, tietoverkkoturvallisuuden ja tietojärjestelmien turvallisuuden. uhkat tulisi kyetä tunnistamaan varautumisen ja torjunnan tehostamiseksi.
Sähköisiin palveluihin ja tietoverkkoihin kohdistuneet hyökkäykset ovat merkittävä uhka. Asiantuntija-arvioiden mukaan julkisuuteen tulleet tapaukset ovat vain pieni osa todellisista tapauksista. Haavoittuvuudet voivat liittyä teknologiaan, henkilöiden toimintatapoihin tai käytössä oleviin prosesseihin. Yksittäinen toimija saattaa pystyä aiheuttamaan huomattavaa vahinkoa, toisaalta joukkomuotoinen (h)aktivismi on lisääntynyt palvelunestohyökkäyksissä.
Useimmiten kyberhyökkäyksen vaikuttimena on taloudellisen hyödyn tavoittelu rikollisin keinoin. Hallintovaliokunta on lausunnossaan käsitellyt kyberrikollisuutta ja sen torjuntaa. Yksilöön kohdistuvina riskeinä tavanomaisia ovat petostarkoituksessa tehdyt identiteettivarkaudet, esimerkiksi henkilö- tai luottokorttitietojen anastaminen. Teollisuusvakoilu tietojärjestelmien keinoin on yleistynyt. Vakavimmillaan kyberhyökkäyksen tavoite on häiritä tai lamauttaa yhteiskunnan kriittisiä toimintoja.
Potentiaalinen uhka yhteiskunnan kriittisille toiminnoille olisi haittaohjelman asettaminen ao. tietojärjestelmiin. Saadun selvityksen mukaan esimerkiksi rahaliikenteen, energiayhtiöiden, terveydenhuollon, teollisuuden ja logistiikan tieto-, tuotanto- ja ohjausjärjestelmät tulisi mahdollisuuksien mukaan pitää erillään yleisistä viestintäverkoista. Suljettujen verkkojen haavoittuvuus liittyy erityisesti teollisuusautomaation järjestelmiin. Avointen viestintäverkkojen kautta saatavilla olevat sähköisen asioinnin palvelut tai muut vastaavat verkon kautta tarjottavat pankki- yms. palvelut ovat haavoittuvia palvelunestohyökkäyksille. Kriittisten kohteiden suojausten priorisointi on rajallisten resurssien vuoksi välttämätöntä.
Strategian visiona on, että Suomi kykenee suojaamaan elintärkeät toimintonsa kaikissa tilanteissa kyberuhkaa vastaan. Lisäksi kansalaisilla, viranomaisilla ja yrityksillä tulee olla mahdollisuus hyödyntää tehokkaasti turvallista kybertoimintaympäristöä ja sen suojaamisessa syntyvää osaamista sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Strategian mukaan elintärkeitä toimintoja ovat valtion johtaminen, kansainvälinen toiminta, Suomen puolustuskyky, sisäinen turvallisuus, talouden ja infrastruktuurin toimivuus, väestön toimeentulo sekä henkinen kriisinkestävyys.
Valiokunta yhtyy strategian lähtökohtaan, että normaaliolojen järjestelyillä luodaan pohja kyberhäiriötilanteiden hallinnalle ja poikkeusolojen kyberpuolustuskyvylle. Ulkoasiainvaliokunta viittaa mm. hallintovaliokunnan lausuntoon ja katsoo, että lähtökohtaisesti ei ole tarkoituksenmukaista sulkea pois erityisjärjestelyjä tai lainsäädäntöä, mikäli valmistelussa oleva selvitys niin edellyttäisi. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan kantaan, jonka mukaan kyberturvallisuuden kehittäminen on kokonaisuus, josta aiheutuu kyberturvallisuuskeskuksen perustamiskustannusten lisäksi ylläpito- ja kehittämiskustannuksia. Valiokunta pitää välttämättömänä, että kyberturvallisuuden asiakokonaisuutta kehitetään poikkihallinnollisesti niin, että paras asiantuntemus on kaikkien hallinnonalojen käytössä.
Ministeriöiden strategisia tehtäviä ja toimivaltaa tai vastuita ei ole tarkoitus muuttaa. Ulkoasiainvaliokunta korostaa tässä yhteydessä valtioneuvoston ylintä toimivaltaa ja ohjaavaa roolia, jotta strategian tavoite kokonaisvaltaisesta toiminnasta voi toteutua.
Kansalaisten kannalta on tärkeää luoda avoin, vapaa ja luotettava kyberympäristö. Elinkeinoelämän näkökulmasta kyberympäristön tulee olla turvallinen liiketoimintaympäristö. Koko yhteiskunnan toiminnan näkökulmasta kyse on näiden tavoitteiden lisäksi keskeisesti elintärkeiden toimintojen turvaamisesta.
Kuten muillakin turvallisuudenaloilla uhka-analyysi luo pohjan ennaltaehkäisylle, varautumiselle ja puolustukselle. Kyberturvallisuuden kokonaisvaltaisen uhka-analyysin laatiminen on keskeisin painopiste nykytilan korjaamiseksi. Arvion laatiminen on vaikeaa ja vaatimukset erittäin korkeat. Tilannekuvan tulee olla kattava, luotettava ja ajantasainen, jotta häiriötilanteisiin ja uhkiin kyetään varautumaan ja vastaamaan asianmukaisesti.
Strategian mukaan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen osallistuvien keskeisten tahojen tilannetietoisuutta parannetaan tarjoamalla koottua, ajantasaista ja analysoitua tietoa haavoittuvuuksista, häiriöistä ja niiden vaikutuksista. Strategiassa esitetään, että Viestintäviraston yhteyteen perustetaan tätä tarkoitusta varten Kyberturvallisuuskeskus. Keskuksen tehtävänä on palvella ja toimia yhteistyössä viranomaisten, elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa.
Viestintävirastolla on nykyisin viestintäverkkojen toimintaan ja turvallisuuteen liittyviä tehtäviä ja kansainvälisesti arvostettua osaamista ja toimivat yhteistyöverkostot mm. CERT-FI-yksikönCERT-FI on Viestintävirastossa toimiva kansallinen tietoturvaviranomainen, jonka tehtävänä on tietoturvaloukkausten ennaltaehkäisy, havainnointi, ratkaisu sekä tietoturvauhkista tiedottaminen. kautta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Kyberturvallisuuskeskuksen sijoituspaikka voi edistää laajaa ja luottamuksellista yhteistyötä. Molemminpuoliseen luottamukseen perustuvan yhteistyön kehittäminen keskuksen ja muiden toimijoiden välille on välttämätöntä reaaliaikaisen ja uskottavan tilannekuvan aikaansaamiseksi.
Yksityissektori hallinnoi valtaosaa (yli 80 prosenttia) kriittisestä infrastruktuurista, joten keskuksen toiminnan yksi keskeinen painopiste tulee olla yritysten tukeminen kyberuhkilta suojautumisessa ja niiden torjunnassa. Liikenne- ja viestintävaliokunnan mukaan (LiVL 7/2013 vp) tilannekuvalla tulisi olla mahdollisimman suuri hyöty huoltovarmuuden kannalta kriittisten yritysten toteuttamien turvallisuustoimenpiteiden kannalta.
Ulkoasiainvaliokunta pitää strategian linjauksia poliisin ja puolustusvoimien tiedonhankinnan edellytysten turvaamisesta välttämättöminä. Strategian mukaan tulee huolehtia siitä, että poliisilla on tehokkaat edellytykset ennaltaehkäistä, paljastaa ja selvittää kybertoimintaympäristöön kohdistuvia ja sitä hyödyntäviä rikoksia. Puolustusvoimien on tarkoitus luoda kokonaisvaltainen kyberpuolustuskyky lakisääteisissä tehtävissään. Kokonaisvaltaisen tilannekuvan ylläpito edellyttää, että poliisin, puolustusvoimien ja perustettavan Kyberturvallisuuskeskuksen välinen yhteistyö toimii hyvin.
Perustettava Kyberturvallisuuskeskus on kriittisen tiedon lähteenä kiinnostava kohde kyberhyökkäyksille. Keskuksen omasuojaan ja toiminnan integriteettiin tulee kiinnittää erityistä huomiota toimintakyvyn ja luottamuksellisuuden turvaamiseksi.
Kyberturvallisuusstrategian mukaan useimpien strategisten kyberturvallisuustehtävien ja niihin liittyvien suorituskykyjen kehittämiseen liittyy vastuuministeriöiden lisäksi muiden ministeriöiden ja alue- ja paikallishallinnon toimenpiteitä ja resurssointia.
Hallintovaliokunta on perustellusti kiinnittänyt huomiota julkisen hallinnon tietoturvallisuusyhteistyön kehittämiseen. Kehitystyötä on tehty pitkään, mutta siinä on edelleen paljon parannettavaa. Valmisteilla olevan Julkisen hallinnon ICT-strategian tavoitteena on mm. vähentää suuriin ICT-hankkeisiin liittyviä riskejä, nopeuttaa tietojärjestelmä- ja palvelukehityshankkeita sekä edesauttaa innovatiivisten tai muualla tehtyjen ratkaisujen käyttöönottoa kuntasektorilla ja valtionhallinnossa. Valtiovarainvaliokunnan tavoin ulkoasiainvaliokunta katsoo, että valtionhallinnon ICT-säästötavoitteet eivät saa vaarantaa kyseisten hankkeiden kehittämistä ja ylläpitoa. Kyberturvallisuus edellyttää, että Virve-viranomaisverkon häiriötön toiminta voidaan turvata. Verkon toimintakyky poikkeusoloissa edellyttää kehitysinvestointeja.
Ulkoasiainvaliokunta yhtyy hallintovaliokunnan kantaan, että kunnat ja kunnalliset turvallisuusviranomaiset tulee ottaa mukaan tietoturvallisuussuunnitteluun, jotta paikallisten toimijoiden tarpeet ja resurssit voidaan huomioida. Kuntia ja kuntayhtymiä ohjaavat useat eri ministeriöt, mikä korostaa koordinaation merkitystä ohjeistuksessa.
Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaisesti toimivaltaiset viranomaiset vastaavat häiriötilanteiden hallinnasta ja siihen liittyvästä varautumisesta. Turvallisuuskomitea koordinoi varautumista ja seuraa kyberturvallisuusstrategian toimeenpanoa. Strategian mukaan kukin ministeriö vastaa omalla toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien kyberturvallisuuteen liittyvien asioiden valmistelusta ja toteuttamisesta.
Strategian mukaan kansallisen kyberturvallisuuden ja kyberuhkien torjunnan edistämiseksi luodaan viranomaisten ja muiden toimijoiden välinen tehokas yhteistoimintamalli. Yhteistoimintamalli ei saadun selvityksen perusteella kuitenkaan anna täyttä varmuutta kokonaisvaltaisen yhteistyön saumattomuudesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta toteaa, että kokonaisuuden hallinta vaatii välttämättä tehokasta johtamista ja hyvin tiivistä yhteistyötä. Johtamisrakenteisiin ja vastuunjakoon liittyviä kysymyksiä tulisi pohtia edelleen ja pyrkiä toiminnan selkeyttämiseen. Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että strategian laatimisen lähtökohta oli kokonaisvaltaisen toiminnan varmistaminen.
Valiokunta katsoo, että valtioneuvoston tulisi pääministerin johdolla käyttää säännönmukaista poliittista ohjausta ja seurantaa johdonmukaisen ja yhtenäisen toiminnan saavuttamiseksi. Liikenne- ja viestintävaliokunnan lausuntoon viitaten ulkoasiainvaliokunta korostaa, että vakavassa häiriötilanteessa tulisi kaikille toimijoille olla selvää, miten kokonaisuuden hallinta toimii ja kuka vastaa kokonaisuuden yhteensovittamisesta.
Valiokunnan saaman selvityksen perusteella varautumisella on keskeinen merkitys siihen, miten tehokkaasti käytännön häiriötilanteissa pystytään toimimaan. Normaaliaikojen varautumisella luodaan pohja poikkeusoloissa toimimiselle. Varautuminen on kuitenkin kallista ja jopa osin mahdotonta. Asiantuntijoiden ja lausuntovaliokuntien mukaan yhteiskunnan selviämisen kannalta on tärkeää, että häiriötilanteiden operatiiviseen toimintakykyyn, häiriöiden sietokyvyn nostamiseen ja häiriöistä toipumiskykyyn panostetaan voimakkaasti.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kyberympäristö on omiaan hämärtämään perinteistä normaaliolojen, häiriötilanteiden ja poikkeusolojen sekä erityistilanteiden määrittelyä. Keskeinen haaste jatkossa on tunnistaa, missä vaiheessa jokin häiriö muuttuu tavanomaisesta häiriötilanteesta esimerkiksi poikkeustilaksi, ja siten muutoksiin toimivaltaisen viranomaisen osalta.
Strategiassa kiinnitetään perustellusti huomiota poliisia ja puolustusvoimia koskevien toimivaltuuksien muutostarpeiden arviointiin. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että lainsäädäntö toimenpiteiden lisäksi poliisiin ja puolustusvoimien kansainvälistä verkottumista ja operatiivista yhteistyötä kehitetään.
Lausuntovaliokuntien tavoin ulkoasiainvaliokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että hyökkäysmenetelmiä koskevalla tietämyksellä on ennaltaehkäiseviä vaikutuksia kyberympäristön häiriöiden syntymisen kannalta. Asiantuntija-arvioiden mukaan puolustuskyvyn ylläpitäminen mm. haittaohjelmien kehittämisen kautta on yleistymässä. Tämä lisää kustannuspaineita huomattavasti.
Strategian mukaan viranomaisille ja elinkeinoelämälle määritellään tehtävät kyberturvallisuuden toteuttamisessa. Yritystoiminnan kansainvälistyminen merkitsee, että yhteistyötä ja kyberosaamisen kehittämistä ei voida pitää itsestään selvyytenä. Valiokunta katsoo, että elinkeinoelämän yhteistyön varmistamiseksi on pyrittävä luomaan kannustavia toimintatapoja. Yhteistyön tulee olla molempia osapuolia hyödyttävää, jotta se on kestävää pitkällä aikavälillä. Kansainvälisten yritysten mielenkiinto kyberturvallisuuden kehittämiseen liittyy mm. investointien turvallisuuden lisäämiseen.
Liikenne- ja viestintävaliokunta muistuttaa, että yksityisen sektorin toimijoiden välinen yhteistyö on tärkeää. Esimerkiksi kriittisiin toimintoihin vaikuttavien tele- ja energiayritysten välisen yhteistyön saumattomuus myrsky- tai muiden häiriötilanteiden hallitsemiseksi ja häiriöistä toipumiseksi on välttämätöntä.
Elintärkeiden toimintojen kannalta keskeisten yritysten ja muiden organisaatioiden kykyä havaita ja torjua kyberuhkia sekä toipua häiriöistä kehitetään. Tämä merkitsee, että kyseiset toimijat ottavat turvallisuus- ja valmiussuunnittelussaan huomioon kyberuhat ja niiden haitallisten vaikutusten minimoimisen.
Ulkoasiainvaliokunta viittaa liikenne- ja viestintävaliokunnan ja tulevaisuusvaliokunnan lausuntoihin ja toteaa, että Suomessa on kyberturvallisuuden toteuttamiseen liittyvää korkeatasoista osaamista. Osaamisen jatkuva kehittäminen on edellytys strategiassa asetetun edelläkävijäaseman saavuttamiseksi.
Kybertoiminta on lähtökohdiltaan kansainvälistä. Yhteistyö on välttämätöntä, koska muualla tehdyt kyberhyökkäykset esimerkiksi energiaverkkoihin tai pankkitoimintaan voivat vaikuttaa Suomeen.
EU:ssa on valmisteltu Euroopan unionin kyberturvallisuusstrategia (JOIN (2013) 1 /7.2.2013), josta on tarkoitus antaa neuvoston päätelmät kesäkuun 2013 loppuun mennessä. Lisäksi komissio on antanut ehdotuksen verkko- ja tietoturvallisuusdirektiiviksi. Euroopan unionin kyberturvallisuusstrategiassa on perustellusti omaksuttu kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka kattaa kyberturvallisuuden kannalta keskeiset sektorit ja toimijat. Strategiassa esitetään mm. kyberpuolustukseen ja yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitikkaan liittyvien valmiuksien kehittämistä (YTPP). Ulkoasiainvaliokunta pitää tätä tärkeänä tavoitteena. Valiokunta katsoo, että Suomen tulee osallistua aktiivisesti EU:n strategian valmisteluun.
Suomen keskeinen viitekehys on Euroopan unioni, joka toimii aktiivisesti kyberturvallisuuden vahvistamiseksi. Valiokunta korostaa pohjoismaisen yhteistyön merkitystä kyberturvallisuuden edistämisessä erityisesti osana kehittyvää pohjoismaista turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä. Yhteistyö Naton kanssa kyberturvallisuuden alueella on luonteva kehittämishanke. Viroon perustettu Naton kybersuorituskykyjen osaamiskeskus (CCDCOE) tarjoaa Suomelle mahdollisuuksia mm. koulutuksessa. OECD:ssa ja Euroopan neuvostossa tutkimuksen, hyvien käytänteiden ja yhteisten säännösten kautta pyritään kybertoiminnan hyötyjen lisäämiseen ja niiden käytön laajentamiseen.
Strategiassa kansalaisten roolia on käsitelty lähinnä kyberturvallisuuden varmistamisen kannalta. Lausuntovaliokuntien tavoin ulkoasiainvaliokunta korostaa, että kyberturvallisuudessa kansalaisoikeuksien tulee toteutua sekä normaali että häiriötilanteidenkin aikana. Ulkoasiainvaliokunta pitää lainsäädännön muutostarpeiden arvioinnissa erityisen tärkeänä, että kansalaisten perusoikeuksien, kuten yksityisyyden suojan, toteutumisesta huolehditaan myös kyberympäristössä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta on käsitellyt kyberstrategian toimeenpanoon liittyvää lainsäädännön kehittämistarpeita laajemmin. Liikenne- ja viestintävaliokunta on esittänyt harkittavaksi tulisiko nykyistä lähinnä teleyrityksiä koskevaa tietoturvasääntelyä tai häiriöistä ilmoittamista koskevaa sääntelyä joltain osin laajentaa koskemaan muitakin kyberympäristön turvallisuuden tai yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen kannalta keskeisimpiä toimijoita. Ulkoasiainvaliokunta pitää tällaista arviointia perusteltuna, mikäli vapaaehtoiset tai sopimusperusteiset toimintamallit eivät osoittaudu riittäviksi asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.
Ulkoasiainvaliokunta nostaa esille poikkeusoloja koskevan valmiuslain toimeenpanon. Asiantuntijakuulemisissa ja lausunnoissa on kiinnitetty huomiota valmiuslain toimeenpanon hitauteen kyberympäristössä. Valiokunta pitää tärkeänä, että meneillään olevassa lainsäädäntöselvityksessä arvioidaan myös tämä näkökulma. Kansalaisilla on vastuu osaltaan pyrkiä kyberturvallisuuden vahvistamiseen. Saadun selvityksen mukaan matkapuhelinten ja erilaisten mobiilien päätelaitteiden laitetason turvallisuudella on jatkossa nykyistä suurempi merkitys kyberturvallisuuden kannalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että yleistä tietoisuutta tietoturvariskeistä lisätään. Viestintäpalvelun tarjoajalla olisi mahdollisuus vahvistaa koulutuksellista rooliaan. Keskeistä olisi myös huomioida erikseen lasten ja nuorten erityistarpeet kyberympäristön toimijoina esimerkiksi kouluopetuksen sisällössä.
Venäjän sisäinen vakaus, talouskehitys sekä sotilaallinen varustautuminen ovat Suomen turvallisuusympäristöön keskeisesti vaikuttavia tekijöitä. Itämeren alueen merkitys Venäjän ulkomaankaupalle ja energiapolitiikalle on keskeinen. Alueella on tärkeä strateginen ja valtion toimintakykyä koskeva merkitys. Suomen tulee kehittää yhteistyötä molemmin puolisten intressien edistämiseksi.
Parlamentaarinen kontaktiryhmä korosti kannanotoissaan (PAKO, 15.11.2013) Venäjän keskeistä merkitystä Suomen turvallisuudelle. Ryhmän mukaan Venäjän tilannetta ja politiikkaa tulisi selonteossa käsitellä kokonaisuutena ja syvällisesti. Ulkoasiainvaliokunta toteaa, että selonteossa olisi ollut perusteltua käsitellä laajemmin Venäjän puolustusvoimien uudistusta, energiamarkkinoiden muutosta ja Venäjän politiikkaa Itämerellä.
Venäjän kehitystä on arvioitava historiallisesta näkökulmasta, jotta pitkän aikavälin kehityssuunnasta voidaan antaa oikeansuuntainen arvio. Venäjän WTO- jäsenyys ja pyrkimys OECD:n jäseneksi ovat tärkeitä askeleita kohti sääntöpohjaisempaa ja avoimempaa järjestelmää. Venäjän muuttuminen markkinataloudeksi on synnyttänyt keskiluokan, jolla on arvioitu olevan pitkällä aikavälillä maan vakautta ja kansalaisyhteiskuntaa vahvistava rooli. Demokratiakehitys etenee, vaikka se on edelleen kesken.
Selonteon mukaan Venäjän poliittiselle järjestelmälle säilyy luonteenomaisena vallan keskittyminen presidentin käsiin. Keskeinen tavoite on vakauden säilyttäminen niin sisäisesti kuin kansainvälisesti. Venäjän talous on täysin riippuvainen energian ja raaka-aineiden tuotannosta ja viennistä. Öljyn ja kaasun tuotannon ei odoteta merkittävästi kasvavan. Talous vaipuu asiantuntijoiden mukaan kuluvana vuonna taantumaan. Talouden näkymiin vaikuttavat globaalien markkinoiden kehityksen lisäksi myös Venäjän sisäisen kehityksen suunta. Saadun selvityksen mukaan vain laaja yhteiskunnallinen uudistus voisi vaikuttaa merkittävästi talouskasvuun. Vakauden ensisijaisuuden arvioidaan olevan este kokonaisvaltaisten uudistusten toteuttamiselle. Tuloerojen ja alueiden välisten erojen arvioidaan kasvavan, koska sosiaaliseen kehitykseen ei investoida riittävästi mm. puolustusuudistukseen kohdennettujen lisäinvestointien vuoksi. Sisäinen kehitys vaikuttaa puolestaan Venäjän kansainväliseen asemaan ja politiikkaan. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella näköpiirissä ei ole, että Venäjä vahvistaisi oleellisesti kykyään ratkaista sisäisiä haasteitaan, kuten talousrakenteiden tai poliittisen järjestelmän uudistaminen. Valiokunta pitää tätä huolestuttavana, koska erityisesti talouden hiipuessa hallitsemattoman muutoksen riski kasvaa.
EU:n talouskriisistä johtuen Venäjän suhteellinen osuus Suomen viennistä kasvaa, mikä lisää maamme riippuvuutta Venäjästä ja sen taloudellisesta kehityksestä.
Ulkoasiainvaliokunta pitää selonteon arviota Venäjän demokratiakehityksestä yleisluontoisena ja puutteellisena. Valiokunta korostaa, että kehityksen seurantaan sisältyy ihmisoikeuksien kunnioittamisen lisäksi myös muita Suomelle tärkeitä tavoitteita kuten oikeusvaltion vahvistaminen. Oikeusvaltiokehityksen vahvistaminen on liike-elämän toimivuuden kannalta merkittävä tavoite rakenteelliseksi luonnehditun korruption vastaisessa toiminnassa. WTO- jäsenyyden velvoitteiden toimeenpanoon kohdistetut odotukset eivät ole toistaiseksi toteutuneet. Selonteon mukaan monia huolestuttavat kansalaisjärjestöihin ja tiedonvälitykseen kohdistuvat rajoitukset. Valiokunta pitää kansalaisjärjestöihin ja sananvapauteen kohdistettuja rajoituksia vakavina ongelmina, joihin Suomen ja EU:n tulee ottaa johdonmukaisesti kantaa ja korostaa Venäjän allekirjoittamien kansalaisvapauksia koskevien sopimusten toimeenpanoa.
Selonteon mukaan demokratiakehityksen ongelmat, talouskasvun hidastuminen ja väkivallan jatkuminen Pohjois-Kaukasiassa johtavat muuttopaineiden kasvuun Venäjältä. Lisäksi työikäisen väestön määrä vähenee noin yhdeksällä miljoonalla tällä vuosikymmenellä. Venäjän talous on riippuvainen maahanmuutosta ja hallitsemattomankin maahanmuuton sietäminen IVY-maista liittyy arvioiden mukaan Venäjän suurvalta-ideaan. Tämä kehitys saattaa asiantuntijoiden mukaan johtaa ääri-kansallismielisyyden vahvistumiseen entisestään. Eräiden arvioiden mukaan maahanmuuttoon liittyvä ääri-kansallismielisyys voi olla tekijä, joka saattaa aiheuttaa yhteiskunnallista epävakautta.
Keskiluokan – tutkimuslaitosten mukaan on noin 20 prosenttia väestöstä – voimistumista pidetään Venäjän demokratiakehityksen potentiaalina. Keskiluokan tyytymättömyys autoritaariseen järjestelmään ja rakenteelliseen korruptioon oli taustalla vuoden 2012 protesteissa. Oppositio on hajanainen, mutta edes sen yhtenäisyyden ei katsota riittävän nykyisen poliittisen tilanteen muuttamiseen.
Selonteon mukaan Venäjä pyrkii säilyttämään suurvalta-asemansa, joka perustuu YK:n turvallisuusneuvoston pysyvään jäsenyyteen, ydinaseisiin sekä runsaisiin energia- ja raaka-ainevaroihin. Venäjä on edelleen merkittävä maailmanpoliittinen ja eurooppalainen toimija.
Helmikuussa 2013 hyväksytty uusi ulkopoliittinen linjaus (aiempi vuodelta 2008) on kriittinen länsimaiden harjoittamaa demokratiaa, liittouma- ja ihmisoikeuspolitiikkaa kohtaan. Linjaus ei sisällä yllätyksiä, mutta joitakin painotuseroja on. Taloudelliset intressit ja kilpailu taloudellisesta vaikutusvallasta tulevat esiin aiempaa voimakkaammin. Euraasia on edelleen painopiste lähialueilla, mutta ei niin vahvasti kuin Putinin aiemmista linjapuheista saatettiin odottaa. Alueet nostetaan esiin perinteisessä järjestyksessä: IVY-alue, euroatlanttinen alue, Aasia, Etelä-Amerikka ja Afrikkaan viitataan. Ulkopolitiikan prioriteetit on määritelty aiempaa tarkemmin, etenkin IVY-alueen maiden kanssa tehtävä yhteistyö. Linjauksessa todetaan pyrkimys edistää hyviä naapuruussuhteita ja taata ulkomailla asuvien venäläisten oikeudet, erityisesti lasten edut. Venäläisdiaspora nähdään kumppanina, jonka avulla voidaan vahvistaa venäjän kieltä ja kulttuuria.
Venäjä katsoo olevansa eurooppalaisen sivilisaation erottamaton osa, mutta ihmisoikeuksien korostetaan olevan kulttuurisidonnaisia. Venäjä näkee kansainvälisen roolinsa tasapainottajana. Kyberturvallisuus ja pehmeä voima ovat ensimmäistä kertaa mukana linjauksessa. Myös ympäristöasiat ovat linjauksessa mukana.
Linjauksen mukaan ulkopolitiikan perusperiaatteet pysyvät samoina, tärkeimmät ovat ennustettavuus, pragmaattisuus ja YK:n turvallisuusneuvoston toimivallan korostaminen. Venäjän vahva suvereniteettidoktriini ja sisäisiin asioihin puuttumattomuuden periaate on taustalla Venäjän suhtautumisessa esimerkiksi Syyrian kriisiin, Venäjän toimintaan liittyy myös huoli ääri-islamilaisuuden leviämisestä.
Venäjän sotilaspoliittisissa arvioissa painottuvat suhteet Yhdysvaltoihin sekä Aasian geostrategisen merkityksen kasvu. Venäjä katsoo, että Yhdysvallat ja Nato voivat uhata sen etupiiriä ja suurvalta-asemaa. Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteissa on julkisessa retoriikassa tapahtunut merkittävä käänne huonompaan sitten 2009, jolloin julistettiin ns, ”uusi alku” (reset). On kuitenkin huomattava, että yhteistyötä jatketaan Venäjälle strategisesti tärkeän Kaukasian suunnalla ja Natolle tärkeät ISAF-operaation huoltokuljetukset jatkuvat Venäjän kautta. Yhdysvaltojen kannalta keskeistä on Venäjän osallistuminen Iranin ydinkiistan hoitamiseen. Kahdenvälisten suhteiden julkinen huonontuminen voidaan asiantuntija-arvioiden mukaan nähdä ulkoisen ”viholliskuvan” korostamisena. Toisaalta turvallisuuspolitiikan näkökulmasta mitään ns. peruuttamatonta ei päästettäne tapahtumaan suhteessa länteen, koska Venäjän todelliset ulkoiset uhkat liittyvät Kaukasiaan, jossa se tarvitsee yhteistyötä lännen kanssa.
Merkittävin kiistakysymys Yhdysvaltojen ja Venäjän sekä samalla Naton ja Venäjän suhteissa on edelleen strateginen ohjuspuolustus. Venäjän vaatima oikeudellisesti sitova takuu ei ole ollut Naton ja Yhdysvaltojen hyväksyttävissä. Venäjä katsoo, että ohjuspuolustuksen kehittäminen supistettunakin (IV vaiheen peruuttaminen maaliskuussa 2013) johtaa Venäjän strategisen ydinpelotteen heikentymiseen ja siten voimatasapainon muuttumiseen.
Venäjän turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin vaikuttaa yhä enemmän Kiinan aseman vahvistuminen. Venäjä määrittelee suhteensa Kiinan kanssa strategiseksi kumppanuudeksi, jota toteutetaan kahdenvälisesti sekä monenvälisesti Shanghain yhteistyöjärjestön (Shanghai Cooperation Organisation, SCO) puitteissa. Uudessa ulkopoliittisessa linjauksessa Kiina esitetään myönteisessä valossa. Maiden periaatteellisten lähestymistapojen todetaan olevan yhteneväiset maailmanpolitiikan avainkysymyksiin. Näin on erityisesti YK:ssa. Venäjän Kaukoitä on taloudellisesti kytkeytymässä Kiinan johtamaan Aasian Tyynenmeren talousalueeseen. Venäjällä on huolta Kiinan taloudellisen ja väestöpaineen vaikutuksista Venäjän Kaukoidässä. Toisaalta yhteistyö on elintärkeää alueen venäläisväestölle. On kuitenkin nähtävissä, että Venäjän ja Kiinan välinen taloudellinen ja geopoliittinen kilpailuasetelma Keski-Aasiassa voimistuu. Venäjä pyrkiikin vahvistamaan taloussuhteitaan myös muihin Aasian maihin.
Venäjä ajaa euraasialaista talousintegraatiota, joka on edennyt ensivaiheessa Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin tulliliittona. Tausta on poliittinen ja pitkän tähtäimen visiona Venäjällä on syvempään integraatioon perustuva Euraasian unioni, jossa jäsenmailla olisi yhtenäinen raha- ja valuuttapolitiikka sekä talouspolitiikka. Tämän arvioidaan olevan haastavaa maiden taloudellisten erojen vuoksi.
Venäjä on EU:n strateginen kumppani, ja keskinäiset suhteet ovat laajat etenkin talouden alalla. Linjauksen mukaan EU:n kanssa tavoitellaan Tyyneltämereltä Atlantille ulottuvaa yhteistä humanitaarista ja taloudellista vyöhykettä. EU on Venäjän suurin kauppakumppani ja energian tärkein vientimarkkina. Välittömämpiä tavoitteita ovat uusi perussopimus, yhteismarkkinat ja viisumivapaus. Venäjä toimii usein mielellään suurimpien EU-maiden kanssa kahdenvälisesti. Kahdenvälisien suhteiden kehittämistä tavoitellaan Euroopassa erityisesti Saksan, Ranskan, Italian ja Alankomaiden kanssa.
Useille EU-maille Venäjä on tärkein energiantoimittaja. Liuskekaasun hyödyntäminen Yhdysvalloissa ja nesteytetyn kaasun kasvava kauppa vaikuttavat Venäjän asemaan energiamarkkinoilla. Tämä Venäjän talouteen – ja geopolitiikkaan – oleellisesti vaikuttava tekijä ei näy merkittävästi Venäjän energiapolitiikassa. Kuten aiemmin todettiin, yhteistyöhalu EU:n kanssa on kuitenkin lisääntynyt ja valiokunta pitää tärkeänä, että EU kehittää aktiivisesti energiayhteistyötä Venäjän kanssa.
Venäjän sotilaallinen kehitys on Suomen turvallisuusympäristön keskeinen tekijä. Puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen on Venäjän valtionjohdon keskeinen prioriteetti ja sotilasasiantuntijat pitävät reformia välttämättömänä. Tavoitteena on huomattavan lisärahoituksen suuntaaminen Venäjän asevoimien uudelleenvarustamiseen lähivuosien aikana.
Selonteon mukaan Venäjän asevoimien luoteisen suunnan joukkojen ryhmitys, kokoonpano sekä harjoitustoiminta painottuvat lähialueen strategisesti tärkeiden Pietarin ja Kuolan suuralueiden suojaamiseen. Joukkojen suorituskyvyn kehittämisen keskeisinä tekijöinä säilyvät pyrkimykset joukkojen korkeaan valmiuteen, voimanprojisointikyvyn parantamiseen sekä lähialueille ulottuvien suorituskykyjen kehittämiseen.
Puolustusvaliokunta on lausunnossaan (PuVL 4/2013 vp) käsitellyt sotilaspoliittista kehitystä laajemmin. Puolustusvaliokunnan mukaan Venäjän luoteiset osat kuuluvat pysyvästi maan strategiseen ydinalueeseen. Venäjän strategisen kulttuurin pääolettamukset ovat muuttuneet hyvin hitaasti. Venäjän luoteisalueella toimivien joukkojen suorituskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen on asevoimien uudistamisen painopisteitä selonteon tarkastelukaudella. Puolustusvaliokunnan mukaan huomionarvoisia ovat toimenpiteet täsmäaseiden määrän lisäämiseksi ja maavoimien ilmatulenjohtokyvyn kehittämiseksi. Tykistöohjusten määrä Läntisen sotilaspiirin alueella tulee todennäköisesti kasvamaan yhtenä vastatoimenpiteenä Naton ohjustorjuntakyvyn kehittämiselle. Luoteisen suunnan turvallisuustilannetta pidetään kuitenkin venäläisarvioissa vakaana, mikä on mahdollistanut alueelle sijoitettujen joukkojen ja sotilaallisten suorituskykyjen pitämisen määrällisesti suhteellisen alhaisella tasolla. Joukkojen ja suorituskykyjen uudistaminen on edennyt normaalitahdissa, eikä merkkejä olennaisesta muutoksesta tähän ole näköpiirissä.
Puolustusmenojen osuus on uudistusten myötä tarkoitus nostaa määrällisesti korkealle (n. 15 prosenttia budjetista ja lähes 4 prosenttia bruttokansantulosta). Toisaalta sisäisen turvallisuuden joukoille budjetoidaan 2013 enemmän rahaa kuin armeijalle. Asiantuntijat korostavat, uudistuksen toteuttamiseen liittyviä käytännön vaikeuksia. Venäjän asevoimien uudistaminen on edennyt hitaasti. Puolustusvaliokunnan lausunnon mukaan esimerkiksi kaluston uusimiselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan yli kymmenen vuotta. Puolustusvaliokunta toteaa, että selonteon tarkastelujaksolla Venäjä tulee jatkamaan asevoimiensa uudistamista merkittävän puolustusmenojen lisäyksen turvin. Asevoimien uudistamiselle asetetut määrälliset, laadulliset ja organisatoriset tavoitteet toteutunevat kuitenkin vain osittain muun muassa puolustusvälineteollisuuden rakenteellisista ongelmista ja asevoimien piirissä esiintyvästä korruptiosta johtuen. Hitaan talouskasvun jakson pitkittyminen tai mahdollinen syveneminen vaikuttaisi suurella todennäköisyydellä puolustusreformia hidastavasti. Kuluvan vuosikymmenen lopulla Venäjän asevoimien torjunta- ja iskukykyä on kyetty parantamaan, mutta käytössä olevien asevoimien mittakaava on sekä miesmäärän että suorituskykyjen osalta aikaisempaan verrattuna pienempi. Läntisen sotilaspiirin joukkoja ja sotilaallista infrastruktuuria kehitetään määrätietoisesti, mutta merkittävät joukkojen lisäykset ovat epätodennäköisiä.
Keskinäisriippuvuuden lisääntyessä ja puolustukseen käytettävissä olevien voimavarojen supistuessa kansainvälisen verkottumisen merkitys turvallisuuden vahvistamiseksi kasvaa. Eräiden asiantuntija-arvioiden mukaan moninapaisessa maailmassa liittosuhteet tulevat kehittymään verkostopohjaisiksi ja limittäisiksi ja muodostuvat yhteisten intressien ja tavoitteiden pohjalla.
Verkottumisen vahvistamista tarkasteltaessa tulee arvioida siitä saatavia hyötyjä ja lisäarvoa suhteessa Suomen asettamiin turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin tavoitteisiin. Valiokunta toteaa, että selonteko ei sisällä kokonaisarviota Suomen lähialueen yhteisten turvallisuusintressien merkityksestä ja niistä aiheutuvista verkottumisesta saatavista hyödyistä.
Selonteon mukaan Suomi osallistuu puolustusyhteistyöhön pohjoismaisesti, EU:ssa, Naton kumppanuuden puitteissa sekä kahdenvälisesti. Yhteistyötavoitteet eri kehyksissä ja rakenteissa ovat toisiaan tukevia ja täydentäviä. EU:n ja Naton puitteissa tehtävä voimavaratyö ohjaa eurooppalaisten valtioiden suorituskykyjen kehittämistä ja Naton harjoitustoiminta muodostaa selonteon tarkastelujaksolla yhä selvemmin puitteet eurooppalaisten asevoimien yhteensopivuuden ja yhteistoimintakyvyn kehittämiselle. Yhteistyön tiivistäminen on Suomen kannalta välttämätöntä puolustuksen suorituskykyjen turvaamiseksi. Ulkoasiainvaliokunta pitää puolustusvaliokunnan tavoin tärkeänä ja perusteltuna, että kansainvälisen verkottumisen merkitys Suomen turvallisuuden ja puolustuksen kehittämisessä on kirjattu käsiteltävänä olevaan selontekoon aikaisempaa selkeämmin.
Asiantuntija-arvioiden mukaan kansallista identiteettiä ja omaa puolustuskykyä korostava politiikka on edelleen yleistä, vaikka sotilaallisen liittoutumattomuuden aukoton toteuttaminen keskinäisriippuvuuksien maailmassa ei ole tosiasiassa käytännössä enää täysin mahdollista. Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa tuotiin esiin tähän tosiasiaan liittyvä turvallisuus- ja puolustuspoliittisen verkottumisen tarve ja toisaalta turvallisuuspolitiikkaan oleellisesti kuuluva kansallisen riippumattomuuden korostaminen. Selonteon puutteena voi pitää sitä, ettei kansainvälisen verkottumisen ja kansallisen riippumattomuuden välistä kysymystä ole analysoitu riittävästi. Valiokunta katsoo, että Suomen tulee pyrkiä aktiivisesti vahvistamaan verkottumista niin, että voimme turvata niin rauhanaikana kuin kriisitilanteessa kokonaisturvallisuuden ja puolustuksen tarvitsemat voimavarat tarvittaessa kansainvälisen yhteistoiminnan kautta.
Erilaiset pienryhmät ja ad-hoc -koalitiot, kuten Weimar-ryhmä, Northern Group, yhteistyössä ovat lisääntymässä. Suomen kannalta tällaisten järjestelyjen varaan rakentuva järjestelmä voi olla hyödyllistä. Pitkällä aikavälillä sopimusperusteinen ja monenkeskinen järjestelmä on kuitenkin pienten valtioiden kannalta vakaampi.
Asiantuntijoiden mukaan EU-maiden puolustusmenojen määrällinen leikkaus ei ole ensisijainen ongelma, vaan menojen koordinoimaton vähentäminen. Leikkauksia tehdään ilman EU:n yhteisten strategisten prioriteettien koordinointia. Tämä lisää epävarmuutta pitkäntähtäimen puolustussuunnittelussa Euroopassa. Lisäksi se vähentää EU:n kykyä puuttua keskeisten intressien puolustamiseen esimerkiksi kansainvälisten kuljetusreittien vapauteen tai lähialueen eskaloituviin kriiseihin. Erityisesti pienten maiden kannalta esimerkiksi vapaa ja häiriötön merenkulku ja ilmailu on elinehto keskinäisriippuvaisessa taloudessa.
Selonteon mukaan Pohjoismaiden on luontevaa tehdä yhteistyötä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla solidaarisuuden hengessä. Tämä tukee Pohjoismaiden roolin vahvistumista kansainvälisenä toimijana sekä edistää vakautta Pohjois-Euroopassa ja pohjoisilla alueilla.
Pohjoismaisen yhteistyön syventäminen perustuu lähtökohtaisesti siihen, että keskinäisriippuvuuden kasvaessa pienten arvomaailmaltaan samankaltaisten ja alueellisesti yhteenkuuluvien, avoimien talouksien turvallisuusintressit ovat enenevässä määrin yhteneväisiä. Erityisesti arktisten alueiden taloudellisen ja geopoliittisen merkityksen kasvu ja Pohjoismaiden erilaisten, mutta ei keskenään ristiriitaisten, intressien edistäminen luo pohjaa yhteistyön laajentamiselle. Yhteistyötä vauhdittavat taloudelliset syyt, Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikan painopisteiden muutos ja kansainvälisten yhteistyöjärjestelyjen tehottomuus.
Yhteistyötä tiivistetään pitkälti ns. Stoltenbergin raportin suositusten pohjalta mm. arktisten alueiden yhteistyössä, kriisinhallinnassa, aluevalvonnassa ja puolustusvoimien hankinnoissa. Yhteistyön poliittista sitovuutta haluttiin korostaa 2011 hyväksytyllä Pohjoismaiden välisellä solidaarisuusjulistuksella, joka kattaa mm. kyber- ja terroristihyökkäykset sekä luonnonkatastrofit. Kyberturvallisuuden merkitystä on korostettu muualla tässä mietinnössä. Tiiviin taloudellisen ja yhteiskunnallisen yhteistyön vuoksi valiokunta arvioi yhteistyön hyötyjen olevan merkittävät erityisesti Itämeren ja arktisen alueen kysymyksissä. Valiokunta pitää pohjoismaisen tietoturvayhteistyöverkon (CERT) perustamista hyvänä ja kiirehtii yhteistyön tiivistämistä kyberturvallisuuden vahvistamiseksi Pohjoismaiden kaikkien viranomaistasojen kesken. Valiokunta pitää tärkeänä, että pelastuspalveluyhteistyön syventämiseksi pyrittäisiin käytännön esteiden poistamiseen myös lainsäädäntömuutoksin. Ulkoasiainhallintojen yhteistyön vahvistamista tulisi jatkaa etsimällä innovatiivisia yhteistyömuotoja mm. suurlähetystöyhteistyössä.
Pohjoismainen yhteistyö YK:ssa on käytännön läheistä. Yhteiset kannanotot ja puheenvuorot ovat osoittautuneet tärkeiksi erityisesti silloin, kun EU ei kyennyt yhtenäiseen esiintymiseen Suomelle tärkeissä asioissa. Valiokunta kiinnittää huomiota Suomen YK:n turvallisuusneuvostokampanjan ja jäsenyystavoitteen epäonnistumiseen. Valiokunta edellyttää että kampanjasta tehdyn raportinInternational Peace Institute: Assessment of the UN Security Council Elections, www.formin.finland.fi johtopäätökset otetaan huomioon laadittaessa uutta YK-strategiaa.
Pohjoismainen Itämeri-yhteistyö tukee EU:n Itämeren alueen strategian ja Pohjoisen ulottuvuuden toimeenpanoa ml. Venäjän sitouttaminen yhteiseen toimintaan. Pohjoismaiden neuvoston arktinen yhteistyöohjelma 2012—2014 on poliittisesti tärkeä väline myös Arktisessa neuvostossa. Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS) on viime vuodet elänyt murrosvaihetta. Suomi korostaa CBSS:n merkitystä korkean tason poliittisessa vuoropuhelussa. Suomen tavoitteena on edistää erilaisten politiikkaprosessien yhteensovittamista, kuten pohjoinen ulottuvuus, EU:n Itämeri-strategia ja Venäjän uusi Luoteis-Venäjää koskeva strategia. CBSS:n vahvuutena voidaan pitää myös sen asemaa ja toimintaa kansalaisturvallisuuden alalla, esimerkiksi ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa. Suomen tavoittelemalle alueellisten toimijoiden välisten synergioiden vahvistamiselle tarjoutuu hyvä mahdollisuus CBSS-puheenjohtajuuskauden ollessa osittain samanaikainen Suomen Barentsin euroarktisen neuvoston (BEAC) puheenjohtajuuskauden (marraskuu 2013—lokakuu 2015) kanssa. Myös Suomen, Viron ja Venäjän yhteistyönä järjestämä Suomenlahti-vuosi osuu vuodelle 2014.
Arktisen alueen sotilasstrategisessa tilanteessa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Venäjä ja Yhdysvallat pitävät yllä strategista ydinpelotetta. Arktisten alueiden taloudellisen ja strategisen merkityksen kasvaessa pohjoismainen yhteistyö tällä sektorilla on tärkeää. Yhteistyössä painottuvat suhde Venäjään ja muihin rantavaltioihin mm. ilmastonmuutokseen, ympäristön suojeluun ja luonnonvarojen hallinnointiin liittyen.
Kiinnostus pohjoismaista yhteistyötä kohtaan kasvaa. Baltian maat ovat jo mukana tietyissä pohjoismaisissa hankkeissa. Iso-Britannian johdolla perustettu epävirallinen Northern – Group ryhmä pyrkii suorituskyky-yhteistyöhön ja yhteisten tavoitteiden eteenpäinviemiseen mm. EU:ssa ajankohtaisissa asioissa. Yhdysvalloilla on jo pitkään ollut turvallisuuspoliittinen vuoropuhelu (e-PINEEnhanced Partnership in Northern Europe, www.state.gov/p/eur/rt/epine/) Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Venäjän kiinnostus pohjoismaisen yhteistyön suunnasta ja siihen liittyvistä ryhmistä perustuu Pohjois-Euroopan ja arktisten alueiden geopoliittiseen merkitykseen. Venäjän Helsinkiin huhtikuussa 2013 perustama RISI- tutkimuslaitos on yksi osoitus kiinnostuksen lisääntymisestä.
Selonteon ja saadun selvityksen perusteella on selvää, että pohjoismaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön lisäarvo on korostunut. On tärkeää, että yhteistyön mahdollisuuksia hyödynnetään johdonmukaisemmin Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi. Valiokunta yhtyy asiantuntijoiden näkemykseen, että Pohjoismaiden poliittisen yhteistyön tiivistäminen lisää pitkällä aikavälillä Suomen turvallisuutta mm. vahvistamalla ennaltaehkäisyä, mikäli Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen arvioitaisiin vaikuttavan tosiasiassa muiden Pohjoismaiden reagointiin.
Ruotsin hallitus antoi 2009 parlamenttinsa tuella yksipuolisen solidaarisuus julistuksen, jonka mukaan Ruotsi ei jää välinpitämättömäksi, jos muihin EU- maihin tai Pohjoismaihin hyökätään, ja on valmis käyttämään myös sotilaallisia keinoja. Ruotsi odottaa vastavuoroista toimintaa myös EU- ja Pohjoismailta. Valiokunta kuuli asiantuntijoita julistuksen taustoista ja tavoitteista, arvioidakseen sen vaikutusta Suomen ja Ruotsin kehitykseen. Kuulemisten perusteella valiokunta toteaa, että Ruotsin solidaarisuusjulistuksella tavoiteltiin Ruotsin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan selkeyttämistä ulkopuolisille. Samalla se oli kaikkien puolueiden julkinen irtisanoutuminen kansalaisten mieliin edelleen jääneestä kylmän sodan aikaisesta puolueettomuusdoktriinista. Julistus on otettu käyttöön poliittisessa retoriikassa liittoutumattomuus klausuulin sijaan. Näin vahvistetaan kuvaa aktiivisesta toimijasta ja korostetaan Ruotsin halua antaa sotilaallista apua, myös Nato-maille Norjalle ja Islannille. Julistus osoittaa Ruotsin valmiutta osallistua aktiivisesti turvallisuuden tuottamiseen. Se pyrkii lisäämään Ruotsin politiikan ennustettavuutta luotettavana kumppanina, ja tuo avoimesti esiin sen, että Ruotsi luottaa kansainväliseen apuun, EU- ja Nato-mailta, mikäli se joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Taustalla on asiantuntijoiden mukaan keskinäisriippuvuuden ja omien kykyjen rajallisuuden tunnustaminen ja sotilaspoliittinen analyysi, jonka mukaan Ruotsi voisi joutua konfliktiin vain osana alueellista konfliktia. Mahdollinen konflikti esimerkiksi Itämeren alueella merkitsisi uhkaa myös Ruotsin turvallisuudelle ja toisaalta Ruotsin alueen tai ilmatilan käyttöä tarvittaisiin myös Baltian maiden puolustamiseen Naton toimesta.
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alueellistuminen, alueellisten turvallisuusintressien korostuminen sekä alueellisten järjestelyjen tuloksellisuus lisää pohjoismaisenyhteistyön merkitystä. EU:ssa edetään käytännössä alueellisten pienryhmien kautta poliittisen umpikujan estäessä yhteisen puolustuksen kehittämisen. Nato pitää arvioiden mukaan pohjoismaista puolustusyhteistyötä esimerkkinä ja aikoo käyttää sitä mallina kumppanuustoiminnassaan. Yhteistyö tukee myös EU:n ja Naton suorituskyky-yhteistyötä. Pohjoismainen yhteistyö esimerkiksi ilmavoimien taisteluharjoituksissa (Suomi, Norja, Ruotsi) ja Itämeren merivalvonnassa sekä taisteluosasto, yhdessä Irlannin kanssa, ilmentävät yhteistyön tuloksellisuutta.
Kustannuspaineet korostavat puolustusyhteistyön tarpeellisuutta erityisesti pienten maiden osalta puolustusteknologian kustannusten noustessa jyrkästi. Tarkasteltaessa sotilasmenoja viimeisen 30 vuoden aikana, voidaan todeta, että suhteessa BKT:n kaikkien Pohjoismaiden osuus on laskenut jyrkästi sitten kylmänsodan. Jos kustannuksia verrataan 1990-2012 (vuoden 2005 reaalihinnoin) voidaan todeta, että Norjan puolustusmenot ovat kasvaneet eniten, Ruotsin laskeneet, Tanskan pysyneet ennallaan ja Suomen nousseet.
Pohjoismaisen puolustusyhteistyön tavoitteena on vahvistaa maiden kansallista puolustusta, tutkia yhteistyön tarjoamia synergiaetuja ja mahdollistaa toimivat ja tehokkaat yhteiset ratkaisut. Kukin maa päättää tapauskohtaisesti yhteistyöhankkeisiin osallistumisesta ja pienemmässäkin ryhmässä voidaan edetä. Pohjoismainen puolustusyhteistyö (Nordic Defence Cooperation, Nordefco) on joustava tapa kehittää yhteistoimintakykyä ja parantaa toiminnan yhteensopivuutta ja kustannustehokkuutta. Valiokunta pitää hyvänä, että Suomi on meneillään olevalla Nordefco-puheenjohtajuuskaudellaan tuonut suunnitteluun pitkäjänteisyyttä ja painottanut toimeenpanoa. Nordefco kattaa suorituskyky-, koulutus-, harjoitus- ja operaatioyhteistyön lisäksi yhteistyön puolustuspolitiikan ja strategisen kehittämisen alalla. Esimerkiksi Norjan, Ruotsin ja Suomen ilmavoimat harjoittelevat lähes viikoittain. Pohjoismaisten Punaisten Ristien kontribuutio koulutukseen ja harjoituksiin olisi valiokunnan mielestä hyödyllistä ja sitä tulisi edistää aktiivisesti.
Parhaiten yhteistyössä ovat päässeet eteenpäin Norja, Ruotsi ja Suomi. Tanskan kiinnostus Nordefco- toimintaan on kasvanut viime aikoina. Tämä on saadun selvityksen mukaan osa Tanskan aktivoitumista puolustusyhteistyön alalla EU:ssa ja lähialueilla. Eräiden arvioiden mukaan taustalla on arvio Yhdysvaltojen painopisteiden muutokseen liittyvästä turvallisuusvajeen syntymisestä Euroopassa, jota pyritään täyttämään EU:n ja pohjoismaisen yhteistyön avulla. Suunniteltu pohjoismainen yhteistyö Islannin ilmatilan valvomisen yhteydessä toteutettavaan harjoitustoimintaan on toteutuessaan mahdollisuus tiivistää yhteistyötä.
Puolustusmateriaaliyhteistyön konkreettisina yhteistyöalueina ovat yhteiset hankinnat ja huolto- ja ylläpitoyhteistyö sekä logistiikan yhteistyö. Puolustusvaliokunnan mukaan potentiaalisten hyötyjen vastapainona on huomioitava maiden erilaiset suunnittelu- ja hankinta-aikataulut, erot teollisessa perustassa sekä puolustuksen painotuksissa. Suomi on toiminut aktiivisesti pohjoismaisen materiaaliyhteistyön syventämiseksi. Ulkoasiainvaliokunta pitää puolustusvaliokunnan tavoin tärkeänä, että selonteon tarkastelujaksolla tavoitteeksi asetetaan pohjoismaisen puolustusteollisuussopimuksen kattavuuden laajentaminen ja Pohjoismaiden keskinäisen sitoutumisen vahvistaminen.
On selvää, että yhteistyön tiivistyminen ei poista Pohjoismaiden turvallisuus- ja puolustuspoliittisten perusratkaisujen eroja. Naton jäsenyys muodostaa Islannin, Norjan ja Tanskan turvallisuuspolitiikan ja puolustusratkaisun kulmakiven. Ruotsin solidaarisuusjulistus vahvisti sen sitoutumista kansainväliseen yhteistyöhön ja poliittisena sitoumuksena se vahvistaa osaltaan Suomen turvallisuutta. Ruotsin yhä vahvempi verkottuminen kansainväliseen yhteistyöhön on ilmeistä; tästä on osoituksena mm. Ruotsin osallistuminen Libyan operaatioon ilmavoimien taistelukoneilla. Sitoutuminen heijastunee myös valmisteilla olevan puolustusuudistuksen tavoitteisiin. Arvioitaessa Suomen ja Ruotsin erilaisia puolustusratkaisuja asiantuntijakuulemisissa on todettu, että kylmän sodan päätyttyä Suomen ja Ruotsin geopoliittiset asemat ovat muuttuneet olennaisesti. Suomella on edelleen 1300 kilometriä pitkä itäraja. Etelässä on nyt Nato-maa Viro ja se muuttaa Suomenlahden tilanteen. Kylmän sodan aikana Ruotsin pääasiallinen huolenaihe oli Varsovan liiton mahdollinen maihinnousu Itä-Saksasta, Puolasta tai Baltian maista. Nyt nämä maat ovat Naton jäseniä.
Puolustusvaliokunnan lausuntoon viitaten ulkoasiainvaliokunta katsoo, että perusratkaisujen väliset erot on otettava huomioon, eivätkä ajatukset esimerkiksi Suomen ja Ruotsin puolustusliitosta ole lyhyellä aikavälillä realistisia. Tämä ei kuitenkaan estä pohjoismaisen puolustusyhteistyön syventämistä merkittävällä tavalla. Valiokunta korostaa parlamentaarisen keskustelun tärkeyttä yhteistyön lujittamisessa. Pohjoismaiden neuvoston teemakeskustelu ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä yhteiskunnan turvallisuudesta huhtikuussa 2013 teki esityksiä yhteistyön tiivistämiseksi.
Hallitusohjelman mukaan Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista. Suomi arvioi mahdollista Nato-jäsenyyttä omien kansallisten turvallisuus- ja puolustuspoliittisten intressiensä pohjalta. Valiokunta pitää tärkeänä tavoitetta toimia Euroopan unionin ja Naton yhteistyön kehittämiseksi ottaen huomioon Naton merkityksen eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan keskeisenä foorumina.
Selonteon mukaan Suomi osallistuu aktiivisesti Naton kumppanuuspolitiikan kehittämiseen ja käyttää jatkossakin Naton tarjoamia työkaluja kattavasti puolustusvoimien suorituskykyjen kehittämiseen. Valiokunta korostaa, että Naton uudistaessa ja laajentaessa kumppanuusyhteistyötä Suomen tulee toimia aktiivisesti, jotta voimme säilyttää nykyisen yhteistyön hyödyt ml. tiedonsaanti ja vaikuttaminen operaatiokokousten kautta. Naton suunnittelu- ja arviointiprosessin (PARP) ja operatiivisen voimavarakonseptin (OCC) avulla sekä osallistumalla Naton nopean toiminnan joukkoja (NRF) täydentävään toimintaan kehitetään puolustusvoimien yhteistoimintakykyä ja kykyä osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaan. Sotilaallisen yhteistoimintakyvyn kehittäminen parantaa kansainvälisen avun vastaanottovalmiuksia kriisitilanteessa.
Selonteon tarkastelujaksolla Naton kehityksen kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat puolustusvaliokunnan mukaan käynnissä olevien kriisinhallintaoperaatioiden (ISAF Afganistanissa ja KFOR Kosovossa) asteittainen alasajo, Smart Defence -otsikolla kulkevan voimavarayhteistyön eteneminen ja kumppanuuksien kehittäminen. Aasian ja Tyynenmeren alueen suhteellisen merkityksen painottuminen Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vaikuttaa Naton tulevaan kehitykseen lähinnä siten, että se korostaa Naton eurooppalaisten jäsenmaiden antaman panoksen merkitystä Naton kollektiivisen puolustuksen uskottavuuden säilyttämisessä. Valiokunta arvioi asiantuntijakuulemisten perusteella, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä Naton kriisinhallintaoperaatioiden volyymi laskee liittokunnan jäsenten keskittyessä Irakissa ja Afganistanissa kuluneiden voimavarojensa uudistamiseen. Suomenkin osalta tämä merkitsee koulutus- ja harjoitustoiminnan korostumista suorityskykyjen yhteistoimintakyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Taloudellinen tilanne jäsenmaissa johtaa valiokunnan arvion mukaan syvenevään yhteistyöhön suorituskykyjen ja voimavarojen kehittämisen osalta.
Nato arvioi, että siihen ei kohdistu Euroopassa sotilaallista uhkaa. Puolustusvaliokunnan lausunnon mukaan voidaan pitää todennäköisenä, että Washingtonin sopimuksen yksi peruselementti, eli liittokunnan alueen puolustaminen nousee viime vuosien kriisinhallintapainotuksen rinnalle jäsenmaiden pyrkiessä määrätietoisesti tehostamaan ja edistämään sotilaallisten voimavarojensa yhteensopivuutta. Kollektiivisen puolustussitoumuksen uskottavuuden arvioidaan edellyttävän toimenpiteitä, jotka varmistavat liittokunnan sotilaallisen suorituskyvyn ajanmukaisuuden.
Selonteon mukaan Suomi harjoittaa laaja-alaista kahdenvälistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja pitää tärkeänä Yhdysvaltojen sitoutumista monenkeskiseen yhteistyöhön jatkossakin. Valiokunta pitää Suomen ulko- ja taloussuhteiden edistämisen kannalta keskeisenä tavoitteena EU:n ja Yhdysvaltojen välisen kauppa- ja investointisopimuksen aikaansaamista. Sopimus voi avata suomalaisille yrityksille uusia markkinoillepääsymahdollisuuksia. Sopimus on merkittävä myös laajemman poliittisen yhteistyön ja luottamuksen vahvistamiseksi. Sopimuksen aikaansaaminen merkitsisi valiokunnan arvion mukaan mahdollisuutta vaikuttaa globaalin toimintaympäristön kehitykseen mm. standardien ja normien asettamisella. Syventyvällä talouskumppanuudella arvioidaan olevan vaikutuksia transatlanttisen strategisen kumppanuuden merkitykseen globaaleissa valtasuhteissa, ja erityisesti yhteydessä Aasian-Tyynen meren alueen talouskumppanuuteen, Kiinan suhteelliseen asemaan sekä Venäjän suuntautumiseen Euraasian alueella.
Geopoliittisen painopisteen siirtyminen Atlantilta Tyynellevaltamerelle ja uusien globaalien valtojen, ennen kaikkea Kiinan nousu muuttavat globaalia toimintaympäristöä.
Kiina on noussut talouden avautumisen ja huomattavan talouskasvun ansiosta maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi. Kiina on edelleen maailman talouden veturi, vaikka kasvu hidastuu. Taistelu luonnonvaroista on kiihtynyt ja vapaiden meriteiden merkitys tavara- ja energiavirtojen kuljetuksessa on tullut entistä tärkeämmäksi. Vuosittain Etelä-Kiinan meren poikki kulkee yli 40 000 alusta. Korvaavien merireittien käyttö lisäisi kustannuksia merkittävästi. Keskeinen riski alueella on kalakantojen romahtaminen, ei sotilaallinen selkkaus. Etelä-Kiinan mereltä saadaan vuosittain kuusi miljoonaa tonnia kalaa, mikä vastaa noin kymmenesosaa koko maailman saaliista. Alueen valtiot ovat suvereniteettikiistoistaan huolimatta pystyneet käytännön yhteistyöhön. EU:n ja Yhdysvaltojen yhteiset intressit alueella liittyvät ennen kaikkea merenkulun vapauteen, kestävään kehitykseen ja luonnonvarojen yhteiseen hyödyntämiseen. Suomen kannalta huolenaiheita ovat tekijänoikeusrikkomukset sekä yritysvakoilu.
Kiinan johdon kannalta talouskasvun taantuminen on suuri huolenaihe, sillä maan yhteiskunnallinen vakaus on nimenomaan elintason kasvun ansiota. Kiinassa on valiokunnan saaman tiedon mukaan päivittäin yli 500 erisuuruista mielenosoitusta tai mellakkaa. Niiden suurin yksittäinen syy ovat ympäristöongelmat. Kiina näyttää varautuvan sisäisen epävakauden kasvuun ennen kaikkea kontrollikoneiston vahvistamisella. Kiina käyttää käytössä olevien tietojen mukaan sisäiseen turvallisuuteen enemmän varoja kuin maanpuolustukseen.
Kasvun jatkuessa Kiinasta tulisi seuraavan vuosikymmenen aikana Maailmanpankin luokituksen mukainen korkean tulotason yhteiskunta. Kiina on merkittävä taloudellinen toimija paitsi Aasiassa myös Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Kiina on Afrikan suurin kauppakumppani. Kiina oli BRIC-ryhmän (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina) mukana päättämässä kilpailevan pankin perustamisesta Maailmanpankille. Tämä antaa aihetta huoleen siitä, että BRIC-maat – erityisesti Kiina ja Venäjä – vetävät jatkossa entistä selvemmin omaa linjaa kansainvälispoliittisissa kysymyksissä.
Kiinan ulkopolitiikkaan ei valiokunnan saaman tiedon mukaan ole odotettavissa merkittäviä muutoksia uuden johdon myötä. Kiinan suhde Venäjään ja Intiaan on haasteellinen. Kiistojen kriisiytyminen ei kuitenkaan ole Kiinan intressissä. Kiinan kannalta olennaista on varmistaa talouskasvun tarvitsema vakaa ympäristö.
Venäjän ja Intian naapuruus selittää osaltaan Kiinan sotilaallista varustautumista. Kiinan sotilasmenojen kasvuvauhti on yli 10 prosenttia. Kiinan sotilasmenot ovat noin 8 prosenttia maailman sotilasmenoista (Yhdysvaltojen 41 %). Kiina vahvistaa erityisesti sotilaallista toimintakykyä merellä. Armeijan koosta saatiin ensimmäistä kertaa virallista tietoa vasta huhtikuussa 2013. Kiina on SIPRInStockholm International Peace Research Institute, www.sipri.org mukaan maailman viidenneksi suurin konventionaalisten aseiden viejä (v. 2008—2012). Yli puolet aseista vietiin Pakistaniin. Helmikuussa 2013 järjestettiin Kiinan ja Afrikan unionin strateginen yhteistyökokous Pekingissä, jossa pääpaino oli rauhaan ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa sekä käytännönläheisen kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä. Tärkeä kysymys on, johtaako Kiinan kasvava omanarvontunto ja kyky asettua taloudellis-poliittiseksi vastavoimaksi Yhdysvalloille myös sotilaalliseen vastakkainasetteluun.
Kiinan ympäristössä on useita jännitteitä, joihin liittyvät kriisit saattaisivat vaarantaa vakauden Itä-Aasiassa ja laajemminkin: Itä- ja Etelä-Kiinan meren aluekiistat, Taiwanin kysymys ja Pohjois-Korea. Taloudellisen kehityksen kannalta Kiinalle on olennaista mahdollisimman vakaa Korean niemimaa. Nykyisen tilanteen jatkuminen (ns. status quo) sopii myös Kiinalle. Kiinalle on tärkeää tukea Pohjois-Korean valtakoneistoa, jotta naapurimaan rakenteet eivät romahtaisi. Liittolaissuhde Pohjois-Koreaan on asiantuntijoiden mukaan muodollinen. Korean niemimaan tilanteen arvioidaan säilyvän retoriikasta ja mahdollisista uusista Pohjois-Korean provokaatioista huolimatta melko vakaana. Akuuttia tilannetta huolestuttavampaa on pidemmän aikavälin kehityssuunta, eli Pohjois-Korean voimakas panostus ydinohjelmansa kehittämiseen.
Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on selonteon mukaan vakaa. Puolustusvaliokunta ei lausunnossaan (PuVL 4/2013 vp) pidä olennaisia muutoksia todennäköisenä selonteon tarkastelujaksolla. Globalisoituneessa maailmassa kriisien ja häiriötilojen vaikutukset tuntuvat kuitenkin globaalisti, eikä puolustuskykyä voida nopeasti korvata, mikäli se on kerran ajettu alas. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy selonteon kirjaukseen, jonka mukaan Suomessa pitkäjänteiseen suunnitteluun ja kehittämiseen perustuvan puolustuskyvyn ylläpitoon tarvitaan yli hallituskausien ulottuvat valtiojohdon linjaukset.
Selonteon mukaan sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen puolustusratkaisun lähtökohtana on edelleen koko maan puolustaminen yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan alueellisen puolustusjärjestelmän avulla. Puolustuskyvyn ylläpidon ensisijaisena päämääränä on muodostaa ennaltaehkäisevä kynnys sotilaallisen voiman käytölle ja sillä uhkaamiselle. Puolustusvaliokunta on käsitellyt lausunnossaan puolustusvoimauudistusta laajasti, ml. paikallispuolustuksen vahvistamiseksi luotavat paikallisjoukot operatiivisten ja alueellisten joukkojen rinnalle. Ulkoasiainvaliokunta nostaa esille reservin kertausharjoitusten vähentämisestä aiheutuvat haitalliset vaikutukset puolustuskykyyn ja toteaa, että varusmiesten maastovuorokausien, reservin kertausharjoitusten, ilmavoimien lentotuntien ja merivoimien alusvuorokausien palauttaminen riittävälle tasolle tulee olla seuraavan hallituskauden selkeä tavoite. Lausunnossaan puolustusvaliokunta edellytti, että puolustusjärjestelmän toimivuus varmistetaan vuoden 2015 jälkeisellä kaudella, sillä puolustusvoimille on taattava edellytykset täyttää lakisääteiset tehtävänsä myös 2020-luvulla. Puolustusvaliokunnan tavoin ulkoasiainvaliokunnan mielestä 2020-luvun puolustuksen mittavat haasteet edellyttävät valmistelun käynnistämistä vielä kuluvalla vaalikaudella.
Puolustusvaliokunnan mukaan sotilaallisen maanpuolustuksen kehittämisen suurimpana haasteena on, mille tasolle puolustuksen rahoituskehys asettuu vuoden 2015 jälkeen. Rahoituskehys ratkaisee, mille tasolle puolustusvoimien suorituskyvyt voidaan kehittää. Selontekoon on sisällytetty puolustushallinnossa laadittu arvio, jonka mukaan lisärahoitustarve materiaalisen suorituskyvyn ylläpitämiseksi on vuonna 2016 noin 50 miljoonaa euroa ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa euroa indeksikorotusten lisäksi. Puolustusvaliokunnan mukaan selonteon puolustuspoliittiset linjaukset vaativat puolustushallinnon esittämää lisärahoitusta. Puolustusvaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan selonteon linjausten edellyttämän lisärahoituksen osoittamatta jättäminen tarkoittaa, että puolustuksen perusratkaisu joudutaan arvioimaan uudelleen. Suomen puolustusteollinen toimintaympäristö on murroksessa, jonka vaikutukset ulottuvat myös sotilaallisen huoltovarmuuden järjestelyihin. Suomen kannalta tiukentuva rahoitusraami on yksi muutostekijöistä. Selonteon mukaan materiaalisen valmiuden menoihin kohdennetaan noin kolmasosa sotilaalliseen maanpuolustukseen osoitetuista määrärahoista. Puolustusvaliokunnan saaman selvityksen mukaan supistuva menokehys aiheuttaa kuitenkin vakavia haasteita materiaalin hankinnan ja ylläpidon kannalta jo vuoden 2015 jälkeen. Tässä tilanteessa kansainvälisen materiaaliyhteistyön ja sellaisten vaihtoehtoisten ratkaisujen, kuten järjestelmien elinjakson pidentämisen ja käytetyn materiaalin hankkimisen merkitys korostuu, mutta ei todennäköisesti riitä perushaasteiden ratkaisemiseen.
Puolustusvaliokunta pitää eduskunnan toistuvasti edellyttämän puolustusteollisuuden tulevaisuutta koskevan linjauksen puuttumista käsiteltävänä olevan selonteon vakavana puutteena. Eurooppalaisten puolustusvälinemarkkinoiden avaamiseen tähtäävä lainsäädäntö, puolustusmäärärahoihin kohdistuvat supistuspaineet, lisääntyvä kansainvälinen yhteistyö ja teknisesti monimutkaistuvat ja kalliimmat asejärjestelmät sekä huoltovarmuusnäkökulman riittävä huomioiminen olisi valiokunnan mielestä edellyttänyt puolustusmateriaalikysymysten perusteellisempaa käsittelyä selonteossa.
Puolustuksen rahoituskehyksen ohella on lähivuosina tehtävä useita merkittäviä puolustuskyvyn materiaaliseen kehittämiseen liittyviä poliittista ohjausta edellyttäviä linjauksia. Keskipitkällä aikavälillä, 2020-luvun alkuun mennessä, merkittävä osa kaikkien puolustushaarojen tärkeimpien joukkojen keskeisestä materiaalista vanhenee ja suorituskyky heikkenee alle tehtävien vaatiman tason. Pitkällä aikavälillä, 2020-luvun puoliväliin mennessä meripuolustuksen ja 2020-luvun loppuun mennessä ilmapuolustuksen suorituskyvyn ylläpito muodostuu erittäin merkittäväksi haasteeksi. Puolustusvaliokunta katsoo, että sodankäynnin luonteessa jatkuvasti tapahtuvat muutokset tulee ottaa huomioon Suomen puolustusjärjestelmää kehitettäessä. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen suojaamisen merkitys kasvaa ja tämä on otettava huomioon myös sotilaallisen maanpuolustuksen näkökulmasta. Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toimeenpano edellyttää mm. riittävien resurssien osoittamista kokonaisvaltaisen kyberpuolustuksen luomiseen.
Puolustusvaliokunnan mukaan puolustusvoimien keskeisten suorituskykyjen korvaamista koskevat linjaukset edellyttävät perusteellista valmistelua mukaan lukien parlamentaarinen valmistelu.
Lausunnossaan puolustusvaliokunta edellytti, että puolustusjärjestelmän toimivuus varmistetaan vuoden 2015 jälkeisellä kaudella, sillä puolustusvoimille on taattava edellytykset täyttää lakisääteiset tehtävänsä myös 2020-luvulla. Selonteon mukaan yleisen taloustilanteen heikentymisen ja epävarmuuksien johdosta ei tällä hetkellä ole mahdollisuuksia ennakoiden muuttaa menokehyksiä. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy puolustusvaliokunnan kantaan valtiontalouden tasapainottamiseen liittyvien tarpeiden huomioon ottamisesta ja toteaa, että 2020-luvun puolustuksen mittavat haasteet edellyttävät valmistelun käynnistämistä vielä kuluvalla vaalikaudella.
Selonteon mukaan kokonaisvaltainen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on keskeinen osa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Valiokunta yhtyy tähän näkemykseen. Asiantuntijakuulemisten perusteella on selvää, että keskinäisriippuvuuden lisääntyessä konfliktien vaikutus Suomen turvallisuuteen on lisääntynyt merkittävästi.
Kriisinhallintaan vaikuttaa edistyminen aseriisuntakysymyksissä. SIPRIn mukaan vuonna 2012 sotilasmenoihin käytetyt määrärahat laskivat kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998. Valiokunta pitää hyvänä, että Suomi on toiminut aktiivisesti aseriisunta- asevalvontakysymyksissä. Joukkotuhoaseiden torjunnassa ja tavanomaisten aseiden osalta jatketaan aseriisunta- ja asevalvontatyötä entisten sitoumusten ylläpitämiseksi ja uusien sitoumusten tekemiseksi globaalisti ja alueellisesti. Kuten selonteossa todetaan, edistyminen on hidasta ja joidenkin normien heikkeneminen on mahdollista.
Valiokunta on huolissaan ydinaseiden leviämisen riskin lisääntymisestä. Pohjois-Korean ja Iranin tapaukset osoittavat, että kansainvälisen yhteisön on kyettävä vahvistamaan toimintaansa tässä kysymyksessä. Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen edistämistä koskevan konferenssin valmistelijana Suomella on mahdollisuus omalta osaltaan toimia joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi ja asevalvonnan edistämiseksi laajemmin. Ydinsulkusopimuksen kaikkien osa-alueiden edistäminen ja joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen edellyttävät kansainväliseltä yhteisöltä sitoutuneisuutta ja yhteistyörakenteita, joiden vahvistamiseen ja tehostamiseen Suomi on sitoutunut. Asevalvonnassa otettiin askel eteenpäin, kun kansainvälinen asekauppasopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa huhtikuussa 2013. Suomi toimi aktiivisesti asekauppasopimuksen aikaansaamiseksi vuodesta 2006 lähtien yhdessä muiden aloitteentekijöiden, Pohjoismaiden, EU- ja YK:n jäsenmaiden sekä kansalaisjärjestöjen kanssa. Suomen asevalvontaan ja aseriisuntaan liittyvä sopimuspolitiikka perustuu kokonaisvaltaiseen harkintaan. Valiokunta toteaa, että hallituksen selonteon mukaan mahdollisessa liittymisessä rypäleaseita koskevaan sopimukseen Suomen kannalta olosuhteissa ei ole nykyisellään tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka mahdollistaisivat sopimukseen liittymisen. Suomi seuraa ja arvioi sopimusprosessia ja tukee sopimuksen tavoitteita sekä pyrkimyksiä sopimuksen universalisoimiseksi ja osallistuu sopimuksen toimeenpanoon humanitaarisen miinatoiminnan kautta.
Kriisinhallinta on kohtaamassa merkittäviä haasteita. Kansainvälisen yhteisön keskeisten toimijoiden kuten Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä, erilaiset näkemykset puuttumisesta konflikteihin hidastavat erityisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöksentekoa. Ajankohtainen esimerkki on Syyria. Tämä on ongelmallista myös YK:n arvovallan kannalta, koska sen päätehtävä on rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen. Vuonna 2005 hyväksytty suojeluvastuuperiaate on joutumassa poliittisen kiistelyn kohteeksi. Yhdysvaltojen, kuten monien muiden länsimaiden, osallistumishalukkuus on vähentynyt poliittista ja taloudellisista syistä. Arvioiden mukaan kallistuva teknologiakehitys nostaa kynnystä pienten maiden osallistumiseen. Toisaalta nousevien maiden kuten Kiina tai Intia vastuunkanto ei osoita vahvistumista. Nämä tekijät yhdessä ovat valiokunnan mielestä johtamassa huolestuttavaan tilanteeseen kriisinhallinnan toimeenpanossa.
Valiokunta pitää tärkeänä, että kriisinhallintaan osallistumisen vaikuttavuutta tarkastellaan kokonaisarvion perusteella etu- ja jälkikäteen. Tämä edellyttää, että arvioinnissa otetaan paremmin huomioon konfliktien luonteen muuttuminen ja niiden moniulotteisuus. Suurin osa konflikteista on maan sisäisiä. Osallistujien tunnistaminen on yhä vaikeampaa, kun ei-sotilaalliset toimijat ja ei-sotilaalliset keinot lisääntyvät. ISAF- joukkojenInternational Security Assistance Force on Naton johtama ja YK:n valtuuttama monikansallinen kriisinhallintaoperaatio Afganistanissa. entisen komentajan kenraali McChrystalin arvio ilmentää kriisinhallinnan vaikeutta esimerkiksi Afganistanissa. Kysyimme ensin ”Missä vihollinen on?”, sitten ”Kuka on vihollinen?” ja lopulta ”Miksi he ovat vihollisia?”
Valiokunta on huolissaan siviilien käytöstä sodan välineenä. Raiskauksia käytetään enenevässä määrin sodankäynnin välineenä. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi toimii jatkossakin aktiivisesti erityisesti naisten ja lasten oikeuksien kunnioittamiseksi kriisitilanteissa. Uhrien asemaan, erityisesti lapsiin, on kiinnitettävä vakavaa huomiota. Humanitaarisen oikeuden kehitys ja kunnioittaminen on nopeasti muuttuvassa ympäristössä jäänyt puutteelliseksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että humanitaarisen avun riippumattomuutta kunnioitetaan kaikissa tilanteissa. Kansalaisjärjestöjen rooli rauhanvälityksessä on moniulotteisten konfliktien myötä korostunut ja valiokunta pitää niiden toiminnan tukemista tärkeänä. Rauhanvälityksen onnistumiseksi on asiantuntijoiden mukaan oleellista, että konfliktialueiden uskonnolliset ja heimojohtajat osallistuvat rauhanprosesseihin.
Sodankäynnin teknistyminen mm. miehittämättömien lennokkien käyttö, yhdessä konfliktien moninaisuuden kanssa merkitsee kriisinhallinnan monimutkaistumista. Ennaltaehkäisyn ja kriisinhallinnan onnistuminen vaatii kriittistä arviota aikaisempien operaatioiden puutteista ja suunnitelmallisempaa kansainvälistä yhteistyötä. Valiokunta on aiemmissa kannanotoissa (UaVM 3/2012 vp) peräänkuuluttanut esimerkiksi Malin luhistumisen taustatekijöiden arviointia, jotta kokemuksista voitaisiin ottaa oppia.
Onnistuakseen kriisinhallintaa on käsiteltävä kokonaisuutena: kehitysponnisteluista sotilaalliseen kriisinhallintaan. Tämä edellyttää, että valmisteltaessa eri sektoreiden kansallisia linjauksia viranomaiset ovat tiiviissä yhteistyössä, jotta johdonmukaisuus painotuksissa toteutuu. Esimerkiksi ihmisoikeus- ja YK-strategioiden valmistelu olisi tullut kytkeä sisällöllisesti ja ajallisesti paremmin selontekoprosessiin. Saadun selvityksen perusteella on vaarana, että linjausten ja selonteon tavoitteet eivät ole yhteneväiset. Kokonaisvaltainen valmistautuminen edellyttää myös resurssoinnin kokonaisvaltaisempaa harkintaa ja joustavuutta. Valiokunta on esittänyt harkittavaksi, että Suomeen perustettaisiin kehitys- ja turvallisuusjatkumon huomioonottamiseksi eri ministeriöiden hallinnoima vakautusrahasto (UaVM 13/2010 vp). Valiokunta kiirehtii asian toteuttamista viitaten hallitusohjelmaan sisältyvään johdonmukaisuustavoitteeseen ja hauraiden valtioiden tukemiseen.
Suomen kriisinhallintaosallistumista tulisi valmistella, niin että Suomen kontribuutiossa voitaisiin paremmin yhdistää siviili- ja sotilasosaamista mahdollisuuksien mukaan yhtäaikaisesti jo operaatioiden alusta saakka. Konfliktien ja operaatioiden luonteen muuttuessa Suomen tulee tiivistää kansallista eri toimijoiden välistä yhteistyötä operaatioissa ja arvioida ja evaluoida osallistumismuotoja. Erityisosaamisella ja erityiskykyjen tarjoamisella voi olla suuri merkitys kriisinhallintaoperaatioiden toimeenpanon ja vaikuttavuuden kannalta.
Selonteon mukaan Suomen tavoitteena siviilikriisinhallintaoperaatioissa on 150 suomalaisasiantuntijan taso. Tosiasiallinen osallistumistaso on tällä hetkellä alle 100 asiantuntijaa. Ulkoasiainvaliokunta on johdonmukaisesti korostanut siviilikriisinhallinnan ensisijaisuutta konfliktitilanteen niin salliessa. Konfliktien ehkäisemisessä, hallinnassa ja nimenomaan niiden jälkihoidossa kehitysyhteystyön ja siviilikriisinhallinnan osuuden tulisi olla huomattavasti vahvemmassa asemassa kuin nyt. Kansainväliset tutkimukset osoittavat integroidun lähestymistavan ja siviilikomponentin sisällyttämisen jo operaatioiden suunnitteluun vahvistavan kestävämpien ratkaisujen löytämistä. Vaikuttavuuden parantamiseksi valiokunta korostaa naisten osallistumisen merkitystä kriisinhallintaan ja rauhanneuvotteluihin YK:n päätöslauselman 1325 mukaisesti.
Valiokunta pitää tärkeänä tavoitetta kehittää kriisinhallintavalmiuksia osallistumalla EU:n, YK:n sekä Naton ja sen jäsen- ja kumppanuusmaiden järjestämään monikansalliseen koulutus- ja harjoitustoimintaan. Osana pohjoismaisen yhteistyön vahvistamista on luontevaa, että kriisinhallinnasta etsitään yhteisiä hankkeita, joissa voitaisiin toteuttaa käytännössä yhteisten resurssien hyödyntämistä.
Siviilikriisinhallinnan henkilöstö toimii yhä vaativammissa ja vaarallisemmissa ympäristöissä. Valiokunta korostaa siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden turvallisuuden vahvistamista. Selonteossa todetaan perustellusti, että toimintaympäristöjen muuttuessa yhä haasteellisemmiksi vaatimukset siviilikriisinhallinnan valmiuksille kasvavat varustuksen ja logistiikan osalta. Valiokunta toteaa, että tämä lisää asiantuntijoiden lähettämisestä aiheutuvia kustannuspaineita.
Valiokunta tukee tavoitetta, että siviilikriisinhallinnan osallistumisessa korostuu jatkossakin korkeatasoinen poliisi-, oikeusvaltio-, rajaturvallisuus- sekä ihmisoikeus- ja tasa-arvoasiantuntemus. Tällä hetkellä yli 50 prosenttia asiantuntijoista tulee sisäasiainministeriön hallinnonalalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että asiantuntijapoolia pyritään laajentamaan tarpeen mukaan mm. ympäristöasioiden ja lastenoikeuksien osalta. Naisten osuus asiantuntijoista on noin 40 prosenttia.
Kotimaan valmiuksien suurimpina haasteina ovat koulutetun henkilöstön saatavuus ja resurssien riittävyys osallistumistason ylläpitämiseksi. Kotimaisten siviilikriisinhallintakykyjen vahvistamiseksi kansalaisjärjestöjen tarjoamat kyvyt tulisi kartoittaa ja rekisteröidä systemaattisemmin valiokunnan aiemman esityksen mukaan. Valiokunta pitää harkitsemisen arvoisena rauhanturvatehtävissä palvelleiden henkilöiden tehokkaampaa käyttöä siviilikriisinhallinnassa.
Selonteon mukaan Suomi osallistuu sotilaalliseen kriisinhallintaan (Sotilaallisen kriisinhallintalain 211/2006 nojalla) ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti tasolla, joka vastaa Suomen pitkäaikaista sitoutumista rauhan ja vakauden ylläpitämiseen sekä ottaa huomioon Suomen aikaisemman merkittävän osallistumisen sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin.
Puolustusvoimien Kansainvälinen Keskus (PVKVK) järjestää vuosittain kansainvälisiä koulutustapahtumia, jotka ovat avoimia EU-, Nato- ja kumppanimaille. PVKVK tekee yhteistyötä myös Naton kanssa. Koulutuksen lisääminen niin operaatioissa kuin Suomessa sopii valiokunnan mielestä hyvin Suomen nykyiseen kriisinhallintaprofiiliin. Puolustusvaliokunta toteaa, että koulutus on noussut aikaisempaa näkyvämpään rooliin Suomen osallistumisprofiilissa, mikä vastaa aikaisemmissa selonteoissa asetettuja tavoitteita. Näin voidaan tukea kestävämmin ao. maiden turvallisuusrakenteiden vahvistamista. Koulutuksella voidaan tehokkaasti edistää yleisiä tavoitteitamme kuten ihmisoikeuksia, naisten asemaa, lasten suojelua sekä siviili- sotilas yhteistyötä. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi edistää näitä tavoitteita aktiivisesti myös EU:ssa, mukaan lukien naisten saaminen kriisinhallintatehtävien johtopaikoille.
Ulkoasiainvaliokunta kiinnittää puolustus- ja valtiovarainvaliokuntien tavoin huomiota kriisinhallintaan varattavien resurssien riittävyyteen. Osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan on puolustusvoimien lakisääteinen tehtävä, johon on varattava riittävät resurssit. Osallistumista koskevat päätökset tehdään aina kansallisesti ja kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen ensisijaisen kriteerin tulee olla vaikuttavuus kriisien ratkaisemiseen suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin. Valiokunta huomauttaa, että kriisinhallintaan kehyksissä varattujen määrärahojen taso on tulevalla kehyskaudella voimakkaasti laskeva. Tämä ei valiokunnan mielestä ole johdonmukaista sen kanssa, että osallistumisen tasoa halutaan pitää korkeana ja suunnitelmallisuutta pyritään vahvistamaan. Myös ns. varautumismäärärahoja lasketaan. Käynnissä olevien operaatioiden jatkamisen rahoittaminen lisätalousarvioilla ei ole pitkällä aikavälillä kestävää politiikkaa.
Ulkoasiainvaliokunta yhtyy puolustusvaliokunnan kantaan, että kriisinhallintapalvelussuhteen aikaisten ja sen jälkeisten tuki- ja muiden palvelujen kehittämistä tulee jatkaa.
Ulkoasiainvaliokunta viittaa mietinnössään UaVM 3/2012 vp esitettyihin kannanottoihin ja nostaa esille tässä yhteydessä keskeisimmät selonteon käsittelyyn liittyvät huomiot.
EU ei ole ulkosuhteissaan kyennyt toimeenpanemaan ominaispainoaan vastaavaa potentiaalia. EU:n keinovalikoima on laaja, ja jäsenmaiden historian valossa sen globaali tietotaito on ainutlaatuinen, mutta ulkosuhteita leimaa yhteisen tavoitteen puute. Toiminta on pitkälti reagoivaa, ja se on ollut etenkin viime aikoina yksittäisten jäsenmaiden johdettavissa.
Talouskriisin vaikutus EU:n ulkosuhteisiin on merkittävä. Sisäinen vastakkainasettelu on voimistunut ja yhteistyötä leimaa varauksellisuus. Luottamuksen palauttamisella on valiokunnan mielestä ratkaiseva merkitys yhteisen toiminnan tehokkuuteen. Ratkaisevaa on jäsenmaiden halu ja valmius sitoutua yhtenäisempään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Päätösten toteutus on olennaista EU:n ulkoiselle uskottavuudelle. Yksi tapa vahvistaa EU:n uskottavuutta on päätösten toimeenpanon suunnittelu ja seuranta. Olennaista EU:n uskottavuudelle on, että asetettuja arvoja noudatetaan myös jäsenmaissa ja unionin instituutioissa.
Valiokunta korostaa talouskasvun merkitystä turvallisuuden perustana. Vain vahva ja hyvinvoiva EU lisää jäsenmaiden turvallisuutta. Maailmanpoliittinen taloudellinen ja poliittinen muutos korostaa poliittisesti yhtenäisen ja kilpailukykyisen EU:n merkitystä, kun isojenkin jäsenmaiden suhteellinen painoarvo vähenee. EU:n laajentuminen ja naapuruuspolitiikka ovat Euroopan vakauden turvaamisessa edelleen tärkeitä. Maantiede ei ole menettänyt merkitystään globalisaation aikakaudella.
Valiokunta korostaa, että talouskriisin vaikutus jäsenvaltioiden yhteiskunnalliseen vakauteen on otettava vakavasti. Epävakauden lisääntyminen on ristiriidassa EU:n keskeisen tavoitteen kanssa, joka pyrkii vakauden luomiseen Eurooppaan keskinäisriippuvuutta vahvistamalla.
Valiokunta katsoo, että demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen korostamisen tulee olla jatkossakin keskeinen osa EU:n ulkoista toimintaa. Toimintaa on kuitenkin arvioitava ja kokemuksista opittava esimerkiksi arabikevättä edeltävästä politiikasta.
Lissabonin sopimuksella toteutettujen institutionaalisten uudistusten tarkoituksena oli tehostaa ulkopolitiikan valmistelua, johtajuutta, täytäntöönpanoa ja ulkoista edustautumista. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole käynyt. Valiokunta edellyttää että, Suomi on aktiivinen meneillään olevassa Euroopan ulkosuhdehallinnon väliarvioinnissa ja ottaa valmistelussa huomioon valiokunnan esittämät kannat (UaVM 3/2012 vp).
Valiokunta katsoo, että EU:n tulisi pyrkiä kokonaisvaltaiseen ulkosuhdestrategiaan, jossa yhdistyvät toisiaan tukevat kestävä kehitys-, ympäristö-, ihmisoikeus-, kauppa- ja turvallisuuspolitiikka. EU:n sisäpolitiikka ja sisäpoliittiset päätökset ja varainsiirrot vaikuttavat ulkoiseen toimintaan ja toimintaedellytyksiin, esimerkiksi energia-, ympäristö-, maatalous- ja oikeus- ja sisäasioissa.
Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan strategisuus näyttäisi olevan vahvistumassa EU:n ulkosuhteissa. Valiokunta pitää hyvänä, että Suomi on ollut aloitteellinen – yhdessä Ruotsin kanssa – EU:n turvallisuusstrategian kehittämisessä. Valiokunta korostaa, että sisällön tulisi määrittää strategian suunta. Strategian muoto ei ole itsetarkoitus. Suomen tulisi pyrkiä edistämään keskusteluja samanmielisten maiden tuella yhteisen strategian edistämiseksi, esimerkiksi hahmottamalla muutamia sisältötavoitteita, joiden pohjalta voitaisiin löytää keskeisten maiden tuki näille tavoitteille. Tällainen tavoite voisi olla esimerkiksi arktisen alueen ja Itämeren politiikan kehittäminen niin, että EU kykenee kehittämään kestävästi alueiden mahdollisuuksia ja vastaamaan niiden haasteisiin.
Ulkoasiainvaliokunta on peräänkuuluttanut EU:n strategisten kumppanuuksien kehittämistä (UaVM 3/2012 vp). Valiokunta korostaa, että strategiset kumppanuudet ovat globaalin voimatasapainon muutoksessa yhä keskeisempiä. Nousevien talouksien asema globaalihallinnassa edellyttää EU:lta arviota näiden kumppanuuksien osalta. EU:n tulisi täsmentää globaaleja prioriteettejaan ja erityisesti kumppanimaiden myötävaikutuksen ja tuen merkitystä näiden prioriteettien saavuttamiseksi.
EU:n tulisi identifioida paremmin kunkin strategisen kumppanin kanssa yhteisiä poliittisia tai taloudellisia strategisia intressejä. Yhteistyötä tulee tehdä kaikkien maiden kanssa, mutta strategisia kumppaneita voi olla vain rajallinen määrä. Keskeisiä maita EU:lle ovat Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina. Kumppanuuksissa tulisi arvioida realistisemmin eri maiden intressit EU:n näkökulmasta.
Valiokunta viittaa aikaisempiin kantoihinsa EU:n ihmisoikeuspolitiikan kehittämisestä (UaVM 3/2012 vp, UaVM 1/2010 vp) ja toteaa, että EU:n ihmisoikeusstrategia vaatii konkreettisten painopisteiden määrittämistä sekä EU:n sisäisen ihmisoikeuspolitiikan johdonmukaisuutta. Erityisesti ihmisoikeuspolitiikassa arvojohtajuus voi lisätä ulkoisen politiikan vaikuttavuutta.
EU:n ulkopoliittiset tavoitteet huomioon ottaen ja pakotepolitiikan kokemusten perusteella on pyrittävä kokonaisvaltaisempaan vuoropuheluun, jossa tarjotaan myös yhteistyötä vastineena kehityksen edistymiselle (”more for more, less for less” -periaatteella). Euroopan unionin pakotepolitiikan uudelleenarviointi on valiokunnan mielestä tarpeellista tavoitteiden ja toimeenpanon tehostamiseksi.
Yhdysvaltojen strategisen painopisteen vahvistuessa Aasian ja Tyynenmeren suunnalla ja poliittinen halu siirtää alueellista turvallisuusvastuuta Eurooppaan merkitsee, että Euroopan on otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. EU:n tulisi kyetä vastaamaan paremmin Eurooppaan kohdistuviin laajan turvallisuuden haasteisiin. EU:n vaikutusvallan ja toimintakyvyn varmistaminen EU:n etujen puolustamiseksi globaalisti tulisi olla riittävä ja ennustettava. Supistuvien määrärahojen tilanteessa yhteistyön kehittäminen on ainoa tarkoituksenmukainen ratkaisu haasteisiin vastaamiseen.
Valiokunta korostaa, että suorituskykyjen yhteinen kehittäminen, käyttö ja jakaminen (pooling & sharing) edesauttaa pitkäntähtäimen ratkaisuja keskeisten suorituskykypuutteiden korjaamiseksi.
Lissabonin sopimukseen sisältyvän yhteisvastuulausekkeen (222 artikla ns. solidaarisuuslauseke) tarkoituksena on vahvistaa unionin ja sen jäsenvaltioiden yhteistoimintaa ei-valtiollisten uhkakuvien torjunnassa ja hallitsemisessa. Solidaarisuuslauseke lisää unionin toiminnan ennustettavuutta ja lisää jäsenvaltioiden valmiuksia vastata kriisitilanteisiin sekä tehostaa jo olemassa olevien välineiden käyttöä. Valiokunta on säännönmukaisesti kiirehtinyt solidaarisuuslausekkeen toimeenpanoa ja on tyytyväinen, että asia on nyt valmistelussa ja lauseen soveltamisen edellyttämät täytäntöönpanosäännöt on tarkoitus saada vahvistetuksi kesäkuun 2013 loppuun mennessä EU:ssa. Toimeenpanoa pohdittaessa tulee arvioida paitsi sitä, millaista apua olisi saatavissa Suomen kohdatessa kriisitilanteen, myös sitä, kuinka voimme tarvittaessa antaa apua muille jäsenmaille. Suomi voi aktiivisella toiminnalla vaikuttaa muiden auttamisvalmiuteen.
Keskinäinen avunantovelvoite heijastaa pyrkimystä luoda EU:sta entistä tiiviimpi turvallisuusyhteisö. Tavoiteena ei ole yhteisen puolustuksen luominen. Valiokunta viittaa aikaisempiin kannanottoihinsa lausekkeen tärkeydestä ja toteaa, että lauseke tukee osaltaan suorituskykyjen ja puolustusyhteistyön mahdollistamista.
Unioni etenee yhä selvemmin kohti eriytyvää integraatiota. Valiokunta viittaa aikaisempaan kantaansa (UaVM 3/2012 vp) ja toteaa, että pysyvä rakenteellinen yhteistyö tarjoaa käyttökelpoisen mekanismin sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen. Ulkoasiainvaliokunta on pitänyt tärkeänä, että pysyvä rakenteellinen yhteistyö on avointa kriteerit täyttäville jäsenvaltioille. Toisaalta käytännössä kehitystä on saatu aikaan sallimalla eritahtinen toiminta (Schengen).
Suomen keskeinen tavoite on kansallisten ulkopoliittisten intressien toteutuminen joko kahdenvälisesti tai EU-tasolla. Suomen tulee arvioida eri toimintamuotojen tehokkuutta ja tarkoituksenmukaisuutta etujensa edistämisessä. Valiokunta korostaa, että eri toimintamuotoja harkittaessa lähestymistavan tulee olla pitkäjänteinen ja johdonmukainen. Sisältökysymysten osalta on otettava huomioon ulkopolitiikan pitkän aikavälin tavoitteet sekä EU:n vahvistaminen ja yhteisen toiminnan vaikuttavuus. Suomen turvallisuus ja vaikutusvalta on erottamattomasti kytköksissä Pohjoismaihin, EU:hun ja laajempiin transatlanttisiin rakenteisiin.
Niin kutsutun Weimarin ryhmän puitteissa pyritään erityisesti kolmen alueen kehittämiseen: sotilaalliset suorituskyvyt, yhteistyö ja yhteishankkeet sekä EU-Nato-yhteistyö. Valiokunta pitää hyvänä Suomen aktiivisuutta tämän ryhmän suuntaan erityisesti valmistauduttaessa joulukuun 2013 Eurooppa-neuvoston kokoukseen.
Yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan (YTPP) keskittyvä joulukuussa 2013 järjestettävä Eurooppa-neuvoston kokous on valiokunnan mielestä merkittävä mahdollisuus vauhdittaa ja konkretisoida YTPP:tä. On huomattava, että ensimmäistä kertaa keskusteluun yhdistetään jäsenmaiden toimivallan lisäksi komission sisämarkkinoita, teollisuutta ja tutkimuksen osa-alueita. Nämä kysymykset liittyvät myös talouden kannalta tärkeään innovaatioon ja kasvupolitiikkaan. Tarkoituksena on keskittyä kolmeen kokonaisuuteen: YTPP:n kehittäminen, sotilaallisten suorituskykyjen kehittäminen sekä puolustusteollisuus ja -markkinat.
Eurooppa-neuvosto voi tuoda lisäarvoa erityisesti pitemmän aikavälin strategiseen ohjaukseen. Valiokunta korostaa Suomen perinteistä aktiivisuutta YTPP:n kehittämisessä ja edellyttää, että Suomi toimii aktiivisesti kokouksen onnistumiseksi. On selvää, että puolustusta koskevat päätökset ovat vaikeita, koska niitä pidetään valtiosuvereniteetin ydinalueena. Suomen kuten muidenkin EU-jäsenmaiden kannalta on kuitenkin arvioitava yhteistyön merkitystä suhteessa EU- yhteistyöstä saatavaan lisäarvoon.
Valiokunta korostaa, että jäsenmaiden tulisi sitoutua poliittisesti YTPP:n kehittämiseen, ml. sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta ja asettaa sille pidemmän tähtäimen tavoitteita. Keskeistä valiokunnan mielestä on kuitenkin suorituskyky-yhteistyön eteenpäinvieminen. Eurooppa-neuvoston tulisi edistää konkreettisia ”lippulaivahankkeita” (esimerkiksi meriturvallisuus, lennokit, kyberturvallisuus, avaruus). Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yksi käytännön mahdollisuus on komission rahoituksen hyödyntämisessä monikäyttöisten suorituskykyjen kehittämisessä. Valiokunta pitää tätä varteenotettavana tavoitteena. Komissiossa valmisteilla olevan puolustusteollisuutta ja -markkinoita koskevan tiedonannon käsittelyssä tulee varmistaa suomalaisen teollisuuden kilpailukyky edesauttamalla tasapuolisten puolustusmarkkinoiden syntymistä.
Selonteossa todetaan, että odotukset eurooppalaista johtajuutta kohtaan kasvavat sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tämä lisää suorituskyky-yhteistyön merkitystä. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen, että EU:n kriisinhallinnan kehittäminen vahvistaa EU:n uskottavuutta globaalina toimijana. EU:n lisäarvo perustuu sen monipuoliseen keinovalikoimaan ja synergiaetuja tulisi hyödyntää täysimääräisesti kriisialueilla. Valiokunta korostaa siviilikriisinhallinnan lisäksi ennaltaehkäisyn ja rauhanvälityksen johdonmukaisempaa kytkemistä EU:n kriisinhallintapolitiikkaan.
Puolustusvaliokunta arvioi, että yhteistyöhön perustuva suorituskykyjen kehittäminen EU:n puitteissa tiivistyy asteittain selonteon tarkastelujaksolla. Euroopan puolustusvirasto on puolustusvaliokunnan mielestä jatkossakin keskeinen toimintakanava Suomelle unionimaiden välisessä materiaaliyhteistyössä. Puolustusvaliokunnan lausuntoon viitaten ulkoasiainvaliokunta painottaa, että Suomen tulee pyrkiä vaikuttamaan Euroopan unionin puitteissa tapahtuvaan puolustusmateriaaliyhteistyöhön asettamalla konkreettisia tavoitteita.
Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että syvenevä puolustusyhteistyö liittyy läheisesti yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kokonaisuuteen ja ulkopoliittisen strategian valmisteluun. Syvenevä yhteistyö edellyttää yhteisten poliittisten tavoitteiden määrittämistä kehitteillä olevien voimavarojen suunnitelmallisen ja ennakoitavaan käyttöön. Pohdinta YTPP:stä ei saa jäädä pelkkään keskusteluun instituutioista ja voimavaroista. Suomen tulisi arvioida laajemmin vahvuuksiaan ja käyttää niitä vaikuttavuuttavuutensa lisäämiseen EU:ssa.
Ulkoasiainvaliokunta on kiinnittänyt aiemmin huomiota EU:n taisteluosastojen käytettävyyden lisäämiseen. Puolustusvaliokunta pitää tärkeänä, että Suomi pyrkii tavoitteellisesti edistämään EU:n taisteluosastojen käytettävyyttä koskevaa keskustelua EU:ssa. Valiokunta katsoo, että osallistumisesta on Suomelle hyötyä paitsi kriisinhallintavalmiuksien, myös puolustuskyvyn kehittämisen kannalta.
Ahvenanmaalla on vakiintunut kansainvälisoikeudellinen asema. Maakunnan erityisaseman turvaaminen ei estä Suomen sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä Euroopan unionissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Lissabonin sopimukseen sisältyvän yhteisvastuulausekkeen ja keskinäistä avunantoa koskevaa velvoitteen toimeenpanon osalta Suomessa otetaan huomioon myös Ahvenanmaan linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskevat kansainväliset velvoitteet. Ahvenanmaan demilitarisoitu ja neutralisoitu asema on vahvistettu vuonna 1921 tehdyllä sopimuksella (ns. Ahvenanmaan sopimus). Valiokunta pitää hyvänä, että kuten selonteossa todetaan, valtioneuvosto selvittää, kuinka Ahvenanmaan maakunnan erityisasema huomioidaan jatkossakin mahdollisissa öljyonnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa ja miten asianomaisten viranomaisten riittävä valmius varmistetaan.
Suomen lähialueen osalta erityisesti arktisessa naapurustossa näkyvät ilmastonmuutoksen vaikutukset lisäävät alueen taloudellista kiinnostavuutta ja korostavat tarvetta kestävän kehityksen mukaiselle toiminnalle. Suomen arktisen strategian meneillään olevan päivittämisen tavoitteeksi tulisi asettaa Suomen arktisen osaamisen täysimittainen hyödyntäminen Suomelle taloudellisesti, ympäristöllisesti ja strategisesti tärkeällä alueella. Valiokunta korostaa tutkimusalan yhteistyön vahvistamista, ottaen huomioon, että esimerkiksi arktisen alueen merenpohjan luonnonvaroista on kartoittamatta lähes 90 prosenttia.
Suomen kokonaisturvallisuuden toimintamalli tukee toimintaa pohjoisessa. Uskottavan turvallisuuden tuottaminen edellyttää yhteistyötä. Suomen poikkihallinnollista ja poikkiyhteiskunnallista mallia voisi tuoda aktiivisemmin mukaan arktisen alueen yhteistyöhön.
Ulkoasiainvaliokunta on johdonmukaisesti korostanut Arktisen neuvoston asemaa ja yhtenäisen EU-politiikan merkitystä arktisissa kysymyksissä (viimeksi UaVM 2/2012 vp). EU:n tarkkailijajäsenyys Arktisessa neuvostossa on perusteltua, mutta tavoitteen kirjaaminen selontekoon ilman arktisen politiikan tavoitteiden laajempaa esittelyä tai kantaamme tarkkailijakysymykseen yleensä saattaa antaa tavoitteistamme yksipuolisen kuvan.
Pohjoismaisen yhteistyön lisääminen arktisissa kysymyksissä on valiokunnan mielestä ensiarvoista, jotta yhteishankkeiden kautta voitaisiin luoda todellisia synergiaetuja. Norjan kiinnostus arktisten alueiden politiikkaan on luonnollisesti vahvin. Myös Tanskan uusi hallitus on kiinnostuneempi arktisista kysymyksistä. Pohjoismailla on alueella erilaiset – mutta ei ristiriitaiset – tavoitteet. Norjan tavoitteet liittyvät öljyyn ja kaasuun, Islannin kalastukseen ja merenkulkuun. Suomen ja Ruotsin tavoitteet liittyvät korkeaan teknologiaan, liikenteeseen ja verkottumiseen. Tässä valossa olisi valiokunnan mielestä perusteltua kartoittaa Pohjoismaiden yhteiset intressit ja pyrkiä niiden kirjaamiseen yhteisen toimintastrategian pohjaksi. Myös NB8-maillaPohjoismaat, Liettua, Latvia ja Viro – Nordic Baltic countries on yhteisiä intressejä alueella: alueen rauhanomainen hyödyntäminen, kestävä kehitys, luottamusta ja yhteistyötä painottavat toimintamenetelmät, läpinäkyvyys sekä sääntömääräisyys, ihmisoikeuksien ja sosiaalisten näkökohtien huomioon ottaminen sekä kansainvälisen oikeuden noudattaminen. Yhteisellä strategialla olisi suurempi painoarvo. Suomen tulisi lisäksi pyrkiä aktiivisesti kahdenväliseen yhteistyöhön Ruotsin ja Norjan kanssa selvitettäessä esimerkiksi pohjoisten alueiden liikenneyhteyksien vahvistamista. Alueen houkuttelevuudessa tapahtuva muutos tarkoittaa myös alueen turvallisuuspoliittisen kiinnostavuuden kasvua. Vakauden säilyttäminen on eri toimijoiden lähtökohta. Vaikka moni rantavaltio on nostanut arktisen alueen puolustuspolitiikan painopistealueeksi, alueen sotilasstrateginen tilanne ei ole muuttunut. Arktisen alueen merkitys Venäjän kannalta korostuu paitsi taloudellisesti myös turvallisuuspoliittisesti. Koillisväylän avautuminen lisää Venäjän puolustuspoliittisia valvontatehtäviä ja vastuuta meriturvallisuudesta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan alueen strategisen merkityksen kasvu heijastuu Venäjän sotilaspoliittisiin ratkaisuihin. Venäjä pitää arktista aluetta intressipiirinään. Venäjä soveltaa alueellista lähestymistapaa ja katsoo, että ainoastaan arktisen alueen valtioilla on legitiimi oikeus osallistua aluetta koskevaan päätöksentekoon. Keskeinen tavoite on pitää raaka-aineresurssien käyttö alueiden valtioiden hallussa. Toisaalta Venäjä tarvitsee raaka-ainevarantojen hyödyntämisessä yhteistyötä ulkomaisten yritysten kanssa. Puolustusvaliokunnan mukaan Yhdysvallat, Kanada, Tanska, Norja ja Islanti yhdessä Ison-Britannian kanssa muodostavat maaryhmän, joka on perinteisesti korostanut pohjoisten merialueiden merkitystä liittokunnan puolustussuunnittelussa ja ne pyrkinevät jatkossakin varmistamaan, että myös Natolla on merkittävä rooli arktisella alueella.
Yhteinen tilannetietoisuus ja tiedonvaihto arktisilla alueilla on keskeistä. Ulkoasiainvaliokunta on huolissaan, että alueen ns. kovan turvallisuuden kysymyksiä ei käsitellä missään alueen järjestössä. Asiantuntijoiden mukaan tämä merkitsee näiden kysymysten kahdenvälisen luonteen korostumista. Valiokunta pitää tärkeänä, että myös turvallisuus- ja puolustuspoliittisia kysymyksiä voidaan käsitellä ainakin alueen maiden epävirallisissa kokouksissa.